Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan

Havunneulaset, luonto

Toisinaan se aina iskee – ikävä. Tunne siitä, että jossain on jotain, josta en tiedä mitään ja silti ikävöin sitä. Että rinnassani on iso reikä, joka tulisi täyttää pumpulilla ja hattaralla. Se iskee arvaamatta, yleensä ulkoilmassa. Sitten se riivaa päivän tai kaksi kunnes haihtuu pois.

Haikeus, melankolisuus, yksinäisyys ja surumielisyys liittyvät vahvasti siihen tunteeseen. Ehkä elämäni tarkoitus on etsiä täytettä rinnassani ammottavaan isoon aukkoon. Mistä se löytyy? Metsästä, mereltä, maasta, kodista, työstä, läheisistä, lapsista? Vai ei sitten kertakaikkiaan mistään. Ehkä minun on tarkoitus elää sen hemmetin ammottavan aukon kanssa. Tulla sen kanssa ystäväksi, kunnes se lopulta suostuu sulkeutumaan.

Minä en edes tiedä mistä se on tullut, mutta sen tiedän, että se on aina ollut olemassa. Aina. Niin kauan kuin muistan eläneeni. Siihen on liittynyt myös ulkopuolisuuden tunne. Se että on yksin. Erilainen ja yksin.Sitä ei pysty selittämään miksi tuntee olevansa yksin tai erilainen, sen pystyy vain tuntemaan. Tällä en mitenkään väheksy läheisiäni tai ystäviäni, sillä arvostan jokaista joka välittää minusta ja jokaista joka jaksaa silloin tällöin kysyä mitä kuuluu ja olla elämässäni. Usein olen lämpien ja ystävällisten ihmisten ympäröimä.

Luonto, havunneulaset

Elämässäni on joitakin asioita, joista olen täysin varma. Esimerkiksi se, että juuri minun on kuulunut tulla pienen Pisaran äidiksi. Koen, että aika on ollut täysin oikea. Se ei olisi voinnut tapahtua yhtään myöhemmin, eikä yhtään aikaisemmin. Jotta hän on pystynyt syntymään juuri tuollaiseksi kuin hän on, on elämän täytynyt mennä näin. Minun on ollut määrä tavata parempi puoliskoni yli kymmenen vuotta sitten ja juuri hänen on oltava pienen Pisaran isä. Meidän on määrä olla tässä. 

Ja silti se ikävä iskee. Riivaa ja iskee. Enkä tiedä miksi tai mitä minun kuuluisi tehdä. Mutta aion jatkaa pumpulin ja hattaran etsimistä. Se on tehtäväni!

P.S. Tiedän, on olemassa muitakin, jotka kokevat samaa ikävää. Onhan Pave Maijanen sanoittanut siitä hienon kappaleen ja minuun puri Anssi Kelan versio siitä Vain elämässä. Joten jos sepustukseni meni täysin yli hilseen niin kuuntele se /\ KLIK /\. Ehkä ymmärrät paremmin.

P.P.S. Ja nyt haluiaisin säilyttää lukijalla illuusion loppuun asti ja sanoa ,että olin taas etsimässä itseäni metsässä ja löysin sieltä nuo aiheeseen sopivat havunneulaset. Totta on se, että ne on kuvattu vaunulenkillä yhdessä pienessä pusikossa. Pusikoissa ne parhaat aarteet odottaa löytäjäänsä.