VUODEN NELJÄS PÄIVÄ

Mittaamattoman arvokas, vauva

Vuoden neljäntenä päivänä olen valmis aloittamaan uuden vuoden. Viime vuonna ajattelin nauttivani tästä joulusta oikein olan takaa, mutta pakko myöntää, että varsinkin vuoden viimeiset päivät kuluivat pienen ahdistuksen vallassa ja pisteenä iin päälle sain vuoden alkuun kaksi päivää kestävän migreenin. Selvisin siitä ja nyt elämä näyttää taas valoisammalta.

Tein viime vuonna liudan lupauksia ja olin hyvin toiveikas tulevan vuoden suhteen. Olin innoissani siitä, että pääsen palaamaan työelämään. Olin saanut itseni kohtalaisen hyvään kuntoon ja paloin halusta treenata. Alkuvuosi alkoikin varsin vauhdikkaasti ja tsemppasin itseäni hyvinvointiin. Työasiat oli lyöty lukkoon ja pieni huoli raha-asioista oli poistumassa harteilta. Vuoden 2018 alussa sain myös vapauteni takaisin. Tarkoitan siis sitä, että pystyin käymään missä tahansa ilman, että jatkuvasti mietin lastani. Seikkailin Nuuksiossa ja Keravalla ja P:n kanssa oli muutenkin helppo liikkua paikasta toiseen. 

Vuoden alussa jopa mietin, että voisin olla ihan onnellinen yhden lapsen äitinä ja povasin vuotta 2018 minun vuodekseni.

Kunnes.

Fjällbonm puisto, Tuusula, aurinko
Ihminen Fjällbon puisto

Kunnes sain keväämmällä kuulla, että olen jälleen kerran niin onnekas, että saisin piakkoin uuden nyytin kainaloon. Suunnitelmat muuttuivat toisenlaisiksi. Kävin kesän päivätöissä ja se toi piristävää vaihtelua elämään. Alkuraskauden voimattomuudesta ja pahoinvoinnista selvittyä keskiraskaus tuntui seesteiseltä ja ihanalta ajalta. Tein kävelylenkkejä, venyttelin ja pyöräilin töihin. Pääsin irti kaikkea varjostavasta ajatuksesta, että jotain on pielessä ja aina kun kerkesin silittelin vatsaani, jossa aarteeni asui.

Loppuraskaudesta varjot saivat liikaa valtaa, alkoi kaikenlainen stressi ja tunnelmat olivat sekavat ja huolestuneet. Toisaalta sain vahvistusta taas siitä, että tunnen kehoni ja huoleni ei olllut täysin aiheeton. Tein todella töitä, että sain mieleni pidettyä plussan puolella. Kaiken lopputulos oli kuitenkin varsin ihana ja onnistunut varjoista huolimatta, pienin vauva mitä olin sylissäni koskaan pitänyt. Mittaamattoman arvokas.

Loppuvuoden rakastin häntä niidenkin hetkien edestä, jolloin hän oli toisaalla. Jos minusta muutama yö tuntui ikuisuudelta niin entäs he, jotka joutuvat olemaan vastasyntyneistään erossa paljon kauemmin? Mietin kaikkia äitejä, jotka joutuvat kokemaan kamalia asioita synnytyksessä tai raskaudesta ja lähetin heille iltaisin voimaa ja hyviä ajatuksia. Tunsin olevani onnekas, vaikkakin vähän väsynyt pieni nyytti sylissäni.

Lisäksi mietin P:tä, joka oli vasta kolmevuotias, mutta tuntui yhtä-äkkiä kasvaneen metrin pitkäksi ja saaneen saavi kaupalla itsenäisyyttä, voimaa ja pippuria. Ensimmäinen vauvani kasvoi viimeisten raskaus kuukausien aikana vähän liikaakin. Ikävöin aikaa, kun meitä oli kolme ja elämä oli seesteisempää.

vuoden neljäs päivä, enkeli

Ajatusten lomassa joulu tuli pyykkikasoista ja astiavuorista huolimatta. P askarteli enkelin kerhossa ja vuodatin kyyneleitä sille ja monelle muulle arkiselle asialle. Projekti lastenhuonekin, joka oli kolme vuotta ollut vaiheessa milloin minkäkin syyn takia, otti edetäkseen vuoden viimeisinä päivinä.

Nyt opettelen elämään tässä. Kahden lapsen äitinä. Vuosi ei ollut sellainen mitä ajattelin, mutta olihan se tavallaan minun. Vaikka viime vuotena tein paljon suunnitelmia jätin niiden väliin tilaa hengittämiselle ja sattumalle, sillä elän loppujen lopuksi enemmän intuitiolle ja sydämelle kuin järjelle ja suunnitelmille, vaikka niilläkin on oma paikkansa.

Täksi vuodeksi en tee lupauksia (Palaan edellisenä vuotena tekemiini omassa postauksessa!), enkä suunnitelmia. Punon niitä matkan varrella. Tänä vuonna maailma saa yllättää ja johdattaa. Ehkä tänä vuonna puuttuvat palaset löytävät paikkansa ja vuodesta tulee lämmin, pehmeä, rohkea ja säihkyvä. 

Mittaamattoman arvokas, vauva

Olen valmis 2019!