oma fitnesskuplani


Kotinurkilla on todella syksyinen meininki ja olen tänä vuonna poikkeuksellisesti ihastunut noihin syksyn väreihin. Kävelen ihan tuossa noin, puiden ja niiden pudottamien lehtien keskellä lähes joka päivä ja melkein yhtä monesti vaivun syvälle omaan vallattomaan, mutta niin rakkaaseen ajatusmaailmaan. Tässä yhtenä päivänä mietinkin omia tavoitteitani ja sitä, kuinka pitkään olen jo elänyt tässä omassa pienessä maailmassa, paksuseinäisen kuplan sisällä, tietäen että se kupla korostuu entisestään kisaprojektin edistyessä. En oo pitkään aikaan oikeestaan kiinnittänyt huomiota ympäröivään maailmaan, joten tuo pieni hetki, kävellen syyssäässä tulee aina tarpeeseen. En halua menettää kosketuspintaa kaikkeen muuhun tärkeään, sillä ei urheilu nyt kuitenkaan koko elämä ole.

Totuus kuitenkin on, että tämä vaatii paljon. Todella paljon. Työtä. Fyysistä mutta myös erityisesti sitä henkistä. Joutuu tehdä paljon kompromisseja ja priorisoimaan asioita tavalla, jolla ei niitä normaalisti asettelisi. Miksi hitossa tahdon siis tehdä tätä? Tarkoittaako se, että joudun luopumaan asioista, joista pidän? Kaduttaako myöhemmin? 

Vastaus on ei. Joka puolella pyörii paljon nillitystä siitä, kuinka laji vie kaiken muun, kärsitään ja ollaan onnettomia. Ehkä sitä kannattaisi kuitenkin miettiä ennenkuin hommaan lähteen mukaan..? Monissa teksteissä, blogeissa ja medioissa on korostettu sitä, että tämä laji ei sovi kaikille. Jos ei ole valmis antamaan kaikkeaan ja olemaan täysillä mukana, on turha edes harkita matkaa kisalavoille. Täytyisi käyttää myös sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja ymmärtää käsite hetkellisyys. Mä jo itseasissa odotan. että pääsen dieetille, koska oon sen niin hyvin päässäni läpikäynyt etukäteen. Mä kaipaan uudenlaista haastetta itselleni. Nuo haasteet ovat osa minun elämäni suolaa. Enkä ajattele, että dieetti on millään tavalla helppoa ja pyrin kohtaamaan sen mahdollisimman realistiselta pohjalta, että ikäviltä yllätyksiltä vältytään ja sitä kautta estetään kokonaisvaltainen romahtaminen. Jos odotukset eivät vastaa tulevia kokemuksia niin ongelmia on varmasti luvassa. 


En oo todellakaan tähän leikkiin lähtenyt kevyin perustein ja ajatusta siitä kerkesin pyöritellä ainakin vuoden ajan. Tavatessani nykyisen valmentajani ensi kertaa, kohtaloni sinetöityi sillä hetkellä. Hän on kaikkea mitä valmentajalta voi toivoa. Tuttavuutemme on ollut lyhyt mutta silti olen kiitollinen, että juuri hän sattui kohdalleni. Uskon, että tulevaisuus vahvistaa tätä ajattelumallia. 

Ymmärrän, että monille on todella hämärää se, miksi ihmiset haluavat kilpailla tässä lajissa. Jos minulta tivattaisiin perimmäistä syytä, voisin antaa täysin rehellisen vastauksen. Mutta minulla ei ole tarvetta vakuutella kenelläkään yhtään mitään. Syyt ovat itsestäni lähtöisin ja se riittää tässä vaiheessa. Oma käsitykseni ja kuvani ovat terveellä mallilla, joten ei ole mitään syytä olla huolissaan. Jos nämä mallit sattuvat joskus jostain syystä muuttumaan niin katotaan asiaa uudestaan. Kuten valmentajakin tänään tokaisi "sinun terveys on ykkösasia minulle". Se on muistettava aina, muissakin asioissa. Välillä tulee tilanteita, joissa on luovutettava hetkeksi. Tästä esimerkkinä on upea oman sarjansa SM-voittaja Eve Heikkinen. Ihan samalla tavoin kuin muitakin kohtaan, niin armollisuus itseään kohtaan on selvä merkki hyvinvoivasta ja tasapainoisesta ihmisestä. Nähdäänkö fitness vaarallisena? Uskon, että henkilöt, jotka eivät tiedä saattavat ajatella niin. Eivät tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään ja varsinkin, mitä se ei pidä. 

Omaan kuplaan palatakseni, huomaan viihtyväni siellä. Suurimman osan olen siellä, jos en fyysisesti salilla, niin ajatukseni saattavat vaeltaa siellä. Viihdyn tässä omassa kuplassani jopa niin hyvin, että muut asiat tuntuvat välillä tylsiltä. En kuitenkaan koe sitä ongelmana, koska se ei varsinaisesti vaikuta minun arkeen. Olen jo pitkään laittanut urheilun ja liikunnan monien muiden asioiden edelle, joten läheiset ovat kyllä jo tottuneet siihen. Mielelläni jätän bileet, alkoholin ja turhat menot pois. Teen sen oikeasti enemmän kuin mieluusti. Suurin hankaluus onkin varmaan se, että se lähipiirini joutuu osalliseksi tähän vähän tahtomattaankin. En kuitenkaan tahallani riepottele asialla ympäriinsä ja yllättävän tuen olen saanut hommaan muilta. Vielä yhteenvetona: en todellakaan ajattele, että jäisin jostain paitsi. Päinvastoin, en tämän tyytyväisempi voisi olla. Miksi en siis tekisi asioita, jotka edesauttavat hyvää oloani? Tässä hieman pohdittavaa niille, jotka vielä ajattelevat fitneksen epäterveelliseksi tai negatiiviseksi lajiksi. Mielellään kyllä kuulen myös vastanäkemyksen puoltajia, koska jokainen seisoo omien mielipiteidensä takana. Tärkeintä on, miten oman kantansa tuo esille. 

Sellaisia ajatuksia täältä.

~T