Fysioterapian kontrolli ja tilanne numeroina

Minulla oli ennen joulua uhka vai mahdollisuus -tilanne. Sellainen, joka ratkaisisi koko loppuvuoden fiiliksen. Olin nimittäin päättänyt pitkän pohdinnan jälkeen, että käyn vielä vastaanotolla erkauman takia. Ihan vain kontrollissa. Sainkin toisen vuoden viimeisistä ajoista, ja hurjan jännittyneenä töppöset viuhuen rimpautin ovikelloa torstaina 21.12, noin kello 16 aikoihin.

Psykologinen osa-alue oli ottanut minusta vallan ja halusin konkreettisen tuloksen sille, että miten minä olen todellisuudessa edistynyt. Silmällä olen kyllä huomannut ulkomuodossa suuren eron, ja uskon että tämän postauksen perusteella todistusaineistoa oli muillekin jaettavaksi.

Mielen temppuilu jatkui kaikesta huolimatta. Ja oli aika laittaa sille kahleet ranteisiin, pysäyttää sen mielivaltainen johtaminen. 

Ihmismieli osaa olla niin pelottavan mahtava, että asioille on saatava varmistus. Ainakin jos mielenrauhaa etsii.

Terve, "normaali" vatsa vasemmalla. Erkauma oikealla. (Kuva on otettu Keskustan Fysioterapian kuntoutusohjeista).

Ja sen takia päädyin ihanan fysioterapeuttini vastaanotolle. Aivan liian aikaisin, mitä olin päässäni kuvitellut mutta silti juuri oikeaan aikaan. Tiedättekö sen tunteen, kun sinua tutkitaan mutta kukaan ei päästä äännähdystäkään? Se on karmea tunne! Pelottava, tunteiden sekainen ja ahdistava. Kerkeät punnitsemaan kaikki vaihtoehdot syntymästä kuolemaan noin viidessä sekunnissa. Jos hiljaisuus jatkuu, kerkeät tekemään sen vielä uudestaan.

Tuo on minulle tässä 23 vuoden aikana päässyt käymään jo useamman kerran. Luultavasti iän karttuessa kerratkin tuplaantuvat. Silti toivoisin, ettei ikinä enää tarvitsisi läpikäydä samaa tunnetta. Tässä ei nyt kyseessä ollut mikään henkeä uhkaava vakava tilanne, mutta yhtä riipivältä se tuntui siitä huolimatta! 

Sitten odotettu hiljaisuus rikkoontui: No, haluatko kuulla tulokset? Kysyi fysioterapeuttini samaan iloiseen ja huolettomaan sävyyn kuin aina ennenkin (mikä on siis ihana piirre). Joo.. Kuului piipittävä vastaus, joka ei ollut laisinkaan yhtä iloinen ja huoleton. Annetaan seuraavan kuvan ilmentää tuloksia.

Tulokset oli pökerryttäviä, mutta vain koska olivat niin hyviä! Alkumittaus on tehty 24. päivä heinäkuuta, mutta harjoituksia kunnolla, oikein ja tosissaan aloin tekemään vasta noin syyskuun puolessa välissä, joten oikeastaan kehitys on saavutettu kolmessa kuukaudessa. Tämä antoi todisteen siitä, että kova työ palkitsee ihan oikeasti!!

Fysioterapeutti oli myös ylpeä ja sanoi, että olin toiminut esimerkillisesti sekä käski, että nyt vähennetään harjoittelut 3-4 kertaan per viikko. Lähdin kyllä todella hyvillä mielillä kohti kotia ja hymy ei meinannut taantua millään. Onko olemassa mitään parempaa kuin onnistumisen tunne?

Pakko jakaa mielenkiintoinen yksityiskohta vielä niille, joita erkauma ja sen kuntouttaminen oikeasti kiinnostaa. Yläosassa on erkaumaa jäljellä mutta jännesauma on kiristynyt todella hyvin, se ei anna periksi enää yhtään. Navan kohdalla, jossa erkaumaa on vähemmän, jännesauma on paljon löysempi ja antaa vielä reippaasti myöten. Raja-arvothan erkaumalle on yläosassa 1cm ja navan kohdalla 2,7cm. Eli tilanne voi kääntyä näinkin ihmeelliseksi ja tämä ilmentää sitä, kuinka monimutkaista kuntoutuminen on ja miksi se täytyy tehdä tosissaan. 

Tietysti mittaustulokset aina heittävät jonkin verran eivätkä välttämättä ole ihan millin tarkkoja, mutta nyt näyttäisi siltä, että ollaan alle sentin päässä tavoitteesta. (+Jännesaumaa kireämmäksi navan kohdalta).

Ja jos mietitään, että vatsassa on ollut neljän sentin aukko ja jännesauma on ollut todella löysä, niin ehkä viimeistään nyt jokainen ymmärtää, mistä olen pitkin viime vuotta puhunut. :) 

Joulu ja uusi vuosi olivat tästä syystä erittäin onnistuneet ja kontrolli päätyi mahdollisuuteen uhan sijaan.. :D