8 viikkoa synnytyksestä - tältä näytän nyt

Otsikkokin sen jo kertoo, että tänään vauva on kaksi kuukautta vanha, joka tarkoittaa myös että palautuminen on kestänyt kahdeksan viikon verran. Ollaan otettu kuvia pitkin raskautta ja synnytyksen jälkeen, koska itse sokeutuu omalle peilikuvalle aika helposti. Alla siis kehonkuva viimeisistä raskausviikoista aina tähän päivään asti! :)

40+1

En muista tarkalleen oliko tämä kuva jo blogissa aiemmin mutta päivän yli lasketun oltiin tuossa. Enpä tuolloin vielä tiennyt, että jouduttaisiin odottamaan lähes kaksi viikkoa vauvan syntymää. Tuossa vaiheessa otin vasta napakorun pois ja vatsassa ei ollut vielä arpia. Jos poikanen olisi tullut ajallaan, olisin säästynyt ihon repeämiseltä vatsasta. Tämän jälkeen ei taidettu enää ottaa kuvia, koska mieltä painoi "yliaikaisuus" ja energiaa ei riittänyt oikein mihinkään. Mieli oli tosi alakuloinen ja vielä kun navan ympärillä oleva iho päätti vielä antaa periksi viime metreillä.. Siitä aiheutui myös kauhea kutina ohueeseen ihoon se oli ikävää. Rasvata piti koko ajan, että pystyi olla raapimatta.

Seuraavana sitten aika karu kuva. Ei muuten mutta tuo mieleen paljon herkkiä muistoja. Uskomatonta, että tuosta kuvasta on vasta kahdeksan viikon verran. Tuntuu ikuisuudelta. Tosiaan, kuva on otettu päivä synnytyksen jälkeen perhehuoneessa sairaalalla. Huomatkaa erittäin ihanat verkkohousut! Jossain postauksessa synnytystä odotellessa kirjoitin, kuinka olo oli kuin täytettävällä ilmapalolla - ikinä ei tiennyt milloin pamahtaa. Tuo vertaus jäi elävästi omaan mieleen, koska olo synnytyksen jälkeen oli todellakin kuin tyhjentyneellä ilmapallolla. Kesti kolme päivää, kokonaiset kolme päivää, että pystyin seisomaan/kävelemään kauemmin kuin viisi sekuntia. Koko keho tuntui ihan vieraalta, pallea oli ollut tiukilla, joten syvään hengittäminen oli ilkeää ja tuntui kuin olisi koko ajan ollut ihan hassussa asennossa. Yläkropassa ei ollut minkäänlaista tukea. Vatsalihakset olivat ilmeisesti kadonneet täysin. Ihan kuin ison vatsan tilalla olisi ollut vain tyhjiö. En osaa tarkemmin kuvailla mutta se tunne oli melkoisen outo. Kerkesin jopa luulla, että pallea on räjähtänyt kokonaan, koska tukea pystyasennolle ja hengittämiselle ei vaan tahtonut löytyä :D Lisäksi olin todella heikko. Tyhjä ja surullinen. Tietysti tuolle ololle on olemassa ihan perusteet mutta en jaksa mennä niihin.. :)

Ja kuten kuvasta huomaa, niin onhan se kohtu vielä tosi iso tuossa, että ei se maha todellakaan heti katoa. Ei ainakaan kaikilla. En silti tarvinnut oksitosiinia kohdun supistumisen avuksi ja kätilöt totesivat prosessin alkaneen hyvin. Oli se melkoinen harmi, kun maha oli yhtä pehmeää arpista pullamössöä. Ei se kuvassa näytä niin pehmeälle mitä se oli. Sitä oli ilkeän tuntuista jopa koskettaa. Edes läski ei ole yhtä pehmeää. Ja itkin monta päivää (viikkoa). En kuitenkaan rumalta näyttävää mahaani tai sen erilaisuutta. Vaan yksinkertaisesti sitä, että pienen Tirskun koti oli katoamassa. Se oli minusta silloin niin kauhean surullista. Ja maha oli minulle rakas. Pidin sitä sympaattisena ja söpönä, sillä siellä pikkuinen oli kasvanut. Tätä yritin itku silmässä myös selittää miehelleni. Kaikkea hänkin joutuu kestämään :D Voi noita hormoneja..

kolme viikkoa synnytyksestä

Jossain minulla oli enemmänkin näitä palautumiseen liittyviä kuvia mutta en löytänytkään niitä enää, joten joudumme suoraan hyppäämään kolmen viikon päähän. Tuossa vaiheessa olin pikku hiljaa aloitellut liikuntaa kävelylenkkien muodossa ja joogaamisen. Vatsa oli edelleen todella pehmeä mutta jo huomattavasti pienempi. 

viisi viikkoa

Seuraava kuva viiden, tai todellisuudessa neljän ja puolen, viikon päästä. Kuten housuista huomaa, salilla oli jo käyty. Tuossa kahden viikon aikana ei juurikaan ollut tullut muutosta ja minua alkoi jo huolestuttaa. Päässä pyöri vain, onko minulla oikeesti kertynyt noin paljon rasvaa vatsaan? Jääkö tää tällaiseksi? Aloin epäillä, että kohtu ei olekaan supistunut. Ja tällä kertaa itkin miehelleni kuinka kauhealta näytän ja kuinka en enää ikinä viitsi liikkua ihonmyötäisissä vaatteissa.

tilanne tänään

Viimeisimpänä sitten tilanne tänä päivänä, sen kahdeksan viikon jälkeen. Kuvista huomaa nyt jo eron. Vatsa on melkein palautunut entiselleen. Tunnen itseni välillä höpsöksi. Kuinka kuvittelin, että palautuisin niinkin raskaasta synnytyksestä muka sormia napauttamalla. Tuntuu pahalle, etten ole antanut keholle aikaa. Viime viikon jälkitarkastuksessa todettiin, että kohtu on kuin onkin supistunut. Vatsassa ei ole rasvaa nimeksikään. Kyseessä on yksinkertaisesti löysää ihoa. Joka kiristyy entiselleen pikku hiljaa. Vatsa on vieläkin todella pehmeä ja hassun tuntuinen mutta enää en stressaa siitä. Uskon, että varsinkin kun pääsen takaisin vatsalihastreenin pariin, niin ihokin kiristyy paremmin. Minulle muistutettiin, että keho tarvitsee palautumiseen unta, joten siihen yritän panostaa mahdollisimman paljon. Näistä kuvista sitä ei nää mutta minulla on edelleen linea negra todella tummana ja vatsa näyttää arpiselle navan ympäriltä. Että kyllä se raskaus oman veronsa vaatii.

En jaksa enää stressata kehoni ulkonäköä, vaan yritän keskittyä kaikkeen positiiviseen. Eikä muidenkaan kannata! Koko prosessi on aina yksilökohtaista mutta tässä nyt esimerkkinä omani. :) Arvet kertoo elämästä vai miten se oli! :)