Nordic Fit Maman äitiyskurssi

Osallistuin tammikuussa viisi viikkoa kestävälle Nordic Fit Mama -äitiyskurssille, joka on tarkoitettu 0-12 kuukautta sitten synnyttäneille. Kurssin tarkoitus on aloittaa harjoittelu lempeästi, löytää ja tunnistaa syvät lihakset sekä edistää erkauman palautumista ja äidin jaksamista.

Kurssille voi osallistua myöhemminkin, vaikka synnytyksestä olisi pidempikin aika. Itse en sitä ehkä kuitenkaan suosittele, sillä heillä on tarjota myös jatkokurssi, joka siinä vaiheessa voisi sopia paremmin. Se riippuu kuitenkin aina yksilöstä ja harjoittelutaustasta sekä kuntotasosta. 

Miksi osallistuin kurssille?

äitikurssilainen

Tiesin kurssin alkavan tammikuussa, sillä meinasin osallistua sille jo aiemmin syksyllä. Pohdinnan jälkeen en kuitenkaan sitä tehnyt ja ajattelin, että kerkeän vielä ennen 12 kuukauden rajaa sen tekemään. Ja tammikuu olikin viimeinen mahdollisuuteni, johon päätin tarttua. 

Ei sillä kuluneella ajalla ole oikeasti mitään väliä, paitsi ehkä psyykkisesti. Olen kuitenkin päättänyt, että haluan kääntää kaikki kortit, joilla olisi edes pienikin positiivinen vaikutus siihen, että pääsisin takaisin "normaali"pisteeseen. Tammikuu tuntui muutenkin siltä, että tila on jumahtanut paikoilleen - tarvitsin jotain uutta ärsykettä.

En osallistunut kurssille sen takia, että en osaisi. Enkä sen takia että en tunnistaisi lihaksia. Osallistuin sille sen takia, että alan olla epätoivoinen ja haluan koittaa kaiken mahdollisen. Siitä johtuen kurssin tehtävät olivat itselle todella helppoja, mutta oli ihana, kun joku muu sanoi mitä tehdään eikä tarvinnut itse miettiä onko tämä nyt hyvä.

Minkälaista kurssilla oli?

nordic fit maman äitiyskurssi

Kurssilla sai viitenä päivänä viikossa sähköpostin, jossa ilmoitettiin kun uusi tehtävä on auennut kurssille. Joka päivä tehtiin siis erilainen harjoite, jonka tukena oli kirjallisten ohjeiden lisäksi kuvia ja/tai video. Viikonloppuna levättiin, eli sähköposteja ei tullut. 

Tämä on todella toimiva malli, koska se sitouttaa tekemään harjoitukset ja niistä tulee rutiinia. On myös ihanaa, kun joku ymmärtää mitä käyt läpi ja saat tukea. Henkisesti. Et ole yksin.

Harjoituksiin ei mene kauan aikaa ja ne on helppo suorittaa oikeastaan missä tahansa. Harjoitusten erilaisuus ja monipuolisuus oli plussaa. Ja oli tosiaan todella vapauttavaa, kun ei tarvinnut itse miettiä mitä pitää tehdä vaan joku kertoi sen sinulle valmiiksi perusteluineen. Ah, se oli rentouttavaa. 

Kenelle kurssista on hyötyä?

kuntouta vatsalihasten erkauma äitiyskurssilla

Jos joku miettii, että onko kurssista itselleen hyötyä, vastaan ilman epäilyksen hiventä: Kyllä! Se vaan, että millä tasolla ja kuinka paljon, riippuu lähtötilanteesta. Näkisin, että parhaiten se sopii 0-6kk synnytyksestä, koska se alkaa ihan sieltä perusteista, jotka itse olen ohittanut jo aikaa sitten. Josta pääsemmekin siihen, että miksi itse koin hyötyneeni kurssista?

Vastaus on moniosainen, koska hyötyjäkin sain monta. Joka on yllättävää, sillä en koe että erkaumani olisi mennyt eteenpäin. Toisaalta, rehellisesti sanottuna, en niin uskonut tapahtuvankaan. Mutta se johtuu vain siitä, että olen jo lähtötasoa edemmällä. Useita senttejä erkaumaa kiinni kuronneena. Todella lähellä maalia.

"Mitä kauemmin aikaa menee, sen vahvemmin tuo haave alkaa hälvetä ja rikkoutua. Ihan kuin odottaisi auringon tuhoutumista: ei ikinä voi tietää millä hetkellä se tapahtuu."

