No miltä nyt tuntuu olla naimisissa?

Otsikon kysymys kysytään jostain syystä vasta naimisiin menneelle pariskunnalle. Se on vähän sama kuin synttärisankarilta (iästä riippumatta) kysyttäisiin, miltä tuntuu olla täyttänyt 8? 12? 18? Miltä nyt tuntuu? Miltä pitäisi tuntua?

Tajusin, että ollaan parin päivän päästä oltu naimisissa kolme kuukautta. Todellisuudessa tuntuu, että oltaisiin oltu aviopari vuosia. Täytyy kuitenkin paljastaa, morsiamet ja tulevat vaimot, ei se juuri tunnu miltään. 

Täydellinen pitkän ajan suunnittelu huipentuu yhteen päivään ja sitten kaikki on ohi. Se koko päivä vain kiitää ohitse ja sitten pitäisi tuntua jotenkin erilaiselta. Tai sellainen kuva tulee, kun ihmiset kysyvät. Täytyy tuottaa pettymys. Ihmisellä kun ei ole mitään katkaisijaa, jota naksauttamalla saisi aikaan esimerkiksi syttymistä ja sammumista. Hienointa koko avioliitossa on nimenomaan se, että tunteisiin kasvetaan. Toivottavasti saat olla yhtä onnekas kuin minä - tunteet ovat vain vahvistuneet naimisiin menon jälkeenkin. :)

On toki hienoa, jos joku elää häiden jälkeen jossain eri ulottuvuudessa. Eihän se kirkossa, tai muualla, sanottu tahdon oikeastaan muuta parisuhteessa mitään. Yksi rituaali muiden monien joukossa. Ajattelin jotenkin, että häiden jälkeen tulisi jotenkin erikoinen fiilis. Olihan kaikki tapahtunut juhlallisesti Jumalan edessä. Ei meidän välillä kuitenkaan mikään muuttunut. Edelleen ollaan me - ja se on hyvä asia. Avioliitto kun ei ole pohja suhteelle, vaan suhde avioliitolle. Naimisiin meno oli yksi parhaista päivistä elämässä mutta jotenkin se kaikki maagisuus tapahtuu kyllä arjessa <3

Ihan liian paljon morsiamet sortuu stressaamaan häiden järjestelystä. Minä sanoisin, että antaa mennä miten menee ja nauttii mieluummin itse päivästä niin, ettei ole ihan lopussa. 

Hääpäivämme oli toki ihana. Paras osuus oli nimenomaan kirkollinen vihkiminen. Se oli jotenkin koskettavaa. Veti hiljaiseksi. Näin kolmen kuukauden jälkeen, myönnän, en kuitenkaan osannut nauttia päivästä täysillä ja elää hetkessä. Nyt se on vain muisto ja hääkuvia katsellessa on vaikea uskoa sen tapahtuneen ihan äskettäin. Itse asiassa on vaikea uskoa, että kuvissa olemme me.

Yllä olevissa otoksissa tiivistyy kuitenkin kaikki se, mitä meille kuuluu. Me nauretaan, hassutellaan ja rakastetaan. Joka päivä. Ei me sen kummemmin ajatella olemmeko naimisissa, seurustelemmeko vai asummeko yhdessä. Me ollaan vain me. Viihdytään toistemme seurassa. Se oli luultavasti syy, miksi menimme naimisiin.

Ihmiset, jotka väittävät, että elämä loppui avioliittoon, ovat tuskin kokeneet aitoa sellaista. Jotenkin surkuhupaisaa, että silläkin asialla täytyy vitsailla.

Kerran elämässä tapahtuvat asiat ovat aina sellaisia, joita haluaisi vaalia. Siksi en ikinä halua unohtaa meidän hääpäivää. Yritän palauttaa sen mieleen päivittäin, pienintäkin yksityiskohtaa myöten, ettei mikään pääse karkaamaan minulta.

Ei minusta siis tunnu mitenkään erikoiselta. Eikä tarvitsekaan. Olen vaimo ja onnellinen siitä. Ainoaksi vinkiksi voin siis sanoa, että älä vaivaa päätäsi turhilla asioilla hääpäivänäsi. Nauti joka hetkestä, oikeasti. Se onkin yllättävän vaikeaa. Aika on pelottava, se ei pysähdy koskaan. Ja samaan aikaan toivoisi sen menevän eteenpäin.

Tänä kesänä ehtii vielä monet morsiamet astella avioliittoon. Toivotan heille onnistuneita hääjuhlia hetkessä eläen. Ja niille sulhasilla yhtä lailla :)