oma kroppa muutoksessa

Lauantai päivä vierähti ensimmäisissä poseerausharkoissa Imatralla. Mentiin yhdessä tiimikaverin kanssa ja olihan se aluksi todella outoa. Seisoa siellä muiden kanssa, kun itse ei osaa mitään ja muilla kyse on enimmäkseen pienestä hionnasta. Tosin, aina voi tulla paremmaksi, en sitä sano mutta tilanne oli oikeastaan huvittava ja olin vähän sumuisessa mielentilassa. Ilmapiiri oli minun onnekseni kuitenkin rento ja homma lähti rullaamaan aika kivasti pienen ihmettelyn jälkeen. Siis sillai kivasti, että otin vaan sen ajatuksen et nyt annat itsestäsi parhaan mahdollisen yrityksen kehiin. Jos tätä lajia meinaa pidempään harrastaa niin saa tottua siihen että oot arvostelun kohteena. Valmentajan, tuomareiden, kilpatovereiden.. Nyt on hyvää aikaa kasvattaa paksu nahka, koska vain opettelemalla pääsee eteenpäin ja kehittymään.

Jostain syystä kuvailut unohtui kokonaan, oli vissiin liian jännää :-D Ehkä ensi kerralla sitten, kun toivottavasti homma alkaa paremmin sujumaan ja ei sitten tarvii joka sekuntia miettiä miten päin piti olla ja mihin ne kädet laittaa jne. Vaikuttaa helpolta mutta on kyllä alkuvaiheessa kaikkea muuta.. Tässä, kun on heiluttu hirveetä kyytiä eteenpäin ja oltu kovin tulosjanoisia niin väkisinkin alkaa miettimään vähän tarkemmin omaa kehoa ja sitä, mitä kaikkee se käy läpi koko ajan - lopputuloshan on omien tekojen seurausta mutta ei silti oo ihan helppoa niellä kaikkea.

Poseerausharkoissa tuli esille sellainen juttu, jota en oo ikinä aiemmin kuullut itsestäni sanottavan koko lyhyen elämäni aikana. Sellainen asia, jota oon alitajuisesti pelännyt aina. Onpas tytöllä reittä - aika isot. Bikini fitness sarjaan, alkaa lihasta olla liikaa ns. väärissä paikoissa. Toisaalta oli mukava kuulla, että sitä lihasta on sinne tarttunut eikä se oo ollu vaan omaa kuvitelmaa, mutta toisaalta melko masentava kommentti. Ja se tuli vielä miesihmisen suusta. Melko huolestuneena tästä kyselin valmentajalta miten edetään ja hän yritti rauhoittaa ettei mun tartte olla huolissaan. Siltikin, reisipainoitteinen ohjelma tulis jäämään pois. Mua muistuteltiin myös siitä että dieetin aikana lihastakin tulee hajoamaan jonkin verran.

Oon aina ollut todella pienikokoinen ja esimerkiksi vuoden 2013 elo-syyskuussa painoa oli 48kg. Entäs nyt kun tavoitteellisesti reenattuani painoa löytyy 57kg? Eli "normaali" painoon on tullut kolme kiloa lisää. Yleisesti painoni on siis ollut siellä 53-54. Rehellisesti voin myöntää että kyllä siihen vaa'alle ei nykyisin hirveesti tee mieli nousta. Jokin alitajunnassa silti huutaa että se kuuluu asiaan ja on lihaskasvun edellytys. Se huuto kuitenkin hukkuu sen ajatuksen alle etten ikinä oo ollut näin painava.

Jo pienestä pitäen kaikki ihmiset ympärillä on korostanut sitä kuinka pieni olen, joten tottakai se perusta on iskostunut myös omaan mieleen. Ja syvälle sinne. Eikä tilannetta liiemmin helpota ne faktat, että farkut kiristää reisistä, hihat ei mee hauiksen kohdalta eteenpäin ja viime vuotiset takit kirraa selästä niin pahoin ettei liikkuminen niissä ole mahdollista millään.. Silti katson peiliin ja näen paremman paketin kuin ennen. Selkä on leveämpi, hartioissa enemmän ryhtiä ja keskivartalon palikat pilkottaa vatsassa. Ei pitäis olla siis mitään hätää. Toisaalta niille omille muutoksille tulee myös sokeaksi.

Onneks kuitenkin minulta löytyy valmentajaan huippuluotto ja uskon että saadaan loistopaketti syksyn 2016 kilpalavoille. Myös omaa maalaisjärkeä tulee käytettyä sen verran harva se päivä että perusymmärrys pysyy mukana koko ajan, eikä tässä mihinkään masennuksen vyyhtiin olla menossa. Peilistä edelleen katselee innostunut ja onnellinen tyyppi, joka herää levollisin mielin, vaikka välillä pinnallisuus iskee silmille. Eikä se vaaka todellakaan kerro totuutta, enkä siihen ajatukseen onneksi ole takertunut koskaan!

Tekstin loppuun haluun vielä muistuttaa mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja lähettää voimaa Pariisiin - on kauheaa lukea tällaista. Kaikki ne hirveyksien keskelle joutuneet ovat ajatuksissani ♡ 

~T