Uusi banneri ja 10 vuoden Facebook- profiilikuvat

Uusi banneri, Tiipii

Koska Enna Pappilasta heitti huumorilla ilmoille ajatuksen, että edellinen bannerini sisältää kamalan kehoituksen :D, päätin tarttua tuumasta toimeen ja tehdä uuden. Parempi puoliskoni vihjaili joskus samaa, joten oli jo aikakin uudistaa ilme. Päädyin hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun; löysin fontin netin kätköistä ja päätin, että se on saa koristaa tämän majani kattoa. 

Pidän tosi paljon hassusta fiiliksestä mikä noista kirjaimista tulee ja tekisi mieli kaivaa kampa taskusta ja kampailla ne vieläkin villimmäksi. Tiedä sitten kenen karvoja ne on. Ehkä jääkarhun, tiikerin tai jonkun hyvin karvaisen apinan. 

Olen lukennut useista blogeista postauksia 10 vuoden facebook-kuvista ja päätin haastaa itse itseni. Mikäs sen kivempaa kuin puhua itsestään. Tietää vaikka siellä ruudun toisella puolella olisi joku uusi lukija, joka ei tiedä minusta mitään. Tässä tulee siis informaatiota kerrakseen.

Menin katselemaan profiilikuviani ja niitä oli kaikkiaan 19. En siis ole ollut kovinkaan ahkera niiden vaihtamisessa. Olen vuonna 2007 liittynyt Facebookiin ja elellyt kai muutamat vuodet hiljaiseloa, sillä ensimmäinen profiilikuvani on vuodelta 2009.

Haaste on lähtöisin Mamma rimpuilee-blogista.

Profiilikuva

2009 

Osasin hymyillä kauniisti ja elin huoletonta elämää. Noihin aikoihin taisin myös suu vaahdossa selittää joissain illanvietoissa kuinka parempi puoliskoni on puuttuva palaseni. Kai siinä jotain perään oli, kun me asumme vieläkin saman katon alla.

2010

Täytin 25 ja olin vakaasti sitä mieltä, että minun olisi kuulunut syntyä tummahiuksisena. 2011 aurinko päätti vaalentaa juurikasvuni niin hyvin, että lähtien olen pysynyt blondina.

Aloitin myös Designer- Stylistin opinnot Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa ja päädyin tänne Kouvolaan. Sillä tiellä olen edelleen. Seitsemän vuotta Kouvolassa asumista takana. Ei ollenkaan hullumpaa!

Kuvassa lepään siskoni kanssa sohvalla tupareissa Porvoossa. Näytän omasta mielestäni ihan Nyytiltä muumeista. Toisaalta se on aivan ihanaa, sillä en pidä mistään muusta niin paljon kuin lapsena saaduista Nyyti ja Tuittu- seinälautasesta, jossa hahmot istuvat simpukassa. 

2011

2011 on ollut profiilikuvien osalta hiljainen, mutta päätin kuitenkin ilahduttaa teitä tällä Sambian- junasta otetulla kuvalla, jonka reissukaverini on lisännyt Facebookiin. Kuvassa näkyy miten aloin muuttua blondiksi tuolla matkalla. Junan vaunu oli turvapaikkamme aika monta päivää matkatessamme Sambiaan. 

Mietin yhtenä päivänä elämäni onnellisimpia hetkiä ja muutamat niistä kietoutuvat juurikin tuon Tansanian reissun ympärille. Tuo matka ei varmasti unohdu koskaan ja sain sieltä kolme kieron huumorin omaavaa ystävää elämääni.

Profiilikuva

2012

2012 vuoden road tripillä kävin joogaamassa Parikkalan patsaspuistossa ja olin vähän liian blondi. Jos jotain kaipaan tuolta ajalta niin hyvin hoidettuja kynsiä. Nykyään aina kun katson kynsiini niin ne on viilaamatta ja leikkaamatta. Takuuvarmasti lähden ensi kesänä johonkin retkeilemään. Tykkään siitä fiiliksestä, kun menee ensimmäistä kertaa johonkin uuteen täysin tuntemattomaan paikkaan.

Kerkesin myös seikkailla 2012 meren äärellä saaristossa ja tuolla reissulla ampiainen pisti minua korvaan. 

Profiilikuva. thaimaa

2013

2013 saatoin luokkakaverini vaihtoon Thaimaaseen ja vietin siellä hänen kanssaan kahden viikon loman. Retki oli minulle jännittävä, sillä lensin ensimmäistä kertaa yksin ja jännitin sitä tosi paljon. Päästessäni kotiin tunsin itseni voittajaksi. Pieni asken ihmiskunnalle, suuri askel minulle.

Inspiroiduin Thaimaasta sen verran, että se pääsi myös profiilikuvaani. Näitä kuvia katsellessa nousee ihan kauhea matkakuume, sillä en ole käynnyt tuon reissun jälkeen missään kaukana. Lompakkoon katsoessani saan sen aika äkkiä laskemaan. Joka tapauksessa, kun saan varallisuutta kartutettua niin lähden takuuvarmasti johonkin päin maailmaa.

