Mistä sitä joutuu luopumaan vauvan kanssa?

Ennen pojan syntymää, ajattelin että nyt joudun luopumaan tärkeistä asioista - omista harrastuksista, parisuhteesta, vapaudesta, kaikesta. Tänään kerron, miten asiat ovat todellisuudessa menneet. Mistä kaikesta sitä on joutunut luopumaan?

Joudun tuottamaan tässä asiassa pettymyksen, sillä en koe että olisin varsinaisesti joutunut jättämään elämästäni mitään pois. Sen sijaan sain siihen älyttömästi lisää. Voin ihan käsi sydämellä sanoa, että on tasan yksi asia, josta on joutunut vähentämään. Sen kerron teille hyvin pian.

Aika surullista, että jotkut meistä, minä mukaan lukien, on joskus ajatellut, että vauva on jotenkin kaiken pilaaja. Lapsen saamista on loppujen lopuksi aina ajatellut melko negatiivissävytteisesti. Sen voi huomata siitä, että monet sanovat tai ajattelevat ettei lapsen kanssa voi tehdä mitään, ei ole enää vapautta tehdä asioita tai muuta vastaavaa. Silti lähes jokainen päätyy lapsen teon suunnitteluun jossain vaiheessa elämää, sillä eihän ihmiset ole vielä kadonneet maapallolta, hehe. On tosin oma luokkansa niille, joiden suurin toive on ollut perustaa perhe jo pienestä pitäen, eikä siinäkää mitään väärää ole.

Toinen asia, joka viestii asian ristiriitaisuudesta on se, että ikinä ei tunnu olevan sopiva aika. On koulut, ammatit, työt, urat ja suhteet. Se johtuu tietysti yhteiskunnan muutoksesta, jossa naisetkin voivat suurin piirtein tehdä mitä haluavat. Halutaan ensin saada ammatti ja edes vähän työkokemusta. Sanotaan, että lasta varten täytyy olla vakaat tulot. Itsehän en tästä tietäisi, koska mikään ei ole mennyt niin kuin olisi ollut järkevää, tai niin kuin "oppikirjoissa kerrotaan", perheen perustamisen kannalta. Naimisiinkin mentiin vasta syntymän jälkeen.

Jos lasta varten täytyy kuitenkin nähdä hirveästi vaivaa asioiden suunnitteluun ja järjestelyyn, koska ajatellaan sen automaattisesti poistavan joitain mahdollisuuksia, niin miksi ihmiset ylipäätään haluavat lapsia? Se onkin kysymys, johon en ihan vielä ole löytänyt tarkkaa vastausta. Uskoisin sen kenties olevan jokin meihin sisäänrakennettu mekanismi.

Muistan hyvin selkeästi kuinka lähimenneisyydessä uskonnon tuntien opettaja puhui tästä asiasta. Silloin nousi esille eräänlainen näkökulma ja sen mukaan lapsien tekeminen olisikin maailman itsekkäin teko. Nuorempana en ehkä täysin ymmärtänyt, mitä hän sillä tarkoitti. Asiaa sen enempää avaamatta, ymmärrän nyt paremmin.

Kaiken tiedon ja kokemuksen valossa, minulla pitäisi olla nyt pitkä lista niistä asioista, joista olen tässä viimeisen neljän kuukauden sisällä joutunut luopumaan. Sen sijaan, kuten aiemmin kerkesin jo mainita, asioita on vain yksi. Sen kerron teille seuraavaksi.

Uni. Se asia on uni. Vauva kun tarvitsee paljon huomiota myös yöllä. Katkeamattomat yöunet ovat auttamatta historiaa. Ja täysin rehellisesti koen sen olevan asia, josta on joutunut väkisin luopumaan. Tilanne ei ole kuitenkaan ikuinen ja vaikka välillä pään sisällä joku huutaa, että "saisinko helvetti vain nukkua" niin se menee ohi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin. Äitiyslomalaisena aamulla sentään ei tarvitse mennä mihinkään, joten paniikkia aikaisin heräämisestä ei ole.

Kaikkia muita asioita saan ja pystyn tekemään edelleen. Opiskelen, treenaan ja nautin samoista jutuista kuin ennenkin. Oikeastaan koen, että vauvan saaminen tässä vaiheessa elämää oli jopa parempi kuin myöhemmin elämässä. Päivien etukäteisuunnittelu on tosin aivan uudenlaisessa roolissa mutta se onkin jo oma kappaleensa.. :)