Maidoton & gluteeniton ruokavalio - muoti-ilmiö vai kokeilun arvoinen?

Urheiluravitsemusopintojen myötä ruokavalion merkitys elimistön hyvinvoinnille on korostunut entisestään ja monien tekijöiden summana ajattelin antaa mahdollisuuden maidottomalle ja gluteenittomalle ruokavaliolle - ainakin osittain.

"Muutaman mainitakseni, pinnalle nousi ruususuola, karppaaminen, gluteenittomuus, maidottomuus, superfoodit ja stevian käyttö."

Jokunen vuosi sitten ihmisten keskuuteen nousi muutamia trendejä ruokavalion osalta ja se tapahtui kenties entisiä ilmiöitä vahvemmin. Muutaman mainitakseni, pinnalle nousi ruususuola, karppaaminen, gluteenittomuus, maidottomuus, superfoodit ja stevian käyttö. Osa noista muoti-ilmiöistä on todellisuudessa juurikin vain niitä, trendejä, jotka ovat syntyneet markkinoijien keksiessä ihmisille uusia tarpeita.

Tarpeen luominen on yksi tehokkaimmista markkinointikeinoista, jota käytetään myynnin tehostamiseen, sillä vanhat tuotteet ei tietenkään vedä enää samalla tavalla kuin niiden ollessa uusia. Siksi täytyy myös kehitellä uusia tuotteita, vaikka ominaisuudet pysyisivät lähes samoina. Voin omalta kohdalta kumota esimerkiksi ruususuolan perustellun käytön. Tieteellistä tutkimusta ei ole taustaksi, mutta näin meille kerrottiin koulutuksessa ja uskon mieluummin liikunta-alan ammattilaista, mutta totta kai feel free to prove me (us) wrong.

Tervensin kikhernepasta, joka sisältää runsaasti proteiinia ja on täysin gluteeniton. Maku: inkivääri.

Nämä muoti-ilmiöt alkoivat näkyä personal trainerin arjessa erityisesti ruokavalioiden suunnittelussa. "Mulle gluteeniton ja maidoton ruokavalio." Lyhyen keskustelun jälkeen kävi ilmi, että näin pyydettiin vaikka yliherkkyyttä ei ollut. Eikä siinä mitään  väärää ole, mutta hetken jälkeen kävi ilmi, ettei edes tiedetty miksi sellainen ruokavalio haluttiin. Vaadittiin jopa, ja oltiin ehdottomia asian suhteen.

Silloin sisäisesti pyörittelin silmiä, sillä taas yksi asiakas oli osoittautunut massan mukana menijäksi, alttiiksi trendille. Valmentajan tehtävä kun on opettaa ja antaa työkaluja tasapainoiseen elämään, jotta asiakas tulevaisuudessa pärjää yksin. Ja silloin opettajan rooli oli erityisen vaikea, jos asiakas ei ymmärtänyt itsekään omia valintojaan.

Mutta nyt olen päättänyt antaa mahdollisuuden itselleni noudattaa hieman erilaista ruokavaliota. En siksi, että se olisi muotia, enkä siksi, että muut tekisivät niin. Nyttemmin tiedän, että on tehty tiettyjä tutkimuksia, joissa maidon osoitetaan aiheuttavan tulehduksen kaltaisen reaktion. Suoliston hyvinvointi puolestaan näkyy sitten kaikessa ja kaikkialla kehossa, sillä se on eräänlainen keskus elimistön hyvinvoinnille.

"Tiedätte varmaan sen tunteen, kun tekee mieli vaan vetää vatsaa sisään ja laittaa löysä paita päälle, sillä just tuli syötyä liikaa pitsaa, leipää tai karkkia?"

