Ei erota vauvavuonna

Miten kukaan voisi erota vauvavuoden aikana? Eikö ihmiset ajattele yhtään sitä lasta? Voi pientä vauvaa, miten surullinen kohtalo. Ajattelin hyvin pitkään näin, aina kun olin lukenut jostain, että taas yksi pariskunta on eronnut lapsensa ensimmäisen vuoden aikana. Ajattelin sitä viatonta ihmisalkua ja se tuntui niin pahalle. Niin pahalle, että melkein meinasi haljeta kahtia.

Raskausaikana jatkoin edelleen asian ihmettelemistä. Samalla tavalla kummastelin sitäkin, että miten lapsen yhdessä saaneet voivat erota. Siis kirjaimellisesti, että miten siihen tulokseen voi päätyä? Tunsin heti synnytyksen jälkeen niin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta mieheni kanssa, että ajatusmaailmaani ei mahtunut mitään toisenlaista käsitystä. Synnytys oli niin suuri yhteinen kokemus, että en mitenkään enää voinut kuvitella eläväni ilman miestäni. Yhteinen jaettu kokemus elämää mullistaneesta tapahtumasta teki minusta ja miehestäni omissa ajatuksissani melkein yhden ja saman henkilön.

taapero
Nythän tämä tuttisuu on jo vuosi ja seitsemän kuukautta.

Sitten alkoi se kuuluisa vauva-arki. Ensimmäisen lapsen vanhempana se oli jotain niin ihmeellistä. Melkein kuin unta. Omaa lasta halusi vain tuijottaa päivät ja yöt. Ei malttanut nukkua. Hänet halusi ottaa kainaloon, pusutella ja halia. Oli vaikeaa hyväksyä muiden osoittamaa huomiota, sillä hänhän oli minun. Miten hämmentävää. Olet kasvattanut omassa vatsassa jotain ainutlaatuista - toisen ihmisen, joka kasvaa ja kehittyy. Jolla on oma sielu ja mieli. Joka on (toivottavasti) loppuelämän kanssasi. 

Siinä huumassa kaikki muu menettää vähän merkitystään. Parisuhde, omaisuus, työ, harrastukset. Kaiken ajan haluaa viettää vain hänen kanssaan. Silloinkin, kun hän viimein nukahtaa päiväunille ja vaikka olet itse ihan poikki, et malttaisi odottaa hänen heräävän. Näin muistan tunteneeni. Melkein harmittaa, että sitä ei voi enää ikinä kokea uudestaan samanlaisena.

Taapero

Positiivisten tunteiden mukana tulee kuitenkin paljon myös negatiivista. Huolta, murhetta, väsymystä ja ajoittaista epätoivoa. Muistan, kun jossain vaiheessa hormonien jyllätessä ajattelin: "Tässäkö kaikki nyt on? Tässäkö on kaikki mitä elämällä on antaa?" Se tunne hälveni kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Sen kiitävän sekunnin se oli kuitenkin todella pelottava tunne.

Pitkään jatkuneen väsymyksen jälkeen olikin helppo purkaa sitä johonkin toiseen. Kukas muu olikaan yhtä hyvä kohde kuin ainut aikuinen, joka oli lähettyvillä: oma mies. Väsymys ei niinkään ollut itse vauvasta johtuvaa, vaan väsymystä epätiedossa elämiseen. Kyllästymistä peilistä näkyvään vartaloon, joka oli ihan rikki. Turhautumista siihen, että ei kuntoutunut täysin vaikka päällään olisi seisonut. Kauheaa tunnetta siitä, että kukaan ympärillä ei ymmärtänyt niitä tunteita, joita kävi läpi. Tuntui niin yksinäiseltä. Niin epätoivoiselta. 

taapero
Ihana töröttäjä!

Nämä tunteet tulivat ja menivät samalla tavalla kuin ne ilon ja onnenkin tunteet. Järkyttävää vuoristorataa ylös ja alas. Tunteiden sekametelisoppaa. Jossain vaiheessa aloin ymmärtää niitä eroja. En enää ajatellut sitä pientä lasta vaan itseäni. Miten paljon helpompaa olisi kantaa kaikki yksin, omilla harteilla. Olla vastuussa yksin. Kaikki asiat pientä lastani lukuunottamatta oli viety pois. Rakas harrastus, vapaus, elämän keveys ja seikkailut. Aloin vetäytyä pois. Syytin itseäni siitä, että kehoni oli ollut niin kykenemätön ja huono, ja purin sen väärin. En sillä tavalla, että se olisi opettanut minulle mitään. 

Lopen kyllästyneenä epätoivossa rypemiseen päätin lähteä sellaiseen ohjaukseen, jolla oli saatu todistetusti hyviä tuloksia. Jotenkin se oikea mielentila löytyi ja usko palasi hiljalleen. Jokainen ohjaus toi lisää motivaatiota ja tekemisen mielekkyys palasi. Samalla pääsin taas lähemmäksi parisuhteessa. Aloin ehkä päästä yli kaikesta?

Oltiin menty jo pitkälle yli sen vauvavuoden, eikä se taaperoarki ollut sen helpompaa - päinvastoin. Tuo aika oli kuitenkin hyvin opettavaista. Ymmärrys erilaisia tilanteita ja ratkaisuja kohtaan kasvoi. Opin ymmärtämään armollisuuden itseä ja muita kohtaan. 

Olen kiitollinen, että olen jo tähän mennessä saanut kokea niin paljon. Oppinut itsestä, oppinut toisesta. Kääntänyt tappiot voitoksi. Tästä on hyvä jatkaa. <3