Profiilikuva
Profiilikuva 2014
Profiilikuva, amme

2014

2014 kiipeilin taas kallioilla kesän kiertoajelulla. En edes muista missä kaikkialla kävimme, mutta kivaa oli. Kaipaan kyllä vähän sporttista olemustani ja vapauden tunnetta. Kesä tule jo! En kestä tätä lumisadetta.

Samana vuonna eräs suuri valokuvaaja kuvasi minua Tallinnassa kylpyammeessa. Nauroimme varmaan koko vuoden edestä ja ihan kelpo profiilikuva siitä projektista sitten syntyikin.

Kukat

2015

2015 vuodelta ainut jalanjälkeni Facebookissa on kukkien kuvat, kun täytin 30-vuotta ja kiittelin vuolaasti onnitteluista. Profiilikuvaa ei oltu päivitetty vuoden aikana laisinkaan. 30-vuotis lahjaksi sainkin sitten loppukesästä kaikkien aikojen ihanimman lahjan – tyttäreni.

Tein 2014-2015 vuosien aikana niin paljon töitä, etten oikein mitään muuta kerennyt tehdäkkään. Kärsi ja kuole on muuten kauhein sanonta minkä tiedän. Emme me tänne ole syntyneet kärsimään ja kuolemaan, vaan elämään arvojemme mukaan ja pitämään hauskaa – parantamaan jokainen maailmaa omalla tavallamme.  

Vuoden loppu oli samaan aikaan maailman ihanin ja toisaalta kaikkein kurjin. Tuon vuoden lopulla alkoi elämäni syvin sukellus, josta en vieläkään ole päässyt pinnalle kunnolla pinnalle. Onneksi pieni Pisarani porskuttelee auringon kanssa kilpaa aaltojen harjalla, niin minäkään en pääse uppoamaan enää yhtään syvemmälle.

Profiilikuva
Profiilikuva
Profiilikuva FB

2016 

2016 aloitin sitten blogin kirjoittamisen, kun tajusin, että asioita joita aikoo ja haluaa tehdä kannattaa toteuttaa, eikä vaan puhua. Samalla kun nappasin profiilikuvan blogiini, päivitin sen myös profiilikuvakseni Facebookkiin. Samana vuonna päästin myös irti kaikista oletuksista ja odotuksista ja päätin alkaa elää vielä enemmän omana itsenäni. 

Vuosi oli onnen ja epäonnen tasapainoilua, yhtä suurta sukellusta ja toisaalta taas pinnalla pärskimistä maailman kalleimman aarteen kanssa. Päästin sen vuoden aikana suustani kaikki kirosanat, mitkä ikinä keksin ja huusin kuin hullu. Toisaalta vuosi 2016 teki minusta henkisesti vahvemman ja rohkeamman. Ja vaikka vieläkin takkuaa, niin silti löysin jonkun sisäisen rauhan ja vahvuuden. Rauhan olla oma itseni ja luottaa itseeni.

Luin kerran hienon artikkelin siitä, ettei maailma ole meille mitään velkaa. On turha olettaa, että sen tehtävä olisi järjestää meille hyvä elämä ja levittää punaista mattoa jatkuvasti jalkojemme alle. Kyllä vaan, olen aina tiennyt sen. Aion nousta tästä entistä ehompana ja järjestää asiat niin, että parhaat ajat ovat vasta edessä. 

Kesällä 2016 vierailtiin myös ihanalla Olgan Farmilla. Kirjoitin vierailusta postauksen ja tanssin pöydillä, kun se sai paljon sivunkatseluita. Se oli varsin kiva hetki tämän pienen Tiipiini historiassa ja pidän sitä vieläkin yhtenä parhaista kirjoituksistani. Osasin iloita siitä paljon ehkä senkin takia, että kaatopaikan katkut hälvenivät edes hetkeksi ympäriltäni. Ja sitten eräänä kesäisenä iltana lensin tänne tähtiin kirjoittelemaan ja täällä on ollut  hyvä majailla lämminhenkisessä ympäristössä.

Loppu vuodesta kirjoittelin tänne Fiskarsin lasinpuhallusreissusta ja oudosta pingviinistä, jonka yhä odotan lentävän luokseni. Seikkailin niissä tunnelmissa myös hetken Facebookin puolella.

2017

Tässä onkin sitten viimeisin profiilikuvani. Siinä minä seison valkoista seinää vasten omana itsenäni, yhden lapsen äitinä ja vähän armollisempana itseäni kohtaan.

En osaa sanoa tulevaisuudesta oikein mitään. Mihinkään minulla ei ole enää kiire, mutta silti olisi valtava palo tehdä kaikenlaista kivaa, piirrellä seiniin ja muuta sellaista.

Jos tämä blogi on vielä kymmenen vuoden päästä pystyssä, lupaan avata samanlaisen ikkunan profiilikuviini. Veikkaisin, että silloin tarjonta on laajempi kuin nyt ellen sitten päätä hylätä koko internettiä ja muuttaa yksin asumaan metsän keskelle. Mistä sitä tietää ja onneksi ei tarvitse tietää. 

Kiitos kun tulit vierailemaan TiiPiihini <3 Saa täällä käydä useamminkin!