Gluteenittomat tuotteet ja erityisesti valkoisen vehnän jättäminen tai vähentäminen ovat hyvinvoinnille hyväksi jo senkin takia, että ne eivät aiheuta sitä turvonnutta mahanseutua, tunkkaista oloa tai pömpöttävää vatsaa. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun tekee mieli vaan vetää vatsaa sisään ja laittaa löysä paita päälle, sillä just tuli syötyä liikaa pitsaa, leipää tai karkkia? Tämän voi todeta ihan kokeilemalla, sillä jos valmistaa gluteenittoman pitsan verrattuna normaaliin, niin eron voinnissa ja vatsalla huomaa välittömästi. Tämä siltikin, vaikka ruuan rasvamäärä olisi lähes sama. Ja isonkin annoksen jälkeen saattaa tuntua pientä näläntunnetta ja mikä parasta - ilman pömppistä! Olo pysyy freesinä ja hyvänä!

Syy, miksi haluan koittaa tätä ruokavaliomuutosta on yksinkertaisesti siinä, että minulla on aina ollut todella vahva vatsa eikä sitä ole juuri hetkauttanut mikään. Erkauman vuoksi kuitenkin osa luonnollisesta hieronnasta jää uupumaan ja pienistä vatsavaivoista on tullut kärsittyä. Eikä tilannetta helpota todettu sappikivi ja närästysvaivat. Lempiherkkuni paprika on jouduttu jättämään kokonaan pois, koska se aiheuttaa todella ikävän tunteen ylävatsaan närästyksen muodossa.

Joten ajattelin koittaa josko tästä olisi nyt apua ja sen lisäksi haluan tietenkin vaalia kehon hyvinvointia niillä pienillä valinnoilla, joilla pystyn itse vaikuttamaan. Tähän päätökseen vaikuttaa oleellisesti myös kasvisruuan lisääminen ja punaisen lihan vähentäminen. 

En silti ole ehdoton ja tällainen aika isohko muutos on pitkäajan prosessi, eikä sitä voi muuttaa yhdessä yössä, kuten ei mitään elämäntapaa. Sillä sitähän tämä on, elämäntaparemonttia. Maidon vähentäminen alkaa siitä, että korvaan maitoa kauramaidolla sellaisissa yhteyksissä joissa koen sen sopivaksi. Gluteenittoman ruokavalion tavoittelun aloitan minimoimalla ensin valkoisen vehnän ja sitten pienin askelin pyrin siirtymään gluteenittomaan. Tai riippuen olotilasta, saatan jättää asian vain sen valkoisen hötön karsimiseen. 

Tervensin kikhernepastasta saa todella hyviä aterioita kasvisruokailuun ilman, että tarvitsee pelätä proteiinin jäävän alhaiseksi. Papuja ja sieniä lisäämällä saa vielä yhteen ateriaan oikein riittävästi protskua täysin ilman lihaa, vaikka täysin samasta proteiinista ei olekaan kyse kuin eläinperäisissä tuotteissa. Tässä kuitenkin korostuu se monipuolisuus, jota tällä isolla muutoksella tavoittelen. Urheilijoille kun tuo proteiinin saanti on suosituksissa 15-20E% eli hieman korkeampi kuin ei-urheilijoilla. Karkeasti se on noin 1,5-2,0g/kg/vrk. Tilanteesta ja tavoitteesta riippuen tietenkin. 

Tämä on todella hyvä tapa lisätä kehon hyvinvointia ja monipuolistaa viikoittaista ruokailua. Muita uusia lemppareita, joita on tullut testattua, on nyhtökaurasta tehty pastakastike (ilman sokeria) ja nyhtökaurapihvit (itse tehdyt). Suosittelen! Tervensin pastoja kannattaa myös kokeilla. Niistäkin löytyy eri makuvaihtoehtoja, mutta oma lemppari on tuo inkivääri. 

Seuraavassa postauksessa perehdytään vatsan seutuun tarkemmin, joten kannattaa pysyä kuulolla! Luvassa opas tiiviin ja ei-pömpöttävän keskivartalon saloihin.