Kriisi

Kirjoittelin jo aiemmin kropassa tapahtuneista muutoksista, vaikka aikaa on kulunut todella vähän, niin selvästi havaittavissa on monia juttuja. Mulla ei oo enää ollenkaa hyvä olla omassa kropassa, koska se ei tunnu yhtään omalta. Kaikki housut kiristää ja on koko ajan vähä sellane pläski fiilis. Tässä on vielä monta monta kuukautta aikaa jäljellä hankkia lihasmassaa mutta tässä vaiheessa oon enemmänkin kauhistunut. Monena aamuna oon turvautunut kollareihin, koska ne on ainoot vaatekappaleet, jossa voi olla rennosti. Ei tarvii miettiä miltä se oma kroppa näyttää, koska se ainakin tuntuu pahalta. Ei joka päivä, mut todella usein. Varmaan tulen viettämään huppareissa ja kollareissa vielä tovin jos toisenkin. Tässä vaiheessa on tultu siihen, mitä aiemmin pelkäsinkin - olo tuntuu liian isolta.



En tiedä miksi tunnen näin, koska näinkin lyhyessä, parissa kuukaudessa, lihaskasvua ei juuri ole voinut tapahtua. Olen niin hemmetin malttamaton, että tekisi mieli jo päästä sinne dieetille ja ylimääräisestä rasvasta eroon. Tekis mieli hirveesti lähtee sooloilee, koska oon aina saanut tehdä niinkuin itse parhaaksi olen kokenut. Tilanne nyt on täysin uusi, koska täytyy noudattaa ohjeita, jotka varta vasten on minulle tehty. Mutta ku ei malttais millään! Tää on vissiin sitä henkistä kasvua ja haasteiden vastaanottamista.

Jonkun aikaa ku on ollu näitä tuntemuksia niin en vois kyllä liikaa korostaa sitä miten tärkeää tässä vaiheessa on se luotto omaan valmentajaan. Mulla kävi erittäin hyvä tuuri, kun löysin heti ensimmäisellä kerralla ihanan valtsun :-)

Noniin, käytetäänpäs hetki aikaa kauhistelemaan yllä olevaa kuvaa alla olevaan. Ekassa Marraskuu 2015, alemmassa Elokuu 2015. Öh. Hauistreenit jätettiin aikalailla poies ja se ei ookaa ollut pumpissa piiitkään aikaa, joka on todella yllättävää ottaen huomioon hauiksen olleen mun lempparitreeni. Sen kasvulle ei kuiteskaan oo ollut tarvetta. Bikini fitness kilpailijahan on kuitenkin loppupeleissä melko pieni muikkeli. Elokuussa napattu kuva tosiaan siltä ajalta, kun kesä oli lopuillaan ja kerkesin kiristellä semmoisen kuukauden ajan. Se jäi sitten kesken kun tein sen siirron, että kilpailuihin lähden.

Tuota kuvaa katsoessa paniikki vois kasvaa vielä suuremmaksi. Olin kireempi, olin kevyempi. Nyt tuollainen possu. Ja ihan rehellisesti tämmöisenä näen itseni tällä hetkellä. Muiden silmillä en osaa katsoa ja voi olla että jossain vaiheessa sitä sokeutuu omalle kunnolle kokonaan. Tämä on kuitenkin sitä todellisuutta ja osittain olin kyllä varautunut tuntemaan tällaisia tunteita. Mieli pysyy mukana touhussa oikeestaan vain siihen turvautuen, että tiedän dieetin tulevan ja ylimääräisen katoavan. Karua ja pinnallista? Kyllä. Kaipaamiani haasteita ja oman työn tulosten näkyväksi tekemistä? Kyllä, ja sitä vielä kasvavassa määrin. Toiset perustaa perheitä ja on tyytyväisiä omiin pikku harrastuksiin ja normaaliin arkeen. En kuulu tuohon joukkoon, enkä ikinä vaihtaisi mitään pois tai ottaisi lisää tuota. Minä tahdon enemmän kuin ne "normaalit" perusasiat. Kokemuksia, elämyksiä, haasteita, huikeita mahdollisuuksia ja onnistumisia. Mutta myös itsestä oppimista ja pohjalta nousemista. Epäonnistumisia ja löysässä hirressä roikkumista. Oon jo "menettänyt" elämästä melkein kaksi vuotta ja sitä virhettä ei tapahdu toisten. Vannoin jokin aika sitten, että alan tavoitella hulluimpiakin unelmia ja nauttia elämän hitaistakin sekunneista. Tässä mä oon. Personal Trainer opiskelija, omasta yrityksestä haaveileva ja kehoaan muokkaava nuori, joka ei millään halua taipua valmiisiin muotteihin. Pieni musta lammas, joka on aina kulkenut vähän erikoisempia reittejä. Haluun olla se, joka yllättää. Se, joka tuo muidenkin elämään uutta. Ehkä hieman jopa ainutlaatuinen. Toivon, että tämän matkan varrella saan vielä huikeempiakin kokemuksia. Mitään en ikinä tule katumaan ja aika pieneltä tuo alkuperäinen kriisin aiheuttajakin tuntuu. Kannatti taas rueta kirjoittamaan, auttaa aina ajatuksien pyörittelyssä!

~T