Yhdeksän kuukauden maaginen raja

Yksilöllisyys korostuu näissä asioissa huippuunsa. Monnan postaama 11kk hetken tilanne synnytyksestä sai minut ajattelemaan, pysähtymään hetkeksi. Hän kertoi nyt tuntevansa itsensä palautuneeksi, ”normaaliksi”. Ehkä hieman järkytyin siitä tiedosta. Mutta en varmaan siitä syystä, mitä saatat ajatella.

Olen sanonut tämän ääneen aiemminkin, että raskaus, synnytys ja palautuminen ovat koko matkan ajan näyttäytyneet minulle todella negatiivisessa valossa sekä itseni että muiden toimesta. Niin negatiivisessa, että aloin tuntemaan huonoja fiiliksiä ja ne nakersivat raskausajan onnen ja ilon tunteita – aina ajoittain. On hassua, että kukaan ei edes yrittänyt kääntää negatiivisia ajatuksia iloisemmiksi, vaan päinvastoin, niitä ruokittiin. ”Mitä sillä on väliä, olet äiti nyt.” Jep, olen äiti. Haluan silti palautua niin hyvin kuin mahdollista ja ilman että minun tarvitsee tuntea siitä huonoa omaatuntoa (prkl)!

Joten mä päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja päättää palautumisestani itse. En suostunut uskomaan, että siinä kestäisi se maaginen yhdeksän kuukautta – vuodesta puhumattakaan. Enkä varsinkaan suostunut uskomaan, etten koskaan enää näyttäisi samalta kuin ennen. Ja nyt Monnan tarina sai mut järkyttyneeksi siitä, että minkälainen hänen olonsa oli todellisuudessa ollut. Voiko tuolta oikeasti tuntua raskauden jälkeen?

Takakyykky kuntosalilla
Tämä oli aika mahtava tunne pitkästä aikaa! Kuva: Jenni Riiheläinen

Joten se yksilöllisyys. Tällä tarkoitan vain ja ainoastaan sitä, että tämä kuuluisa palautuminen, paljon pinnalla oleva äitien kehon kunto, on niin yksilöllinen asia, ettei sitä kannattaisi edes miettiä etukäteen. Ja se mua harmittaa, että annoin myrkyttävien ajatusten hallita raskausaikaa, enkä osannut nauttia siitä kunnolla.

Miten se yhdeksän kuukautta tähän sitten liittyy? Sen on kerrottu olevan vähintään se aika, joka kuluu raskaudesta palautumiseen. Palaudut yhtä kauan kuin olet lasta kantanut. Se kuulostaa todella pitkältä ajalta. Oikeastihan, se ei sitä ole. Tuo yhdeksän kuukautta menee hujauksessa. Tiedän sanoa, koska olen itse siinä kynnyksellä tällä hetkellä. Onko se sitten totta, mitä yhdeksästä kuukaudesta sanotaan?

"Omalla kohdalla se oli huono, tosi huono juu."

Ei välttämättä. Toisella palautuminen vie sen 11 kuukautta. Toisella puoli vuotta. Raskaudet ja synnytykset ovat niin erilaisia tilanteita, että siinä missä yksi on joutunut sektioon, on toinen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei voi siis olettaa, että palautuminenkaan voisi kestää samaa aikaa. Josta pääsemmekin kysymykseen, että mitä tuo palautuminen edes tarkoittaa?

Alas mennää! Kuva: Jenni Riiheläinen

Monna kertoi postauksessaan keskivartalon tunnottomuudesta ja jalkojen irtoamistunteesta. Kun taas omalla kohdalla en ole tuntenut samanlaisia tunteita missään vaiheessa. Olo oli ensimmäisien kolmen päivän jälkeen hyvin normaali ja olisi tehnyt mieli lähteä lenkille. Kevyt olo ja omiin vaatteisiin mahtuminen oli superkivaa. Parin viikon päästä olo oli vielä parempi ja kahden kuukauden kohdalla kyykättiin salilla kokeillen ja kevyesti. Ihan kuin tosiaan ei raskaana olisi ollutkaan. Ainut muisto oli se ilkeä välillä iskevä paineen tunne, johon myöhemmin selitykseksi saatiin kiusaava erkauma.

