Ulkokahvit

Jos kahvistani ilmestyisi henki, luit oikein kahvinhenki, ja se antaisi minulle kolme maailmaa syleilevää toivetta, olisivat ne seuraavanlaiset. Ensimmäiseksi toivoisin, että kaikille riittäisi puhdasta ja raikasta ilmaa. Toiseksi toiveeksi esittäisin, että kaikki vauvat saisivat syntyä elävänä. Jos olisin realisti kolmas toiveeni olisi maapallon suurentuminen, jottei se ylikansoitu. Mutta koska olen tarinankertoja, taivaanrannanmaalari ja ajattelija, ehdotan aiheuttamaani ongelmaan seuraavaa ratkaisua:

Jokaiseen ihmiseen ripoteltaisiin vielä aavistus empatiaa. Jos olisimme empaattisempia saattaisimme suhtautua myötätuntoisemmin maapallon tilaan ja toimia paremmin sen suojelemiseksi. Näin ollen pallo-parka ehkä  jaksaisi kantaa meitä enemmän.

Jos kahvinhenki luet tämän, niin minulle ei sitten kelpaa itämäinen pullonhenki vaan haluan ehdottomasti kahvikeijun, jonka mekko on valmistettu kaikkein vihreimmän puun lehdistä ja siivet on kudottu kastepisaroista.

Koska olen ahne, ehdottaisin vielä neljänneksi toiveeksi, että kaikki suomalaiset joutuisivat tilata Suomen Luonto- lehden. Olen puhunut lehden monikäyttöisyydestä jo tässä /\ KLIK /\ postauksessa ja se onkin ainoa lehti, jota tilaan kestotilauksella. Luonnonsuojeluasiat ovat lähellä sydäntäni ja välillä toivoisin ymmärtäväni niitä laajemmin. Siksi haluankin tukea luonnonsuojeluliittoa tilaamalla lehteä. Lehti sisältää upeita upeita luontokuvia ja monipuolista luontotietoa. Katson useasti ensimmäisenä kuvat, sen jälkeen luen Kysy Luonnosta- palstan. Yleensä luen vielä yhden mielenkiintoisen artikkelin lähes heti, nykyisin viipymä on viikkoja, ja sitten myöhemmin, jos muistan/ on aikaa, luen muita artikkeleita. Viimeisimmästä lehdestä haluan ehdottomasti lukea jutun miehestä, joka testamenttasi Luonnonsuojeluliitolle maatilan.

Eräänä syyspäivänä meillä oli siis Lintubongarin kanssa kupilliset kahvia ulkona ja Pisaralla oli päivän ruoat housuissa (heh heh). Seuranamme meillä oli luontolehti, voit tilata sen tästä /\ KLIK /\, ja niin armollinen syysaurinko. Haluan lisää ulkokahveja, mutta palelen jo nyt, vaikka talvi ei ole edes vielä tullut. Voisikohan kahvikeiju toteuttaa vielä viidennen toiveen?

Vaihtoehtoja on kaksi: liian lämmin talvitakki tai ikuinen kesä?