Lue tämä, jotta muistat olla ylpeä itsestäsi!

Viime aikoina on tapahtunut paljon asioita, joiden seurauksena olen kuullut ensimmäisiä kertoja tämän elämän aikana, että minusta ollaan ylpeitä. Miksi en osaa itse olla ylpeä itsestäni? Olen totisesti pohtinut tätä aihetta viime aikoina. Ovatko ihmiset ylipäätään ylpeitä itsestään vai olenko se vain minä, joka on kykenemätön tuntemaan sellaista positiivista tunnetta itsestään? Koska sitähän terve ylpeys on, positiivista.

voisinko olla ylpeä edes tästä?

En kirjoita aiheesta siksi, että  tarvitsisin muiden tunnustusta tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Kirjoitan siitä sen takia, että jokaisen oman arvonsa tietävän ihmisen tulisi pystyä sanomaan, tai edes ajattelemaan, että "olen ylpeä, minusta". 

Kaikista eniten minua häiritsee se, että tiedän pystyväni asioihin, joihin normaalisti kuka tahansa olisi enemmän kuin tyytyväinen. Luulen, että kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, että kukaan ei ole ikinä kertonut minulle, sanonut olevansa ylpeä tai osoittanut tyytyväisyyttä tekemisiini. Tiedän, että olen tehnyt työni hyvin. Tiedän, että olen hoitanut minulle asetetut hommat hyvin. Tiedän, että olen pärjännyt vähillä lähtökohdilla todella hyvin. Silti tunnen itseni välillä epäonnistuneeksi ja riittämättömäksi. On jotenkin rankkaa ajatella, että pitkään kuluttavaa työtä tehneenä, en ole kertaakaan saanut kiitosta. En palautetta. Olisiko esimerkiksi työnantajan ollut niin hankala sanoa vain "hienosti tehty". Olisiko tällainen positiivinen palaute jo tuolloin opettanut, että olen hyvä, merkityksellinen ja tärkeä? Olisinko pienin askelin oppinut, että on ihan okei tuntea ylpeyttä, ihan vain itsestään. 

Arvostan todella paljon ihmisiä, jotka saavuttavat menestystä nimenomaan kovan työn kautta, omien tekemistensä. En ole syntymässä saanut kauneuskuningattaren kasvoja, mallin särmikkyyttä tai mitään muutakaan upeaa ominaisuutta. Kaikki perustuu tahtoon ja opetteluun. Sen takia minua myös inspiroi ihmiset, jotka luovat uransa niin sanotusti nollasta. Ei ole tietenkään väärin käyttää syntymässä saatua hyvää tuuria uran luomiseen mutta kyllähän ne, jotka lähtevät eteenpäin ilman mitään, tekevät isomman työn. Näin olen ainakin ajatellut omassa mielessäni.

Ensimmäinen ihminen, joka kertoi olevansa minusta ylpeä oli luultavasti valmentajani. Sen jälkeen hän on kertonut sen useammankin kerran. Toinen ihminen on tietysti mieheni. Kolmas puolestaan neuvolantäti. Ja muita ei edes tule äkkiseltään mieleen. Joka kerta, kun kuulen jonkun sanovan, että he ovat ylpeitä minusta, alan vähätellä itseäni. Enkä välttämättä edes ääneen. Kuittaan asian mahdollisimman lyhyellä vastauksella, hymyllä tai jollain muulla eleellä. Sisimmässä ajattelen kuitenkin: "eipä tuossa mitään niin ihmeellistä ollut" tai "kuka tahansa pystyisi samaan". Noiden ajatusten sijaan, minun pitäisi olla riemuissani.

Haluankin haastaa itseni tuntemaan sitä ylpeyttä. Jokaisella on varmasti jotain, josta voi sanoa olevansa ylpeä, eikö niin? Kaivoin muutaman asian, joista lupaan yrittää tuntea ylpeyttä aina tarvittaessa.

  • Olen saanut (yhdessä miehen kanssa) maailmaan todella kauniin poikavauvan raskaan kaavan mukaisesti
  • Olen suorittanut AMK tutkinnon ohella personal trainer koulun
  • Sen lisäksi olen käynyt vielä töissä
  • Ja useammin kuin kerran olen tehnyt kahta (tai useampaa) työtä samaan aikaan, voisin siis ajatella olevani melko ahkera?

Siinä on oma pieni listani, josta on hyvä aloittaa. Oletko sinä ylpeä itsestäsi? Kannattaa olla!

Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa viikon alkua!