Onnellisuus on kiinni myös ihmisen sisäisestä maailmasta?

Sisäinen maailma, TiiPii, Kukat

Kerran maailma yritti kaatua päälleni ja melkein onnistui siinä. Se kasasi enemmän kuin neljä seinää ympärilleni ja romahdutti ne kaikki päälleni.

Makasin kasan alla ja yritin kestää kivisten seinien painoa, vaikka kurkkuni ympärille oli kietoutunut kuristava vaijeri. Tuli hämärää. Niin hämärää, että sitä olisi voinnut kutsua pimeydeksi. Pimeydessä on vaikeaa löytää haluamansa suunta. Pimeydessä on vaikeinta nähdä valoa tai yrittää tehdä sitä kuuluisaa seuraavaa siirtoa.

Makasin pimeydessä, vaikka tiesin, ettei se ole lainkaan tyypillistä minulle. Ymmärräthän, eivät ihmiset pysty vaikuttamaan juurikaan pimeään silloin kun se on sakeaa savua, josta ei edes näe lävitse. Ei maailmoja pysty täysin hallita. 

Kuitenkin, räpiköityäni liian kauan pimeässä huomasin valoa. Ja siinä valossa alkoi maailma ensin näyttää harmaalta ja lopulta siihen alkoi piirtyä tuttuja sävyjä. Ensin en lainkaan tajunnut mistä valo tulee, kunnes ymmärsin, että se hohkaa rinnastani, kiertää kehoani päätyen päähän ja tulee ulos ajatuksina joita kukaan ei kuule. 

Olin tavannut sisäisen maailmani ja ymmärsin, että se on voimani.

Onnellisuus on kiinni ihmisen sisäisestä maailmasta?

TiiPii, kukat

Ja nyt kerron mitä tarkoitan. Meillä jokaisella on sisäinen ja ulkoinen maailma. Kumpaakaan niistä emme pysty hallita täysin, mutta molempien olemassa olo on hyvä tiedostaa ja niitä molempia voi treenata. Sisäiseen maailmaan kuuluvat uskomukset, ajatukset, muistot, käsitykset erilaisista asioista ja odotukset. Ulkoiseen maailmaan taas kuuluu ympäristö, muut ihmiset ja ympäristö, jossa elät.

(Ja tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, etten todellakaan kuvittele olevani mikään psykologi. Minulla ei ole filosofian maisterin tutkintoa, enkä oikeastaan ole edes kovin tieteellisesti ajattelevaa tyyppiä. Jotenkin tulee aina sellainen olo, että joku siellä ruudun toisella puolella puistelee päätänsä ja puhkuu, että mikä toikin kuvitteleen olevansa. Olen kuitenkin päättäny olla välittämättä sellaisista ajatuksista, tuleepa ajatukset minusta itsestäni tai ympäristöstä. Minä kun en ole tässä mitään kenellekään tuputtamassa, vaan ihan vain tarinoimassa itsestäni niin kuin jokaisen blogin lukijan toivon ymmärtävän ja tiedän, että ymmärrät <3)

Olen kuitenkin sairaan kiinnostunut muidenkin kuin itseni sisäisestä maailmasta. Haasteena siinä on vaan se, että kukaan ei näe tai tiedä toisen sisäistä maailmaa, eivätkä kaikki halua jakaa omastaan edes pisaraa tuntemattomille. Ymmärrän sen ja kunnioitan sitä. 

Pidän omaa sisäistä maailmaani rikkaana ja uskon, että sen ansiosta pystyn elämään kohtalaisen tyytyväisenä ja näkemään mahdollisuuksia jopa enemmän kuin niitä on. Ulkoisesti elämäni ei ole mitenkään hohdokasta. En oikein ole aikoihin matkustellut mihinkään, asun vuokrarivitalossa, enkä omista omaa autoa. Olen aavistuksen epäsosiaalinen, enkä tunne edes neljännesosaa tämänkään kaupungin ihmisistä. En voi sanoa, että ystäväpiirini olisi laaja, mutta ne muutamat korvaavat kyllä helposti puoli maailmaa. Olen kuitenkin ystävällinen, pyrin olemaan avoin uudelle, uskon, että kaltaisiani on useampia ja toivon, että puolet niistä kerkeäisin kohdata elämäni aikana, olenhan optimisti. (<--- Tää olis hyvä deitti-ilmoitus, jos en olisi varattu.)

On siis paljon asioita, jotka eivät ole ideaaleja – ainakaan perinteisen käsityksen mukaan. Joista voisi ajatella, ettei ole sitä ja tätä. Voisi olla tyytymätön ja kaivata aina enemmän. Ajatella pelkästään sitä mitä ei ole.

(Välillä olenkin ja ainakin omassa päässäni käy joskus vierailemassa ajatus, että muiden elämä näyttää ja kuulostaa niin hienolta ja itse istun penkillä rikkinäisen tietokoneen kanssa kaivamassa nenääni . Että mikä tässä mattää?)

Mutta...

...Mutta siellä sisäisessä maailmassa kaikki on hyvin, ei aina ihan tasapainossa, mutta hyvin. On tie, joka vie eteenpäin ja sen tien päässä on näkymä, jossa elävät tuhannet haaveet ja mahdollisuudet. Siellä on hirsitaloni, äärettömän notkeat raajat, ja niin harmoninen maisema, että pystyn itse sulamaan siihen. Ja mikä parasta siellä on valo ja nyt tiedän, että se valo loistaa ulkoiseen maailmaan asti.

Sillä juuri silloin kun makasin pimeässä, ymmärsin, että olen ihminen, joka ei unohda valoa. Sisäinen maailmani ei anna sen sammua. Joka kerta kun laitan silmät kiinni näen harmonisen maisemani (ainakin pinnistellen), notkeat raajani ja olen onnellinen siellä sisäisessä ympäristössäni, jossa kaikki on niin kuin pitää. Ei sillä niin väliä, vaikkei ulkoinen maailma antaisikaan kaikkea mitä toivon, sillä tavallaan minulla on se kaikki. On tunne, joka rauhoittaa mieltä ja pitää tyytyväisenä. Ja uskon, että koska uskon niin, on todennäköisempää, että haaveet joskus kohtaavat ulkoisen maailman kanssa.

Jokaisessa meissä on sisäinen valo, joka on mahdollista sytyttää heikkoinakin hetkinä. Ja kaikki me ansaitsemme mahdollisuuden sen voimakkaaseen paloon. Ja taas, on suuria ja pieniä liekkejä, joita tuulet ohjailevat eri suuntaan. Joskus ne sammuvat kokonaan ja toisinaan sytyttävät uudelleen. 

On sisäinen maailma, jonka jokainen saa luoda juuri sellaiseksi kuin itse haluaa.

TiiPii, sisäinen maailma, nainen, kukat

Luethan myös muita heinäkuun aikana päässäni käyneitä ajatuksia:

Antamalla periksi voi vapautua!

7 x Mitä kaikkea en tajua

Jos huominen olisi viimeinen päivä

Myssymummot ja muita pehmoisia ajatuksia