Sain kuitenkin paljon muuta, joka muistutti taas miten monta eri ulottuvuutta meidän kehoillamme onkaan. Kurssi palautti mieleen, että lantionpohjaa täytyy myös rentouttaa, sillä ihan samanlainen lihas se on kuin kaikki muutkin. Ei se jaksa tehdä töitä 24/7 ilman lepohetkiä. Tämä oli saattanut päästä unohtumaan, koska joskus on vaikea suhtautua objektiivisesti niihin asioihin jotka koskettavat itseään. Tämä on hassua, koska jos kyseessä olisi ollut oma asiakkaani, olisin tästä huomauttanut heti. Niin vain se mieli toimii - välillä ihan kummallisilla vesillä. 

Lisäksi kurssi auttoi siinä tavoitteessa, jossa tässä palautumisessa oikeastaan onkin kyse. Ei meillä ole tavoitteena suorittaa jotain kurssia ja sen tehtäviä. Todellinen tavoite piilee siellä taustalla, joka on tietysti se, että ottaisimme nämä "harjoitukset" tai "muutokset" osaksi arkea, joka päivä ja jokainen hetki. Kurssia voi ajatella ikään kuin välitavoitteena. Syvien lihasten kun tulisi toimia ihan koko ajan: istuessa, puhuessa, kävellessä...ilman että siihen tarvitsee kiinnittää sen suurempaa huomiota ja sen saavuttamisessa tämä kurssi on täydellinen työkalu.

Oma tilanteeni tällä hetkellä

Vielä syvätessäni asiaa ymmärrän nyt, että vaikka osaan käyttää näitä lihaksia ja tiedän kuinka ne toimivat, on oma ongelmani siinä, että ne syttyvät liian hitaasti. Ne toimivat, mutta ne eivät toimi kuten synnyttämättömällä henkilöllä. Kun ei siihen ikinä kiinnitä huomiota, juuri sen takia että normitilanteessa ne toimivat automaattisesti. Siihen asti kunnes ne joutuvat venymään, joustamaan ja kestämään koko raskauden ajan.

Tilanteen käsittäminen auttaa turhautumien kanssa. Sehän tässä onkin ärsyttänyt jo todella pitkään, että en saa treenata kovia treenejä, koska "sairastan" tätä tilaa vaikka ei ole mitään oireita. Ulkonäkö ja vatsalihasten väärä sijainti joo, mutta ei siis muuten fyysisiä oireita, joka on todella onnellinen tila moneen muuhun verrattuna. 

On minuun silti alkanut hiipiä pieni pelko siitä, että täytyy vain hyväksyä tämän olevan uusi "normaali" minä. Joskus tuntuu pelkältä unelta, että ai, siltähän sen vatsan oikeasti tulisi tuntua ja näyttää. Vanhaa kuvaa katsoessa olisi kuin jotain muuta katsoisi mutta kyllä siinä vain minä itse olen. Tai olin. Miten asiat voivatkin muuttua ilman, että niihin pystyy sen enempää vaikuttamaan. Tuntuu niin väärältä, että minulta on viety pois jotain sellaista, joka on syntymässä annettu: normaali vatsan rakenne ja ulkonäkö. Vielä vääremmältä tuntuu ajatus siitä, että olen tehnyt kaikkeni korjatakseni sen, mutta tilanne on edelleen sama. Parempi, mutta sama. 

Olen haaveillut, suorastaan uneksinut siitä, että tulisi se päivä, kun vatsalihakseni olisivat siellä missä niiden kuuluisi olla. Se, että näkisin itseni peilistä eikä ensimmäinen ajatukseni olisi, että minussa on jotain korjattavaa jota ei välttämättä voi korjata. Että voisin mennä salille ilman huolen häivää siitä, että mitä siellä voin tehdä, millä tavalla ja kuinka paljon. Että voisin silittää massuani eikä se herättäisi mitään sen kummempia tunteita tai ajatuksia. Ettei mun aina tarviisi vastata muille: "ku mulla on tää erkauma..." ja sen jälkeen selittää mikä se on, miten se vaikuttaa ja mistä se on tullu. Että voisin "julkisilla" paikoilla riisua paitani ilman, että kääntyisin pois tai peittäisin vatsan käsilläni. Että voisin oikeasti näyttää mun asiakkaille vatsalihasliikkeen, jota olen opettamassa. Mutta ei. Mitä kauemmin aikaa menee, sen vahvemmin tuo haave alkaa hälvetä ja rikkoutua. Ihan kuin odottaisi auringon tuhoutumista: ei ikinä voi tietää millä hetkellä se tapahtuu.

Jotta tämä ei olisi niin negatiivista niin täytyy mainita siitä, että toisinaan menee hetkiä tai päiviä, kun en muista koko asiaa, linnut laulaa ja se aurinkokin paistaa. Elämä on sellasta vuoristorataa.