Kaksi työtä, yksi vauva ja nolla hoitajaa

Melkein kaksi viikkoa takana uutta arkea. Niin. En ole vielä kertonutkaan. Tällä hetkellä käymme miehen kanssa molemmat töissä - ja hoidamme vauvaa itse. Siis hetkooonen. Mites se toimii? Kerron kyllä mutta joudutaan vain ensin palaamaan hieman ajassa taaksepäin.

Uusi arki

Muutamia viikkoja sitten sain varmistuksen työharjoittelulleni. Kerrankin elämässä, pääsisin tekemään sellaisia töitä, jotka ovat oikeasti kiinnostavia (poislukien pt:n työ, se tietenkin kiinnostaa). Tutkintooni kuuluu pakollinen ammattiharjoittelu ja poiketen yleisestä tyylistä, minulla tämä työharjoittelu jäi suoritettavaksi kaikista viimeisimmäksi, sillä opinnäytetyöni latautui eilen Theseukseen. (Jes, hyvä minä!)

Paikan varmistuttua, harjoittelu alkoi melko nopeasti, joten siitä en oikeastaan kerennyt mitään mainitsemaan. Tiesin jo kauan ennen kuin Julius syntyi, että haluan tehdä tutkintoni loppuun sille varatussa 3,5 vuodessa ja valmistua ihan samassa ajassa kuin muutkin minun vuosikurssilaiset. Joten olin mielessäni varannut tälle syksylle harjoittelun, vaikka paikasta tai tarkemmasta ajasta ei ollutkaan tietoa.

Se on ihan uskomatonta, minkälaisiin suorituksiin ihminen pystyy, jos vain päättää. Viime syksynä minulla oli hurjan paljon kirittävää kouluhommissa. Taisi oikeastaan olla tasan vuosi sitten, kun päätin että haluan kaikesta huolimatta valmistua ajoissa. Ja siitä hetkestä alkoi hurja tuntien tykitys ja kirjojen lukeminen. Tein kouluhommia lähes aamusta iltaan ja myös viikonloppuisin. Raskaana, joka ikinen tunti oli taistelua, sillä vuoroin vaihteli huono olo ja sitten taas järkyttävä väsymys. Nämä kaksi inhottavaa asiaa värittivät syksyn kauneuden aivan harmaaksi ja välillä tuntui, että kuljin keskellä paksua sumua.

Mitä pidemmälle raskaus eteni, sen tukalampi olo minulla oli, ja lopulta suurinta roolia elämässäni näytteli väsymys. Väsymys ei suinkaan ollut normaalia, vaan sen iskiessä (eli heti aamusta) mukana tuli elämän ilon vievä pahoinvointi. Pahoinvoinnista kärsin lähes koko raskauden ja siinäpä oli vasta hermoja koetellut herhiläinen. Silti en suostunut luovuttamaan. Päättäväisyys on aina ollut samalla paras sekä huonoin ominaisuuteni. Olen siinä mielessä ilmeisesti vähän masokistinen, kun vien itseni äärirajoille, enkä suostu luovuttamaan. Tätä on lyhyen elämäni aikana tapahtunut monia muitakin kertoja ja joka kerta jälkikäteen ihmettelen samaa asiaa: Kuinka oon selvinnyt?

Kaksi työtä, yksi vauva ja nolla hoitajaa

En ole ikinä ollut perinteinen äiti, joka odottaa lasten kanssa kotona, essun helma jauhoissa, keittiö ruualta tuoksuen ja kiiruhtaen ulko-ovelle vastaanottamaan miehen töistä. Ehei. Olen aina halunnut elättää itse itseni ja saavuttaa elämässä asioita, joista olen kiinnostunut. Tärkeintä on ehkä ollut se, että katson aina eteenpäin ja sinne pyrin myös menemään.

Mielestäni on hienoa, että kaikki äidit ovat erilaisia, joten minulla ei ole tarvetta arvostella muiden tapoja, vaikka en itse pitäisikään niitä "oikeina". En myöskään tuomitse tai arvostele ihmistä heti kättelyssä sen perusteella, miten hän toimii. Tarkoitan sitä, että vaikka kahdella ihmisellä olisi aivan erilaiset toimintatavat, he voivat silti olla keskenään hyvissä väleissä ja antaa tilaa toisen tavoille. Erilaisuus ja suvaitsevaisuus voivat olla rikkauksia, jos niille annetaan tilaa.

