Elämän hektisyys

En tiedä oonko ainut, mutta mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika menee. Sinne 16-vuotiaaks asti tuntui, että aika suorastaan matelee mutta heti kun täytti 18 niin elämä on kyllä vilissyt silmissä huimaa vauhtia. Kattokaa nyt - kohta on taas joulu ja yksi vuosi mennyt. Niin se nykyisin on ja se täytyy vain osata hyväksyä.


Tämä on tainnut olla paras vuosi elämässäni ja uskon, että ensi vuodesta tulee vieläkin parempi. Ja vaikka vuosi on lopuillaan niin on hienoa tietää, että matkani on vasta ihan alussa. Sen takia pysähdyinkin miettimään vähän aikaa, ajankulkua ja elämää. Nykyisin ollaan niin kiinni esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai elektronisissa vempaimissa, että unohdetaan niiden takana olevan sellainen asia kuin todellisuus. Jotenkin ahdistaa kuinka ihmiset ovat kiireisiä koko ajan tai ainakin tahtomattaan luovat itselleen kiirettä. Vain koska tietokone, tv tai internet vie suurimman osan ajasta, ne syrjäyttävät todellisuutta jokaisella elämän alalla - luetaan facebookista ihmisten kuulumisia kysymisen sijaan, laitellaan viestiä whatsapissa vierailun tilalta ja shoppaillaan netissä kaupungille menon sijaan. Ja vaikka kiire ei olisikaan itse aiheutettua niin voi olla varma, että sitä piisaa koska a) muuten ei pärjää tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ja b) yhteisön paine ajaa siihen kuitenkin loppujen lopuksi. Mihin on jäänyt ne huolettomat retkeilypäivät nuotiolla hengaillen tai yksinkertaisesti vain pitkät aamut kahvin ja seurustelun merkeissä?


Kaikista pahinta ja surullisinta ei ole tuo loputon kiire ja päätön juokseminen paikasta toiseen. Vaan se tosiasia, että kun luvataan, että "sen sunnuntain voi sitten pyhittää levolle ja rauhallisuudelle" tai kalenteri näyttääkin yhtäkkiä tyhjää niin sinne on siltikin pakko tunkee jotain. Koska pitäis tehdä jotain! Muuten on laiska, saamaton, huono, arvoton.. Ei vaan osata nykypäivänä enää rentoutua. Heittää kaikkea hetkeks johonki pimeimpää nurkkaa ja keskittyä hetkeks siihen mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ne pienet hetket joita jokaisella on varmasti päivittäin, menee hukkaan jos niitä ei huomaa. Niitä pitäis syleillä, niistä pitäis nauttia, ja tehdä se vielä hyvällä omallatunnolla.

Tää ei päde tietenkää kaikkiin ihmisiin. Itsellä tosin kiire on ihan arkipäivää ja huomaan ajattelevinani kuinka pitäis tehdä sitätätäjatuota varsinkaan unohtamatta kaikkeenoita. Kunpa vain ymmärtäisi, että se kuuluisa elämä on matka, jonka jokaisesta vaiheesta tulisi nauttia edes vähän. Ei oo helppoa pysähtyä niille pikku etapeille kun se määränpää on oikeesti tärkeämpää saavuttaa. Hetken jos miettii, niin onko sittenkään?


Hyvin yleensä käy niin ettei se loputon odottaminen lopu oikeasti koskaan, sillä yhden tavoitteen saavutettua, alkaa tavoitella seuraavaa ja sen jälkeen seuraavaa ja silloin on jo aika pahasti hirttäytynyt kaiken sen keskelle. Kaikki siinä matkan varrella on täysin kadonnut, pelkkää tyhjää. Aikaa ei ikinä saa takaisin. Ongelma ei pelkästään ole siinä. Sillä, kun matka on mennyt viivana ohitse, niin lopputuloksena on se, että tavoitekaan ei tunnu yhtä hienolta kuin se olisi voinut tuntua. Koska huomiota ei olla kiinnitetty niihin pieniin seikkoihin, jotka tekevät lopusta elämyksen.

Tässä asiassa haluan parantaa omia tapoja. Haasteen heitän toki myös kaikille niille, jotka tunnustaa tai tunnistaa itsensä tästä tekstistä. Ei sen tarvitse olla kuin rauhassa nautittu kahvihetki tai pieni kävely ystävän kanssa. Ihan varmasti jokainen on ansainnut pienen ilon ja ajan pysäyttämisen hetkeksi. Hetken itselleen, omalle hyvinvoinnilleen. Koska ei päämäärä. Vaan se matka ja päämäärä yhdessä!

~T

Kuvat: weheartit.com