Pitkän kaavan kautta Kuusaalle

Tiistaiaamu. Vai oliko se keskiviikko? Illalla puolimalkaisesti katsottu bussiaikataulu. Tällä kertaa en kävelekään keskustaan, vaan yritän hypätä kyytiin lähemmältä pysäkiltä. 

Just eikä melkein lähtö. Taapero vaunuihin lämpimästi puettuna ja itselle pikaisesti takki päälle. Kaulaliina, missä hitossa on kaulaliina? Pusero kaulaan ja menoksi. Kiitää kiitää.

Väärä pysäkki. Onneksi siinä seisoo ihmisiä.

- Meneeköhän tästä busseja Kuusankoskelle?

- Ei! Keskustaan vain, mutta hyppää sieltä oikeaan.

20 minuuttia lisää odotus aikaa. Olisi pitänyt kävellä keskustaan niin kuin yleensä. 

Bussi tulee! Siellä on toinen äiti rattaiden kanssa, mutta onneksi mahdumme kyytiin. Välipysäkki ja kaksosvaunut. Huutava mummo on huolissaan vaunujen mahtumisesta sisään. Joku ystävällinen nainen kehottaa toista äitiä nousemaan ylös penkiltä, jotta mahtuisimme kaikki kyytiin.

Sopu sijaa antaa ajattelen ja alan vänksläämään vaunuja sivummas. Huutava mummo!

- Uskokaa nyt, ettei ne kolmannet vaunut mahdu! Ja ties mitä.

Joku ystävällinen yrittää sanoa, että kysytään kuskilta lupa. Mummo huutaa ja menee selvittämään asiaa bussin etuovelle. Katsahdan kaksosvaunuilla sisään yrittävää äitiä, joka pyörittelee silmiään. Nopea päätös. Hyppään pois. Meillä on aikaa. Seuraava bussi Kuusankoskelle lähtee tunnin päästä. Kaksosvaunujen äidille sanon bussista pois astuessani:

- Voimme kävellä. Otamme vähän raitista ilmaa. 

En katso taakseni. Kävelen. Räntää tihuttaa ja bussi pyyhältää meistä ohi. Ajattelen vilkuttavani sille, vaan en kerkeä. Toivottavasti mummo lopetti huutamisen ja muilla matkustajilla on mukava loppumatka.

Keskustassa kävelen bussipysäkille. Katson aikataulua uudelleen. Bussi lähteekin vasta 20 minuutin kuluttua. Viesti kaverille. En osaa lukea bussiaikatauluja. 

Seuraavassa bussissa huomaan kakat lahkeessa, omassani. Hinkutan niitä paperilla pois. Kukaan ei huomaa.

Kahden tunnin päästä lähtemisestä olemme perillä ystävällä. Lähetän viestin paremmalle puoliskolleni, ettei tulekaan töistä tullessa hakemaan, vaan pari tuntia myöhemmin. Huokaisen. Olemme perillä!

Kuvituksena kuvia reitin varrelta, jota kävelen yleensä keskustaan. Silloin oli vielä syksy!