Seesteinen melankolia


Lähdimme Pisaran - Pisara oli minimimmin nimi silloin, kun hän asusteli vielä omassa yksiössään - kanssa metsäretkelle eräänä sateisena päivänä. Olisin voinnut valmistella meidät retkelle hiukan paremmin, sillä matka tyssäsi jo ensimmäiselle metsäpolulle, koska huomasin ettei kyytiläisellä ollut lapasia eikä kypärämyssyä. Itikat parveili ympärillämme verenhimoissaan ja päätin kääntyä väljemmille poluille ennen kuin ne söisivät selkäreppulaisen elävältä, minusta viis.

Löysin kihartuvia heiniä, joita kuvailin aikani. Lähestyessämme kotia bongasin vielä apiloita vesipisaroineen. Aloin kuvaamaan niitä, säädin isoarvoa ja HUPS! Alustin muistikortin. Hyvästi kiharat ja niiden pinnalla helmeilevät vesipisarat. Bongasin harmituksessani päivänkakkaran ruhot ja kuvatessani niitä keksin kuvalle täydellisen nimen: Enää ei voi toivoa. Höytylät ovat jo lentäneet pois ja vienneet toivon mukanansa ja sillä kerralla myös valokuvat. Kuulostaapa melankoliselta tarinalta, vaikka se lopulta päättyi ihan onnellisesti takapihallemme. Käteen jäi muutama hyvä kuva ja päähän, että valmistetaankohan vauvoille hyttyshattuja.

Olen toisinaan melankolisuuteen taipuva persoona. En sellaiseen päätä seinään hakkaavaan melankolisuuteen, vaan sen kaihoisaan ja kauniiseen pikkuveljeen.  Se melankolisuus taas on varmasti jotain sukua haikeudelle ja joskus tunnen sen katsellessani vanhoja valokuvia, istuessani rantakallioilla tai kuunnellessani meren tai metsän ääniä. Silloin kutsun olotilaani seesteiseksi melankoliaksi. Paras hetkeni on ollut yhtenä puolimyrskyisenä iltana seistessäni polviani myöten meressä ja kuunnellessani tuulta. Silloin tunsin olevani osa luonnon kiertokulkua ja täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Seesteinen melankolisuus on rauhallinen olotila, jolloin kaikki aistit ovat äärimmäisen tarkkaavaisena ja avoinna. Silloin menneisyys, tulevaisuus ja olemassa oleva hetki kohtaavat. Samalla kun kaipaan jotain menneisyydestä, olen täydellisessä balanssissa kuluvan hetken kanssa ja luotan tulevaisuuteen täysin. Siinä seesteisessä melankoliassa on hyvä olla hetken tai joskus kauemminkin, jotta ajatukset nollaantuvat ja voimat lisääntyvät.

Ehkä seuraavalla retkellä löydämme täydellisen höytyläpallon puhallettavaksemme ja voimme jälleen toivoa, ainakin timanttisia luontokuvia.