Näillä vinkeillä pääset kuntoon

Personal trainerinä minulle tulee paljon vastaan asiakkaita, jotka haluavat pudottaa painoa, laihtua. He ovat yleensä olleet naisvoittoisia mutta taustoiltansa aivan erilaisia. Joku on laihduttanut mutta kilot ovat kasaantuneet takaisin. Toinen ei taas pidä liikunnasta ja sen takia painoa on kertynyt, kun kolmas puolestaan on niin kiireinen, että suuhun menee sitä mitä ensiksi löytää. Kun vuosi on tässä vaiheessa, monet varmasti ajattelevat aloittvansa uuden elämän. Sen takia onkin hyvä käydä muutama juttu läpi. Tosin, aina on hyvä aika aloittaa terveellisempi elämä.

Ihan ensimmäiseksi pitäisi muistaa, että perusta laihdutukselle ja painonpudotukselle on ruokavaliossa. On täysin sama kuinka monta kilometriä juokset tai kuinka monta kertaa käyt salilla, jos ruokavaliosi ei tue tavoitteita. Laihdutuksen kaava on hyvin yksinkertainen: sinun täytyy kuluttaa enemmän mitä saat. Kaikki varmasti tuon ymmärtävät mutta vaikeus tuleekin siinä, että nälkä ja syöminen ovat niin psykologisia juttuja, että oma mieli alkaa tehdä temppujaan. Eihän se varmaan haittaa, jos syön yhden suklaapatukan? Tänään ei jaksa noudattaa ohjeita, palaan ruotuun taas huomenna. Olen niin väsynyt, että ansaitsen tuon kakkupalan..

On ihan normaalia, että ihminen sortuu mielitekoihinsa. Kuntoon pääseminen ei kaadu siihen, että syöt vaikka sen suklaapatukan. Se kaatuu siihen, että itse ajattelet niin. Helposti mennään siihen ajattelutapaan, että kerran söin sen yhden, niin homma on jo pilalla joten ihan sama syönkö koko levyn. Tämä on se vaihe missä mennään metsään. 

"Kuntoon pääseminen ei kaadu siihen, että syöt vaikka sen suklaapatukan. Se kaatuu siihen, että itse ajattelet niin."

"Pyhä kolminaisuus muodostuu ruuasta, levosta ja unesta."

Stop niille ajatuksille, jotka miettivät jotain kahden kuukauden tai seitsemän viikon dieettejä, joita hyvin paljon telkussa näkee. Sellaisiin tuloksiin tarvitaan todella alhaiset kalorimäärät ja kyseiset konseptit ovat muutenkin vähän kyseenalaisia. Itse kannustan kokonaisvaltaiseen elämäntaparemonttiin, joka ei todellakaan tapahdu muutamassa viikossa. Eikä se takuu varmasti tapahdu ollenkaan, jos ihmistä yritetään muuttaa liian radikaalisti liian lyhyessä ajassa. Elämäntapamuutos on pysyvä, jolloin tuloksetkin ovat pysyviä. Laihduttaminen on sen puolesta harhaanjohtava käsite. Samaan joukkoon menevät kaikenlaiset mehudieetit ja laihdutuspussikeitot. Ei, ei ja ei. Keho tarvitsee laadukasta ravintoa, laadukkaista ravintolähteistä. Ne ovat avain jaksamiseen. Kehonkoostumuksen kannalta ei nimittäin ole ihan sama, mistä lähteestä ne kalorit tulevat. Aivan, kuten ei ole sama, mistä ne kilot lähtevät.

Ruokailussa täytyy ottaa huomioon myös ateriarytmi. Säännölliset ruokailuvälit tukevat onnistumista. Pahin virhe on, että ei syö koko päivänä lähes mitään ja sitten illalla ahmii koko päivän edestä. Ei mene kauaa, kun on taas nälkä ja päivän kalorimäärät täynnä. Ilta-aika onkin yleensä vaikein aika pysyä ruodussa. Sen takia ateriarytmi on hyvä pitää 2-4 tunnissa riippuen annoksen koosta, eli siitä onko kyseessä välipala vai lounas, esimerkiksi. Ruokailua helpottaa myös aterioiden valmistus tai esivalmistelu etukäteen, jolloin kiire ei pääse yllättämään.

Yksi hyvä vinkki ja samalla selitys sille miksei dieettijuomat toimi (loppujen lopuksi), on ruuan koostumus. Jos on tapana poiketa ruokavaliosta, niin kannattaa koittaa tätä. Syö keittojen, soseiden tai smoothien sijasta kiinteämpää ruokaa. Pelkkä ruuan pureskelu on psykologista ja mitä kauemmin ruokailu kestää niin sitä enemmän se tuottaa mielihyvää. Nestemäiset ruuat sulavat elimistössä myös nopeammin, jolloin nälkä yllättää helpommin. Sinun ei siis tarvitse juoda smoothieita vain koska se on IN. :D

Kun puhutaan kehonmuokkauksesta, painon pudottamisesta, laihduttamisesta tai mistä ikinä, niin perusteet on oltava kunnossa. Pyhä kolminaisuus muodostuu ruuasta, levosta ja unesta. Nämä kolme asiaa täytyy olla kunnossa ja niiden täytyy olla laadukkaita. Ei kannata edes miettiä lähtevänsä mukaan minkäänlaiseen projektiin, jos yksikin noista kolmesta on vajaavainen. Väsymys myös yleensä johtaa niihin huonoihin valintoihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että väsymystäkin on erilaista. Henkistä, fyysistä, niiden yhdistelmää tai ihan puhtaasti laiskuutta. Opettele tunnistamaan oikea väsymys ja vältä ylilyönnit! :)

Liikunnasta sen verran, että sinun ei tarvitse tehdä asioita vain koska muut tekevät. Jos et pidä kuntosaliharjoittelusta, niin älä yksinkertaisesti tee sitä. On olemassa liuta muitakin tapoja liikkua ja kuluttaa energiaa. Liikunnan tulee olla mielekästä. Siitä on tarkoitus syntyä onnistumisen tunteita ja iloa. Silloin se kantaa pisimmälle. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällaiset asiat eivät ikinä ole helppoja ja niiden onnistumiseksi täytyy tehdä myös uhrauksia. :) Pointtina kuitenkin se, että ei ole olemassa vain yhtä tapaa tehdä asioita oikein.

Toivottavasti näistä on jollekin jotain hyötyä! :)