Sydämellistä sisustusta ja salainen lupaus

Sisustan sydämelläni. Niin että vain välttämätön ja tärkein on esillä sekä muutamat iloa tuottavat esineet. Sisutuksemme saa kertoa tarinoita, muistuttaa hyvistä hetkistä ja tuoda muistoja hyvistä ihmisistä. Niistä, jotka olisi mieluusti tuntenut paremmin. Niistä, joilta olisi mielellään kuullut enemmän tarinoita. Erään joulukalenteriluukun lopussa puhuin miehestä, jolta olen saanut tuon kallellaan keikkuvan arkun aikoja sitten /\ KLIK /\.

Olen sitä mieltä, että meillä hyvinvointivaltion ihmisillä on kaikkea liikaa – minullakin. Olen viime aikoina hankkiutunut/joutunut hankkiutumaan eroon turhista tavaroista ja se on ollut vapauttavaa. Mitä ihmettä ihminen tekee takilla, jota ei koskaan käytä tai sadalla muovisella astialla, jotka lojuvat tyhjän panttina laatikossa vieden viimeisenkin tilan? Ei, en ole ehtinyt lukea Konmaria, mutta olen kuullut huhua pirskahtelusta. Lupaan. Sinä päivänä kun alan taas pirskahdella kunnolla, kerron teille tarinani. Kokonaan. Toisen puolen siitä miten minusta tuli minä.

Keskellä oikeutetusti komeileva etana on Tarmo Maarosen käsialaa. Tiesin sen, se muuttaisi meille. Muistuttamaan minua paitsi ihanasta lasinpuhalluskokemuksestamme, josta voit lukea lisää tästä /\ KLIK /\ ja tästä /\ KLIK /\, niin myös hitaudesta ja siitä, että itseään pitää arvostaa ja kuunnella. On ihan ok madella kaupungilta kotiin. On ihan ok pysähtyä sata kertaa matkan aikana, koska haluaa nauttia kaikista pienistä yksityiskohdista, joita ympäristö tarjoaa. On ihan ok olla oma itsensä – hidas etana.

En tiedä onko etanuus kannattavaa nykyisin, sillä tämä maailmahan suosii nopeita, tehokkaita ja hektisyydestä nauttivia persoonia. Minä nautin hektisyydestä silloin, kun tiedän tekeväni töitä oikeiden asioiden edestä ja oikeiden ihmisten kanssa. Näistä etana-asioista voisin jauhaa loputtomiin, mutta ehkä pyhitän etanan elämälle oman postauksen. Se julkaistaan sitten, kun minulla on makrolinssin tähtäimessä etana Elli.

Etanoista lintuihin. Betonilintu lennähti meille joulupaketista. Ihmettelin, kun ystäväni laittoi minulle paketien vaihdon jälkeen viestin: "kuinkakohan paljon sua naurattaa, kun avaat paketin". Mietin, että paljastuukohan kääreiden alta vitsikirja, ja meinasin uteliaisuudessani avata lahjani jo ennen joulua. Parempi puoliskoni piti kuitenkin huolen siitä, että paketti pysyi kiinni jouluaattoon saakka. Kun sirkuttaja sitten kuoriutui paketistaan, ymmärsin täysin miksi hihitys karkasi huuliltani. Olinhan juuri kääräissyt sellofaaniin betonipupun samaiselle ystävälleni. Silkkaa sattumaa vai sittenkin telepaattinen yhteys välillämme? Uskon jälkimmäiseen.

Joulusta on enää jäljellä muutama havupuun oksa ja appelsiininviipale. Ilkimys, joka ei suostunut kääntymään oikein päin edes kuvaan. Pyykkipojat odottavat tuulessa heiluvia lakanoita ja puput ovat tarinattomia. Hetkinen, nehän vain odottavat sitä päivää, kun pirskahtelen jälleen sydämeni pohjasta. Sillä silloin ne nostetaan ulos nuuhkimaann raitista ilmaa ja ne tietävät, että kevät ja kesä on tullut jäädäkseen. Sieluuni siis. 

Olen kehittänyt teorian. Jos ihmisen keho jakaantuisi neljään vuoden aikaan, niin silloin kevään ja kesän tulisi olla niskan päällä talvellakin. Kun ulkona on pimeää, tulisi ihmisten loistaa ja välittää lämpöä ympärilleen. Itselläni on takana elämäni vaikein vuosi, jolloin olen myrskynnyt liian paljon. Kehossani on jyllännyt todellinen talvi. Olen vieläkin jäässä. Onneksi on se pieni valo, joka on pitänyt sydämeni sulana, ja onneksi olen huomannut alkavani sulaa pikkuhiljaa. Odotan kevättä!

Ei vuoteni kuitenkaan pelkkää talvea ole ollut, vaan myös ihania asioita on tapahtunut ja mikä parasta olen oppinut nauttimaan ihan pikkuriikkisistä asioista niin kuin esimerkiksi siitä, jos lintu lentää pihanurmikolle. Olen tajunnut, että kaikista epäilyistä huolimatta olen äitityyppi. En ehkä se perinteisin, mutta omalla tavallani hyvä. En missään nimessä täydellinen, mutta riittävän hyvä huolehtimaan lapsestani. Riittävän hyvä pitämään häntä lähelläni. Läheisyys jää, vaikka kaikki muu jäätyisi. 

Tein salaa mielessäni lupauksen vuodelle 2017, vaikka kiven kovaan olen väittänyt, että mitään lupauksia en tee. Lupaan olla rehellinen ja armollinen sekä itselleni että läheisilleni. Vain niin voin elää täysin onnellisena ja jakaa onnea ympärilleni.

P.S. TiiPiissä on käynnissä taaperoystävällinen arvonta. Lue postaus ja katso ohjeet osallistumiseen tästä /\ KLIK /\.