Repovesi – Iso ja lämminturkkinen kettu

Eräs epävakaa alkusyksyn päivä näytti ennakkoluuloista huolimatta parhaat puolensa, kun ajoimme 50 kilometrin matkan Repovedelle hengittämään raikasta ilmaa ja hakemaan maksutonta mielenrauhaa. Ajaessamme Kouvolasta Lapinsalmen pysäköintialueelle suri sääherra kanssani täpärästi ohimennyttä Erik Bruunin, Ferdinant von Wrightin ja Matti Karppasen lintunäyttelyä heittämällä tihkusateen taivaalta alas. 100- lintua näyttely esitteli Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla suomalaisen lintumaalauksen uranuurtajien teoksia ja me pöllöt menimme myöhästymään siitä viikolla. Erik Bruun on suosikkigraafikkoni ja olisin todellakin halunnut käydä rakastumassa Bruunin lintuteoksiin. Ryhdistäydyimme kuitenkin sääherran kanssa samoihin aikoihin ja haettuamme Vuohijärven Siwasta eväät retkellemme, olimme valmiit valloittamaan Ketunlenkin.

Olen käynyt useita kertoja Repovedellä, sillä ystävystyimme jylhän ja mahtavan kansallispuiston kanssa pian Kouvolaan muutettuani. Se onkin kansallispuistojen kaartissa paras ystäväni, sillä en ole juurikaan muissa puistoissa vaeltanut. <-- Asia on korjattava ensitilassa! Koko kesän puhuin Repovedestä, mutta se kuuluisa muu tekeminen – olisi pitänyt nitistää se kiusankappale – asetti kapuloita rattaisiin. Siitä että Repovedellä vierailu on yksi kesän tärkeimpiä tehtäviä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka rimpuilisi. 
 

 


Bongasin tietenkin ensimmäisenä Lapinsalmen pysäköintialueen portilla tervehtivän informaatiotaulun komeine kettuineen. Siinä ajassa kun ihailin taulua olivat Lintubongari ja Pisara ehtineet edelleni pitämään vauhtia yllä. Vauhdin ylläpitäminen on yllättävän haastava tehtävä, kun olen matkassa mukana kamerani kanssa. Päätimme lähteä lyhennetylle Ketunlenkille nukuttamaan Pisaraa metsän siimekseen. Tiedätte jo, että mieleni lepää aina, kun mini saa raitista ilmaa ja näen hänen nukkuvan rauhaisaa unta.

Mielestäni on tärkeää luoda lapselle luontoyhteys pienestä pitäen, ja koska Mini viihtyy vielä kauan kannoillani niin teen parhaani sen syntymisen eteen. Metropoleja hän saa valloittaa myöhemmin niin paljon kuin jalat kantavat. Toivon että jos tulee päivä, jolloin hän on kykenemätön hakemaan luotani lohtua ja turvaa, hän taivaltaa metsään, puhuu tuulelle ja antaa sen viedä murheensa mukanaan.

 

 


Riippusillan ylittäminen on aina yhtä jännittävää ja olen kerran tainnut maata sen kallioilla tähtiä tuijottemassa. Ajattelin haastaa itseni tulevaisuudessa nukkumaan enemmän ulkona, sillä olen tehnyt sitä aikuiselämässäni aivan liian vähän ja taivaan alla saa takuuvarmasti parhaat unet, sanokaa mitä sanotte. Pisaran nukutusoperaatio onnistui hyvin ja noiden korkeiden puiden välissä astellessani odotin tällä kertaa Helinä- Keijua luokseni ja aivan olin varma, että kadonneet pojat ja Peter Pan sujahtavat polun poikki puiden välistä koska tahansa.

Ketunlenkin kohokohta on käsikäyttöinen vaijerilossi ja pääsinkin taas intopiukeana kiskomaan meidät toiselle puolelle Määkijänsalmea. Ketunlossia mainostetaan jännittävänä kulkuvälineenä perheen pienimmille ja sitä se takuuvarmasti onkin, sillä meikäläinenkin pomppii aina innosta sen nähdessään. Hyppäsimme samaan lossiin erään isän ja pojan kanssa ja puolimatkassa lossia kiskoessani huomasin, että seuraavat retkeilijät odottivat jo lähtörannalla kyytiään. Muutkin olivat siis huomanneet pilvisen päivän retkeilypotentiaalin.

 

 

 

 

 


Repoveden maasto antaa sopivaa haastetta mäkisyydellään, mutta polut ovat kuitenkin helppokulkuisia. Kallioita saa katsella ylöspäin ja jylhissä vuorissa riittää nähtävää uteliaille retkeilijöille, erityisesti Olhavan vuori on mielestäni vaikuttava näky, vaikka emme siellä asti tällä kertaa käynneetkään. Olhavalla on kaksi kalliomaalausta ja vuorenseinämä on kiipeilijöiden suosiossa.

Ihanilla Tervarummun infosivuilla /\ KLIK! /\ muuten sanotaan, että puisto on erinomainen aloittelevan retkeilijän kohde. Alueella on runsaasti erämökkejä, kämppiä ja kotia, joissa on helppo yöpyä ja hyvin varusteltuja tulipaikkoja ja laavuja löytyy lähes joka nurkalta.

Sillä retkellä, jonka aikana makasimme ystävieni kanssa kirkkaan tähtitaivaan alla, yövyimme puistossa kaksi yötä, toisen kodassa ja toisen Kuutinkämpässä. Kävin silloin välillä Kuusankoskella töissä ja rantauduin yksin Lapinsalmen parkkialueelle pilkkopimeänä pakkasiltana. Oli huikeaa kävellä vain otsalampun valo seurana oksaisia polkuja eteenpäin. Eräät ihanat ja hullut kävelivät sillä reissulla Kuutinkämpältä minua vastaan melkein pysäköintialueelle ja takaisin. Niitä kilometrejä en koskaan pysty maksamaan takaisin muuta kuin sydämillä <3 <3 <3, niin vaikuttunut siitä taivaltamisesta olen vielä parin vuodenkin jälkeen.

 

 

 


Me söimme vielä retken päätteeksi eväämme Lapinsalmen tulipaikalla ja lähdimme sen jälkeen kylläisenä ajelemaan kotia kohti. Peräänkuulutan aina uusien kokemusten hankkimista ja sitä miten avartavaa on nähdä uusia paikkoja. Siltikään tuskin koskaan kyllästyn Repovedellä retkeilyyn, sillä kaikessa sympaattisuudessaan sillä on vielä paljon annettavaa ystävyydellemme. On päästävä melomaan ja telttailemaan sen sydämeen. Valloitettava sen epäviralliset rengasreitit ja päästävä halailemaan sen pitkänhuiskeita puita muuten vaan.

Repovesi on iso lämminturkkinen kettu, joka suojelee vaeltajiaan vaaroilta. Ehkä juuri kalliot ja seinämät saavat aikaan turvallisuuden tunteen, joka syleilee retkeilijää vehreässä kansallispuistossa. Polkuja askeltaessa tuntuu kuin olisi jonkun ison ja lämpimän syleilyssä. En omaa vielä kovin montaa vertailukohtaa Repovedelle, mutta tiedän silti, että sen ainutlaatuiseen ja sympaattiseen syleilyyn on päästävä uudelleen ja uudelleen. Tätä se kai on kun rakastuu!