change is inevitable..

Olen ajautunut kriisiin itseni kanssa. Olen ollut jo kauan siinä tilassa mutta nyt asialle on tehtävä jotain. Syy miksi en ole aiemmin asialle mitään tehnyt on yksinkertaisesti pelko muutoksesta. Tuntematon on pelottavaa, eli myös muutos, koska tulee uusia asioita, jotka katkaisevat rutiinit ja pakottavat hyppäämään tunnetun sijaan siihen täysin tuntemattomaan. Sellaista muutos yleensä on. Ja sen takia asioiden muuttaminen on niin vaikeata. Sitä leikittelee ajatuksilla; entäs jos, mitäs sitten, entäpä jos käykin niin.. Loputon lista epävarmuutta. Osuva ilmaisu löytyy mistäs muualta kuin englannin kielestä; "Take a leap of faith" :-) On hämmentävää, kun kaipaa todella kipeästi sitä muutosta mutta on liian peloissaan tekemään sen eteen yhtään mitään. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä ja pysäyttää. Aika on loputon tapahtumien ketju, jonka etenemiselle ei voi mitään mutta onneksi on mahdollista pysäyttää kaikki muu, ainakin henkisesti ja hetkellisesti.

Ihan liian kauan olen ollut liian väsynyt. Ihan liian kauan olen tehnyt asioita joista en pidä lain. Ja ihan liian kauan olen katsonut vierestä, kun kyytini nimeltä aika, on jättänyt minut väärille pysäkeille. Kaikki tuo on menetettyä. Tuhlattua nuoruutta, jota ei ikinä saa takaisin. Ja se muutes on miettimisen arvoista. Anyway, now I hit the brick wall, at least.

Kaikkien näiden syiden takia. Mä pysähdyin ja pysäytin itseni. Kysyin itseltäni uudestaan ja uudestaan: Mitä haluan? Mitä tahdon tehdä? Missä haluan olla? Se on nimittäin todella ongelmallista, kun ei löydä paikkaansa. Mikään ei tunnu kodilta. Kaikki vakituinen tuntuu vankilalta ja sitoutuminen yhteen paikkaan puuduttavalta. Siispä, mä olen vaihtanut paikkaa ja tulen vaihtamaan. Tällä kertaa kuitenkin tietäen tasan tarkkaan mitä haluan.. and so it is, that change is the only certain fact. Tämän muutoksen eteen on kuitenkin tehtävä paljon töitä. Fyysisesti, henkisesti ja sanan todenmukaisessa merkityksessä.

Tänään kuitenkin tiedän mitä lähden tavoittelemaan ja se saa väkisinkin hymyn huulille. Tämän jälkeen en aio enää antaa ajan mennä. Tahdon nauttia jokaisesta pienestä hetkestä niin huonosta kuin hyvästä. Haluan elää hetkessä, vaikka se ei juuri tällä hetkellä niin kovin miellytäkään. Elämä menee kuitenkin koko ajan eteenpäin enkä tahdo enää katsella taustalla, vaan arvostaa kaikkea ja varsinkin elämää ylipäätään. Vihdoin ja viimein alkaa olla pikkuisen vapautunut olo.

Tämä kirjoitus on ehkä eniten mulle itselleni. Se auttaa selvittämään osaa noista pään sisällä kulkevista mysteereistä. Ja sillai se oleminenkin helpottuu. 

pics: weheartit.com