Mustikkamaalaustarina, osa 1



Ensin oli lusikka, mustikka ja suuri paperi. Tai oikeastaan sitäkin ennen oli ajatus maalaamisesta ja eräs pieni tyttö, joka halusi koskettaa ja kaataa kaikkea nestemäistä: kahvia, vettä ja mitä nyt ikinä tielle sattui. Oli myös eräs tarinankertoja, joka sattui olemaan sen pienen tytön äiti ja tietämään, että pakastin on täynnä mustikoita, joita eräs ystävällinen ja näppäräsorminen Lintubongari, sen tytön isä, oli kerännyt. Tarinankertoja murskasi lusikalla mustikat ja keräsi mehun talteen. Siitä alkoi mustikkamaalaustarina:




Murskattuani mustikat lautasella ja kaadoin mehun lasimaljaan ja heitin sen mukana valuneet suurimmat kuoret pois, sillä halusimme jäljen olevan suht tasaista ja liemen ohutta. Sen jälkeen päästin taiteilijan vaipassaan valloilleen. Hetken maljaa ihmeteltyään hän kastoi siihen varovasti kätensä ja maalasi suuren kaaren paperille. Räiskittyään mustikkamehua ympäriinsä hän päätti taideteoksensa tarvitsevan vähän enemmän väriä ja kaatoi suuren osan mehusta paperin päälle. Leviteltyään väriä huomasi taiteilija maljan siirtyneen paperin toiseen laitaan ja hyökkäsi sen kimppuun kaataen sen ylösalaisin yhä uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Kun malja oli typö tyhjä ja maalari yltä päältä mustikkamehussa, päätin nostaa hänet vielä kävelemään paperin päälle ja sen jälkeen suoraan kylpyammeeseen.



Taideteoksesta tuli upein koskaan näkemäni vauvan tekemä maalaus ja syy siihen miksi halusimme pysyä yksinkertaisuudessa ja käyttää pelkkää sinistä selviää myöhemmin, sillä jatkosuunnitelma on jo punottu. Mustikoita käytimme noin kaksi desiä viime vuoden sadosta ja aikaa noin puolitoista tuntia kylpyineen päivineen. Löimme kaksi kivaa kärpästä yhdellä iskulla, ihanaa mustikkamaalausta ja hauska kylpyhetki.

On huonompiakin tapoja kuluttaa aikaansa kuin mustikalla maalaaminen. Kuka kieltää käyttämästä pensseliä ja pientä paperia, jos ikä tai uskallus sotkea itsensä kokonaan mustikkaan tulee vastaan? Aikuinen ihminen alasti suuren paperin päällä kierimässä mustikassa voisi olla koominen näky tai sitten pitäisi olla hyvin hyvin taiteellinen sielu. Itse en vielä ole kokeillut, mutta jos haluat ilahduttaa naapureita tai mielesi tekee kieriä mustikassa muuten vaan niin anna palaa.

Kumpikaan meistä ei huutanut tai itkenyt lohduttomasti missään vaiheessa, joten pidän tätä ihan hyvänä ajanviettovinkkinä vauvan kanssa. Vähän kuitenkin leikimme konttaa ja siirrä- leikkiä, sillä innokas taiteilija olisi heti halunnut päästä hommiin, mutta tyhmä äiti halusi taas ensin kuvata.

Jos tiedät mistä elintarvikkeista tai kasveista saisi hyviä värejä maalaamiseen niin kerro se ystävällisesti kommenttiboksissa. Lupaan kertoa myöhemmin omat vinkkini, kunhan kokeellinen maalauspajani saa vähän tuulta alleen.