Naperolle nimi etsinnässä!

Olen käyttänyt unettomia öitäni kaikenlaiseen puuhasteluun: opparin tekemiseen, nimen miettimiseen, tarjoiluastioiden etsintään.. Kaikkeen järkevään ja ei niin järkevään. Tänään rupesin kuitenkin miettimään tarkemmin lapsen nimeä, johon omat haasteensa tuo ettemme edellenkään tiedä sitä sukupuolta. Huomenna on jo kuitenkin 37+0, joten kolme viikkoa laskettuun aikaan sujahtaa nopeaan. Sen vuoksi aloin ihan todella pohtimaan nimiasiaa.

Tiedän, että vauva saa nimen, joka ei tule olemaan mikään perinteinen Pekka tai Mari. Haluan lapsellemme erottuvan nimen, jotta koulussa ei tarvitse kärsiä siitä, että luokalla onkin 4 muuta Emmiä. Toiveissa olisi jopa kansainvälinen nimi, mutta kuitenkin sellainen ettei se kuulosta typerältä suomalaisen suuhun. En halua myöskään kiusata suvun vanhimpia millään liian erikoisella nimellä. Meinaan kuolla nauruun, kun edes ajattelen isäni vääntävän jotain Jean-Pierreä. :D Tämä nyt äärimmäisenä esimerkkinä.

Lapselle pidetään perinteiset kristilliset ristiäiset, johon tietysti kutsumme vain lähimmät sukulaiset ja ne tulevat kummit. En oikeastaan välitä erityisemmin kummitoiminnasta, sillä minusta kaikki "tärkeimmät" sukulaiset saavat olla yhtä lailla vauvan elämässä mukana. En siis koe, että nykyisin tarvittaisiin jonkinlaista kristillistä kasvattajaa. Kummius kuitenkin kuuluu kristinuskoon ja minulle on tärkeää, että lapsemme siihen tulee kuulumaan, joten ristiäiset ovat selvä juttu.

Tähän itse nimiasiaan olen yrittänyt löytää uutta inspiraatiota lukemalla blogeja, artikkeleita ja jopa niitä vauvapalstoja.. On tosi vaikeaa, kun melkein jokaisesta nimestä tulee mieleen joku. Ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Sanotaan, että ei se nimi ole niin iso asia. Minulle se kuitenkin on. Se on osa persoonaa ja olisi tosi ikävää, jos lapsi ei siitä itse pitäisi tai jos sen takia kiusattaisiin. Sitä on aika hankala mennä muuttamaan, kun olet aina ollut sillä nimellä. Itse tiedän kokemuksesta, koska en ole ikinä erityisemmin pitänyt Tuijasta omana nimenäni. Minusta se on vähän vanhanaikainen ja muistan kuinka siitä ala-asteella väännettiin vaikka mitä loruja. Koin jossain vaiheessa nimestä johtuneen identiteettikriisin mutta onneksi selvisin lopulta sen yli. 

Joskus ajattelin, että nimeäisin lapseni sen päivän mukaan, jolloin hän syntyy. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos hän syntyisi laskettuna aikana, 8.2, hänestä tulisi Laina. Luulenpa, että ei kiitos. :D Sisimmässäni tiedän etten voisi sitoutua tuollaiseen lupaukseen. Huvikseni koitin myös nimikonetta, joka siis arpoo nimen sukupuolen mukaan. Sen mukaan tyttö olisi pelkkä Jenni ja poika Aukusti. Tämä siis ensimmäisen arvonnan mukaan. Kummallekaan ei siunaantunut edes toista nimeä.. 

Jostain syystä kammoksun nimiä, joissa on R-kirjain. Minusta ne ovat jotenkin liian teräviä. Esimerkiksi Roope tai Pertti ovat sellaisia, jotka eivät mielessäni mitenkään yhdisty vauvaan. Ja noh, Pertti ei nyt muutenkaan..Poikkeuksia tietysti on, kuten alla olevasta huomaa. Listaus vielä muutamista nimistä, jotka ovat mielestäni kauniita, ensin tytöt ja sitten pojat:

  • Lilja
  • Mitra
  • Minnea
  • Nella
  1. Niki
  2. Emil
  3. Elias
  4. Ilja

Tiedän kuitenkin, että vielä se oikea puuttuu. Olin koonnut koneelleni listan ehdotuksistani mutta näköjään se on kadonnut kokonaan.. Nyt siis hyviä ideoita ja kauniita nimiä saa ehdottaa, jotta tälle pienelle saadaan juuri se oikea nimi! :) <3