Oravia kaikkialla

Yritän opettaa itselleni, että vähempikin riittää. Että on ihan ok välillä luovuttaa. Etten voi samaanaikaan juosta puolimaratonia, olla lihaksikkain, harjoitella piirtämistä, heittää voltteja, olla notkein ja kirjoittaa täydellisiä blogipostauksia. Onneksi opin ennen kuin minusta tuli äiti. Meni 30 vuotta, että tajusin sen. Olen toisinaan hidas luonteeltani, ja hitaasti mutta varmasti olen saavuttamassa seesteisyyttä.

Olen sabotoinut monta juttua tavoittelemalla täydellisyyttä. Masentunut tajutessani olevani keskinkertainen. Lopettanut sitten. Keskeneräisyys on kaunista ja yksinkertaisuus avartaa – ainakin mielikuvitusta. Se jättää varaa ajatuksille. 

Uskon jo! Pitää priorisoida. Heti kun annoin itselleni luvan julkaista huonon kuvan oravasta, niitä oli joka oksalla ja sain aavistuksen paremman kuvan. Toivon tämän keskeneräisen blogipostauksen julkaisemisen johtavan taas kirjoittamisen flow-tilaan.

Keskeneräinen postaus ja hyvä kuva, maailma pysyy tasapainossa!