(Diplomi)insinöörin vaimo

Ei aina treenijuttuja, joten saanen toivottaa teidät tervetulleeksi kärpäsinä kattoon kurkistamaan elämään, ei pelkästään insinöörin, vaan oikein diplomi-insinöörin vaimon elämään.

Tämä vaimo, eli minä, ei tarkalleen ottaen oikeastaan tiedä, mitä eroa näillä kahdella ammattinimikkeellä edes on. Googlen voisin antaa sen kertoa, koska on aika huima määrä asioita, jotka ylipäätään tulee tuosta maailman valloittaneesta hakukoneesta tarkistettua. Tässä roolissa se ehkä kuitenkin pitäisi tietää ilman Googleakin. Voisin ehkä kysyä? Tai ei sittenkään. Kysyminen on aina huono. Ja jos jaksat lukea loppuun asti, niin saat siihenkin vastauksen, että miksi niin on.

Rasvaiset hiukset, finninen naama ja nörttimäiset silmälasit? Eh? Se on ensimmäinen mielikuva, stereotyyppinen kuvitus näistä fiksuista mutta epäsosiaalisista ammatin edustajista. Tämä omani, kaksilahkeinen miehekkeeni, on onnistunut välttämään tuon karrikoidun ulkonäön.(Oikein söpö on!)

Joka tapauksessa, arki tämän tyypin edustajan kanssa saattaa kääntyä hyvinkin mielenkiintoiseksi ja joskus tarvitset pidempääkin pidemmät hermot. Ei ihmekään, että sellaiset ovat päässeet kehittymään. Näitä huomioita on kertynyt matkan varrella aika monia, joista Herra Dippa ei välttämättä olekaan täysin tietoinen. Nämä arjen omat pikkuiset sattumukset huvittavat joskus äärimmilleen mutta toisinaan saavat sinut ihmettelemään ihmiskunnan tai ainakin tämän ”lajin” parantumattomuutta. Nähkääs, dipat ovat erittäin viisaita mutta heillä saattaa olla puutteita muissa ominaisuuksissa. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että viisaus syö aivokapasiteetista suurimman osan, jolloin tämä poloinen dippainssi ei pysty pitämään ihan kaikkia lankoja käsissään.

Erittäin kuvaavana ja arkemme keskiössä olevana esimerkkinä on muisti. Tai sen puute. Tästä ihmismielen yhdestä tärkeimmästä ominaisuudesta on saatu väännettyä vitsiä yhden jos toisenkin kerran, koska oman dippainssini muisti on verrattavissa muistisairaan mummon mielenmaailmoihin. Jottei se jäisi pelkäksi sanojen helinäksi, annan muutaman konkreettisen esimerkin.

Alert! Insinööri merkkilaukkujen seassa!

Samalla tästä on tullut sisäpiirin vitsi, jolle me molemmat nauramme, minä vieläkin enemmän kuin hän itse. Eli, Sakari-pappa (edelleen tämä samainen mieheni) 27 vuotta saattaa helposti unohtaa hellan tai uunin päälle ruuanlaiton jälkeen. Samalla tavalla hän saattaa painaa Nissanin kaasupolkimen pohjaan vain hakeakseen jotain tuotetta, mikä on loppunut. Odotat kotona kärsivällisesti ja vihdoin kuulet ulko-oven käyvän merkiksi kauppareissulta palaamisesta. ”No toitko sitä hammastahnaa?” ”Ei, sehän se oli, mikä piti ostaa! Minä mietinkin siellä kaupassa, että mikä se oli mikä piti muistaa. No minä käyn hakemassa sen vielä myöhemmin.” ”Siis unohdit sen yhden ainoan jutun, minkä takia lähdit kauppaan?” Ei vastausta. Jaahas, nyt taisi loukkaantua. Oikeasti itseäni huvittaa yli kaiken, jota en tietenkään paljasta hänelle. Jään odottamaan sitä toista kauppareissua.

Ja insinööri on aina sanojensa mittainen mies, siihen voi luottaa. Joten uusi kauppareissu tulee. Sen jälkeen tosin, hammastahnaa ei edelleenkään löydy kauppakassista. Yksi vihainen vilkaisu kohti insinööriä, hänen naamansa kääntyy murheeseen. ”Ai niin se hammastahna!!!” Tyydyn marssimaan vessaan ja rutistamaan viimeisillä voimilla jämät edellisestä tuubista tai jostain varalla olevasta pahanmakuisesta. Enää ei huvita. Ei muuten, mutta samainen ilmiö kun toistuu useita kertoja viikon aikana. Seuraavana päivänä tosin saattaa taas huvittaa jo.

Tämä hammastahna tarina on täysin tosi, en huijaa! Ja näin saattaa käydä muidenkin tuotteiden kanssa. Onneksi hän on alkanut soittamaan kesken kauppareissun, kuten yhtenä iltana: ”Mitä se oli mitä minun piti ostaa? Hmm, se on ja se on..” Leivinpaperi!? Ynähdän pätevällä äänellä ja ajattelen, että eikö se tosiaan muista. ”Ainiin, sehän se oli, leivinpaperi! No nähdään kohta kulta!” Ja taas huvittaa.

Nyt kun muistiongelma on esitelty, voimmekin helposti siirtyä muihin outouksiin, joita aviomieheni pitää hallussaan. Jos palataan hetkeksi siihen ruuanlaittoon, oi tästä tulee mielenkiintoista..