Mutta siltikin, vaikka erkaumapotilaana jatkoin eteenpäin, ei se aiheuttanut kropassa mitään tuntemuksia. Ainut merkki koko sen olemassa olosta oli ulkonäöllinen (ja se ajoittain tuleva paineen tunne). Pidemmällä tähtäimellä se olisi voinut johtaa ties vaikka mihin, joten onneksi menin loppujen lopuksi apua hakemaan. Pääpointti olikin siinä, että kaikki liikeradat oli tallessa. Kehonhallinta oli yhtä hyvää kuin ennenkin ja niin edelleen.

"Viimeaikainen fiilis on ollut samanlainen kuin jääkiekossa jäähypenkille käskytettynä. Kahden minuutin sijaan olen tosin ollut siellä jo kolme kuukautta."

Mulle palautuminen tarkoittaa ainakin sitä omaa olotilaa. Ja siinähän on ne hyvät ja huonot puolet. Omalla kohdalla se oli huono, tosi huono juu. Olo on ollut niin hyvä, että olen kenties rasittanut kroppaa liikaa liian aikaisin, koska se olo on vain nyt ollut niin hyvä. Tällaisella ihmiselle, jonka intohimo on kuntosaleilu ja mitään ei tehdä puolitiehen, on se ollut tosi huono. Tämä siis huomioon otettava asia, koska aina välttämättä oma olotila ei vastaa kehon todellista tilaa. Ja sitä todellista tilaa, kun ei ikinä täysin varmaksi voi tietää. Saatteko asiasta kiinni?

Viimeaikainen fiilis on ollut samanlainen kuin jääkiekossa jäähypenkille käskytettynä. Kahden minuutin sijaan olen tosin ollut siellä jo kolme kuukautta. Tämä on ollut yksi elämäni suurimpia henkisiä taisteluita epävarmuudessa. Tuskin viimeisiä tosin.

Kolme kuukautta on opettanut aika paljon, varsinkin sen, että elämää on myös kuntosalin ulkopuolella. Samalla on kasvettu entistä vahvemmaksi ja tahto tehdä on säilynyt. Kokonaisuudessaan haastava testi, lähes täydellinen, jonka loppupuolelle olen päässyt. Ja saanut varmuutta mitä haluan, ja mitä en halua. Rankkaa on kuitenkin ollut, enimmäkseen pään sisällä, eikä se liiemmin ole ulospäin näkynyt. Välillä vienyt yöunet. Kerron varmasti tarkemmin tästä projektista vielä myöhemmin, sillä tuntuu, että liian paljon on jäänyt sanomatta.

Team Athlete Figures
Tää on parasta!

Viime aikoina olen kuitenkin saanut taas niitä ilon tunteita ja tiedän, että täydellinen paluu oman harrastuksen pariin on ihan näpeissä. Vielä pitäisi malttaa ihan hetki, sillä en enää koskaan halua kiirehtiä sellaisia asioita, joita ei vain pysty nopeuttamaan. Haluan olla varma turvallisesta tekemisestä.

Lauantaina meillä on Syke Training Centerillä fitness-seminaari, jossa olen tietysti paikalla. Se on muuten ilmainen tapahtuma, jos joku sinne haluaa tulla. Lisätietoja facebookissa. 

Musta on kiva, että pääsen edes tällä tavalla elämään itselle tärkeitä asioita. Ja jos mietitään koko ajanjaksoa, jonka olen ollut poissa aktiivisesta tekemisestä, niin kyllähän se alkaa 1,5 vuoden luokkaa olla. Tällä hetkellä naurattaa todellakin ne ajatukset, jotka täyttivät pään ennen synnytystä. Se on vain jokaiselle täyttä totta, että kovia treenejä ei voi tehdä kahden kuukauden jälkeen synnytyksestä. Ei vaikka kuinka tekisi mieli. Ainakaan se ei ole järkevää hyvinvoinnin kannalta. Koko erkauman kuntouttamisprojekti olisi luultavasti ollut ohi jo aikoja sitten, jos olisin tajunnut tarpeeksi ajoissa keskittää energiat oikeisiin asioihin.

Tämän kirjoituksen punainen lanka taisi matkan varrella muuttua hieman joksikin toiseksi väriksi mutta se, minkä halusin sanoa kaikille raskaana oleville, juuri synnyttäneille tai joskus äidiksi tuleville, että älkää antako somessa ja muualla vellovan negatiivisuuden raskauden muutoksista kehoon lannistaa teidän mielialaa. Kyllä, palautuminen vie oman aikansa. Mutta sitten kun siihen pääsee, niin se on maailman paras tunne. <3

P.s. Kiitos Jenni Riiheläiselle kuvista. :) Olosuhteet olivat haastavat salin puolella!