HiusUPdate

:D

Kirjoitin täällä aiemmin mitä mun kampaamokäynnillä tapahtui sen sijaan mitä olisi pitänyt tapahtua. Nyt kuitenkin palaan aiheeseen sillä, mitä lopputulokseksi saatiin aikaan.

ennen jälkeen

Vasemmalla tilanne, joka täytyi korjata ja oikealla korjauksen jälkeen. Selvähän toki oli, ettei hiuksia saisi enää korjattua niin hyvin kuin olisin halunnut. Tai olisi saanut mutta se olisi vaatinut sen, että hiukset olisivat menneet todella huonoon kuntoon. Ja sitä en tahtonut, sillä siitäkin on jo kokemusta useammalta kerralta. Täytyy kiittää saatuja geenejä siinä mielessä, että olen perinyt todella paksun ja tuuhean hiuslaadun. Jokainen kampaaja joutuu toteamaan saman asian ja tekemään lisää väriä :D On siinä huonotkin puolensa, esimerkiksi hiustenpidennysten kalleus ja se karvan määrä mikä vastavuoroisesti irtoaa päästä. :D Myös hiusten peseminen on mielestäni todella tylsää puuhaa tällä hiusmäärällä. Siltikin, lempiasia itsessäni ulkonäöllisesti on juurikin nämä hiukset ja sen takia minulle on erityisen tärkeää niiden kunto. Ja koska ne sattuvat olemaan paksut/tuuheat niin ne kestävät käsittelyjä melko hyvin.

vaikutusajan teehetki

Palatakseni tuohon lopputulokseen, niin tottakai kuvissa on eri valo ja hetki. Siitä saa kuitenkin kuvan siitä, että hius taittaa nyt aivan eri sävyyn. Ideanahan oli perusilmeen vaalentaminen, jonka toteutukseen käytettiin raidoitusta. Toteutuksesta vastasi Lappeenrannan Hiushuone Vivahde, josta olin kuullut paljon hyvää. Lisäksi heillä on aktiivinen instagram, jossa on esillä upeita muodonmuutoksia. Kevään häitä silmällä pitäen, luulen hiusten vielä vaalenevan mutta koska seuraava kampaamokäynti on tarkoitus olla vasta synnytyksen jälkeen niin mietitään sitten yhdessä kampaajan kanssa mikä olisi paras suunnitelma. Yksin on turha miettiä liian pitkälle, sillä ammattilaisen lopullinen sana ratkaisee minulla aina. :)

Ja jos jäi epäselväksi, niin olen tyytyväinen lopputulokseen :)!