Ensimmäiset kerrat

siinä se pieni vauveli on jo niin iso poika, että osaa nauraa.. :)

Listaan itselleni jäljellä olevia ensimmäisiä kertoja. Niitä ei ole enää kovin paljoa, ei ainakaan mitä äkkiseltään keksisin. 

  1. Avioliitto. Tämä tuli nyt ensimmäisenä mieleen, koska häihin on enää todella vähän aikaa jäljellä. On hassua kirjoittaa ensimmäinen avioliitto, koska tietysti toivon sen myös olevan ainoa. :)
  2. Tutkinto ammattiin. Olen käynyt lukion ja pitänyt yhden välivuoden. Sen takia minulla ei ole vielä tutkintopohjaista ammattia. Tähän en laske personal trainer -koulua mukaan, koska se ei ole varsinainen tutkinto.
  3. Toinen lapsi. Noh, on outoa vetää tämä kortti mukaan, mutta nyt on esikoinen jo maailmassa joten pakko käyttää tähän tuo toinen lapsi. En ole ajatellut vakavissani, onko se mahdollisuus olemassa. Toisaalta haluaisin mutta edelleen traumatisoituneena en osaa sanoa varmaksi.
  4. Veljen lapsi. Pikkuveli on aina ollut sellainen erilainen tapaus, jota on vaikea selittää. Olisi jännää nähdä hänet isänä. 
  5. Läheisen kuolema. Tätä en ole vielä joutunut kokemaan, mutta tiedän että se on väistämätöntä tulevaisuudessa.
  6. Kisat. Kovasti olin matkalla mutta jäin jonnekin varrelle. Alitajunnassa tehdään koko ajan töitä tuota kaukaista tavoitetta varten. 
<3

Syy, miksi tällaisen listauksen toteutin, niin aloin muutama päivä sitten miettiä, että ikääni nähden olen kokenut jo aika paljon. Elämän virstanpylväistä on toteutunut monia. Tietysti, voisinhan keksiä vaikka mitä ensi kertoja materiatasolla mutta ideana tässä oli hieman katsoa nimenomaan tällaisia suurempia juttuja ja erityisesti sellaisia, joita haluan tapahtuvaksi. Ei ollut tarkoitus lähteä millekään "ensimmäinen tavara" tasolle.

äiti täytti 23v. :D

Toinen syy tähän, koska olen miettinyt, mitä sitten tapahtuu kun ensimmäisiä kertoja ei ole enää ollenkaan jäljellä? Muuttuuko elämä tylsäksi? En tiedä. Toivon, että ei. Toivon, että vanhetessa tulee uudenlaisia iloja ja harrastuksia, jotka vievät mukanaan. 

Surullisen iloisiahan ensimmäiset kerrat ovat, mutta niitä ei aina voi olla kuin se yksi. Ensi rakkaus, ensi suhde, yksin asuminen, ajokortti, oma auto jne.. Kyllä tässä välillä vanhaksi itsensä tuntee, vaikka vasta viime viikolla täytin 23. Ikäkriisiä tosin olen tainnut potea jo heti 20 jälkeen.. 

Oliko listauksessa samoja tai eri juttuja kuin sinulla? Tai oletko miettinyt asiaa tällä tavoin? Mitä itse listaisit? :)