Kaikki ruuanlaittoon tarvittavat ainesosat täytyy AINA olla esilämmitettyjä. Apuna käytetään joko kuumaa vettä, huoneenlämpöä tai joskus patteria, jos sattuu olemaan oikeen kiire. Koska lihan lämpötila ennen paistamista täytyy olla x astetta! Ai mistäkö hän tietää milloin mikäkin on tietyn lämpöistä? Noh, kuulkaas siihenkin on oma välineensä, sellainen ”lämpöpyssy”, joka kertoo mitä tahansa aina maidon lämpötilasta huoneen lämpötilaan. JEP! Eikä siinä mitään, kyllä hän varmaan oikeassa on noissa ruuanlaitto jutuissa mutta itsehän olen paistanut jauhelihan aina suoraan jääkaapista enkä siinä maussa eroa ole huomannut. Enkä oikeastaan välitä kuinka mun riisi+jauheliha annos on tehty, kunhan se on kypsää ja kiireessä menen varmasti sieltä missä aitaa ei ole. (joojoo, tiedän ettei niin pitäisi tehdä) Jos puhutaan ihan arkiruokailusta, niin kyllä se huvittaa, millä tavalla hän menettelee, hyvin tarkasti ja aina samalla tavalla!

Eikä ne tähän lopu! Täytyy yksi vinkki antaa, jos mietit insinööriä potentiaalisena asuinkumppanina. Älä ikinä, ikinä kysy mitään mihin voisi olla jonkinlainen tekninen selitys! Ellei sulla sitten satu olemaan viikkoa ylimääräistä aikaa keskustella siitä asiasta. Ei nyt liioittelin, tarkoitan tietenkin viikkoa aikaa kuunnella asiasta. Älä ainakaan kysy mitään mikä alkaa sanalla ”miksi”.

Se nimittäin laukaisee insinöörin sisäisessä järjestelmässä sellaisen reaktion, että silmiin syttyy intoa kiiluva hohde ja suupielet kääntyvät hymyyn, jonka jälkeen hän riemastuu, koska on kerennyt tajuta, että pääsee jakamaan sisältään ylitsevuotavaa tietoa jonkun kanssa. Tässä vaiheessa kannattaa toistaa useaan otteeseen, ettei sittenkään tarvitse kertoa, koska luultavasti hän kertoo anyway. Ainut mitä voit enää tehdä on hymyily ja pään nyökyttely.

Vaimon paras vinkki: esitä kiinnostunutta, vaikka et kuuntelisi sanaakaan. Tämä toimii, ja hän ei välttämättä ole vielä tajunnut, ettei kuulija oikeasti kuuntele. Se on kuitenkin siistein tapa pitää kaikki osapuolet hyvin tyytyväisinä.

Teknillis-matemaattinen ajattelumalli on arkipäivää insinöörimiehelle, joten älä ylläty, jos asiat hoituvat ei-niin-käytännöllisesti, vaan teknisesti. Tekniikka on kaiken alku ja loppu, se on elämäntapa. Sille voisi lanseerata oman terminsä. Kuten myös selitys sanakirjaan olisi oikein kiva. Muuten yhteiselosta tämän hassun kanssa ei tule mitään. Tai sitten voit tehdä, kuten vaimon oletetaan tekevän, ja opit. Niin myötä- kuin vastamäessä.

Trust him, he's an engineer!

Tietynlainen hitaus kuuluu dippainssin maailmankatsomukseen, vähän samalla tavalla kuin nikama selkärankaan. Älä siis kuvittele, että asiat voitaisiin tehdä kuten vaistot ohjastavat, ensin täytyy laskea, pohdiskella ja ehkä jopa tehdä tutkimuksen mukaan. Siinä missä itse haluat tunkea asiat siinä järjestyksessä, kun ne käsiisi saat, kuuluu tuttu muistuttava ääni: katsos, kun se menee näin. Trust me, I’m an engineer. Itse voisin todeta: Never trust an engineer.

Kyllä me naimisiin mentiin :D

Jos satut olemaan luonteeltasi vielä kuin roihuavasta tulipatsaasta irronnut kipinä, voit olla varma, että insinöörin käyttämät menetelmät saavat liekkisi leimahtamaan. On kuitenkin hyvä, että heistä lähtee viilentävä puhallus tasapainottamaan eroja. Muutoin saattaisi olla vaarana ydinpommin kaltainen räjähdys.

Täytyy tosin todeta, että vaikka kahden erityyppisen ihmisen menetelmät eroavat toisistaan kuin yö päivästä, niin tämä samainen kaksilahkeinen on kaikessa kokonaisuudessaan melko upea ilmestys. Perinteisestä nörtistä ei missään nimessä ole kyse, joten liekö tämä sittenkään riippuvainen ammatin lajista, ehkä tässä tapauksessa voimme puhua yksinkertaisesti mullistavasta, ainutlaatuisesta yksilöstä.

Ja loppujen lopuksi päädyin menemään sieltä mistä aita on matalin, eli annoin Googlen kertoa vastauksen tähän mieltä askarruttaneeseen ongelmaan. En (tässä asiassa) sentään etsinyt kohtaa, jossa aitaa ei ole laisin. Diplomi-insinööri, lyhyemmin dippainsinööri, on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut insinööri. Ja "tavan" insinöörejä valmistuu ammattikorkeakoulun puolelta. Nyt tiedän.

Kannattaako tämä insinöörivaimoilu? Kannattaa. Kaikesta erilaisuudesta huolimatta, he’s a keeper. Jokainen päivä on nimittäin täynnä naurua, iloa ja rakkautta. Ja nämä lauseet on täysin tosissaan sanottu!