POSITIIVISTA STRESSIÄ TÄNNE, KIITOS!

Positiivista stressiä ja havunneulasia
Positiivinen stressi

Olen positiivisen stressin puolestapuhuja, sillä rakastan töiden tekemistä. Jopa niin paljon, että olen ollut hukkua niihin. Vuosien varrella olen tullut siihen tulokseen, että minulle paras työ on vaihtelevaa, ennalta-arvaamatonta, haastavaa, luovaa ja mielekästä. Ehkä kuulut samaan kastiin kanssani?

Nyt tämän pysähtymisen aikana olenkin taas nauttinut ihan erilailla työntekemisestä kuin moneen vuoteen. Ei sillä, olen aina tehnyt seuraavan siirron, kun on tuntunut siltä, että jossain paikassa tie on tullut päätökseen. Jokaisesta työpaikasta olen oppinut jotain ja jokaiselle työpaikalle olen kiitollinen. 

Positiivinen stressi

Olen nyt ollut hiukan yli kaksi vuotta äitiyslomalla ja hoitovapaalla, joista yhdeksän kuukautta hoidin vauvaa ja sen jälkeen palasin sirkusohjaamisen pariin. Kesäkuussa 2016 perustin tämän blogin, sillä silloin vieroitusoireeni positiivisesta stressistä alkoivat olemaan niin kovat, että jotain oli tehtävä.

Pidän siis siitä, että on tämä blogi, joka odottaa kirjoittajaansa. Pidän siitä, että se kutsuu ja joskus vaatii minua luokseen. Joku taisi joskus kysyä, että miksi kirjoitan. Siksi koska kaipaan positiivista stressiä ja rakastan valokuvaamista ja kirjoittamista. Haluan myös oman palaseni tämän maailman huomiosta, sitä ei käy kieltäminen.

Positiivinen stressi ja meditoiminen
Positiivinen stressi

Koska maailmani on viime aikoina ollut sen verran kallellaan, että olen joutunut todella miettiä miten rakennan sen sellaiseksi, että se heilahtaa taas tasapainoon, saa tämä oivallus silmäni loistamaan. Positiivinen stressi on se mitä tarvitsen elämääni lisää, jotta siitä tulee taas mielekästä ja mielenkiintoista.

Tarvitsen siis töitä tuottamaan sitä. Minkälaisia töitä, siitä voisin puhua lisää joskus myöhemmin. Olen nyt huilannut tarpeeksi ja olen myös täysin varma, etten enää joudu sellaiseen oravanpyörään, joka näännyttää elävältä, sillä olen oppinut itsekkääksi.

Ja tässä vielä asioita, joita positiivinen stressi saa aikaan:

/\ Olet väsynyt, mutta onnellinen ja tyytyväinen työpanokseesi.

/\ Olet luova ja tehokas.

/\ Sinulla on aikaa palautua.

/\ Itsetuntosi parantuu onnistumisista.

Eikö kuulostakin hyvältä? Ehkä sinunkin elämästäsi puuttuu positiivista stressiä. 

Lisää sitä tänne, kiitos!

Lähteet:

http://elomedia.elo.fi/artikkelit/stressi-voi-olla-hyodyksi-nain-positiivinen-stressi-buustaa-tyontekoa

https://www.is.fi/terveys/art-2000000870614.html