Ei mua hävetä sanoa, että en pidä ruuanlaitosta tai että en mieti, missä asennossa tuttipulloa tulee pitää. Se ei tarkoita, ettenkö rakastaisi lastani joka solullani tai ettenkö tekisi hänen hyvinvointinsa eteen asioita. Totta kai haluan hänen voivan hyvin. En silti ole perinteinen äiti. Ei siksi, ettenkö haluaisi, vaan siksi ettei musta tekemälläkään saa sellaista. Kaikista parasta äitien erilaisuudessa on, että jos pitää mielen avoinna, saattaa itsekin oppia tai omaksua uusia toimintatapoja.

Meillä tämän hetkinen arki siis todellakin on erilaista - hieman normaalista poikkeavaa. Tehdään miehen kanssa molemmat töitä ja hoidetaan poikaa itse. Ollaan kiireisiä ja tingitään yhteisestä ajasta. Äitiyslomaani on jäljellä marraskuun puoleen väliin, joten tämä järjestely saattaa ihmetyttää. Miksi teen näin, jos saan olla vielä äitiyslomalla? Olenko hullu, että teen töitä omasta tahdostani?

Työharjoittelu

Meillä arki näyttäisi sujuvan yllättävän hyvin. Teemme töitä kahdessa vuorossa ja hoidamme poikaamme vuorotellen. Molemmilla on myös hieman joustovaraa työkuvioissa. Ja tämä on itse asiassa ihanteellisin vaihtoehto, koska emme halua ulkopuolista hoitajaa, eikä meidän läheisistä kukaan asu Lappeenrannassa. Eikä heilläkään olisi aikaa tulla auttamaan. Ei sillä, että olisimme pyytäneet, koska eihän se muiden velvollisuus ole.

Tämä on siitäkin ihanteellinen tilanne, että mieskin saa tai joutuu (riippuu miten asiaa katsoo) viettämään enemmän aikaa poikamme kanssa. Ja minä saan tehdä muutakin kuin olla kotona. Nyt siis hoidamme poikaamme suurin piirtein yhtä paljon. Minusta on ainakin hienoa huomata, että mieskin on oppinut tuntemaan vauvan tarpeita paremmin ja Julius puolestaan saa enemmän läheisýyttä isältään.

Työharjoittelupaikkani tosiaan on Kaakon Viestinnällä, jossa teen hommia, milles muulle kuin tälle blogiportaalille, eli Starboxille. Minusta on ihan reilua ilmoittaa se näin myös muille bloggaajille, etten kuljeskele ihan haamuna "kameran" toisella puolen. Ja voi kuulkaa, että viihdyn töissä! Mutta samalla minusta on myös ihana tulla kotiin pienen ukkelin (ja vähän isomman) luokse. <3

Yhtenäkään aamuna ei tarvitse ajatella "voi ei, täytyy mennä töihin", joka on ehkä hienointa koko jutussa, koska saan tehdä jotain sellaista, jonka parissa viihdyn! Harmi, että tämän kaltaisia työpaikkoja on Lappeenrannassa todella vähän, tai sitten en vain ole osannut etsiä.

Joka tapauksessa, työharjoitteluni on ollut todella antoisaa ja olen viihtynyt. Pääsen tekemään kivoja juttuja ja saan tehdä melko itsenäisesti, josta tulee sellainen tunne, että minuun luotetaan. Meillä on hieno yhteisö! :) Pakollinen treenitauko ei olisi voinut tulla parempaan kohtaan, joten sekin on kuin onni onnettomuudessa. Ollaan taas askeleen lähempänä ensimmäistä ammatillista tutkintoani!

Joskus asiat vain menevät niin hyvin, että miettii, miten se voi olla edes mahdollista? Mistä nämä kaikki ihanat asiat kumpuavat? Siihen ei saa vastausta kai koskaan.

 

p.s. Jos pidät blogistani, voit painaa postauksen alla olevaa tähteä tai voit tulla tykkäämään blogini Facebook-sivusta, jonne jaan mun hyödyllisimpiä postauksia treeniin ja äitiyteen liittyen. Kiitos <3 :)