Peppu edellä puuhun

Halunnu jo pitkään kirjoittaa siitä, miten tämä bikini fitness on vaikuttanut käyttäytymiseen ja siihen kuinka muut ihmiset näkevät minut. Oon aina halunnut esittää itseni fiksusti, varsinkin ajatellen mahdollisia työnantajia. Uudestaan ja uudestaan oon tullut lopputulokseen, että tää harrastus ihan vähän syö sitä uskottavuutta. Suomessa tällä lajilla ei ole niin arvostettua asemaa, kun se mun mielestä ansaitsisi. IFBB-liitto on ainakin kehittänyt ja vienyt lajia koko eteenpäin mikä on tietysti hyvä. Siltikin fitnessharrastajilla tuntuu olevan tietty leima otsassa ja siinä taitaa lukea "bimbo".



Toisaalta mä ymmärrän sen, koska hei, kuinka fiksu on ihminen, joka pyörii pikkupikku bikineissä ja esittelee pe*rsettä somessa sen minkä kerkeää? Sen takia itse ainakin kerron hyvin varovasti omasta harrastuksesta ja mulle on todella haasteellista keikistellä ja mahtua siihen muottiin mitä tää laji vaatii. Koska mua ei oikeesti kiinnosta paskan vertaa miltä näytän, kun viiletän treenaamassa tai kun en jaksa pukee kauppaa ku just ne vaatteet, jotka ekana sattuu käteen. Oon aina ollut tällainen melko huoleton ulkonäön suhteen. En nyt sano tietenkään etten välitä mun ulkonäöstä mutta minusta henkilökohtaisesti on vaan tosi turhaa meikata salille, koska oon siellä max 2h jonka jälkeen meen suoraa suihkuun. Tai ehkä snäpistä voikin nähdä et melko suoraan :D Mä meen salille treenaa! TREENAA. Tai sit harjoittelee poseerauksia, jotka valitettavasti ovat osa tätä lajia. Pointtina kuitenkin se, että mua ei haittaa, jos hiki lentää tai naama punertaa, koska urheilusuorituksessa se on ihan täysin normaali ilmiö. Anteeksi muuten kielenkäyttö nyt. Silti tää laji harrastuksena näyttäisi muokkaavan myös mun käyttäytymistä. Mä tavallaan luovun mun periaatteista tai ainakin joustan niissä jonkin verran. Miksi? En tiedä..

Sitten mä oon alkanut tuntea leiman pelkoa. Ja oonkin niin sanotusti menossa perse edellä puuhun. Leimaantuminen jonkinlaiseksi fitness bimboksi tai vastaavaksi ei tuntuisi todellakaan kovin hyvältä. Silti itsekin oon ajatellut että lavalla pyörijät on kunnon aivottomia, huomionhakuisia, eämäänsä kyllästyneitä naisia. Totuus on tietysti aivan toinen, sillä suurin osa noista "bimboista" on todella viisaita ja urakeskeisiä ihmisiä. Ja pystyn sanomaan näin heitä sen enempää tuntematta. Tottakai mä haluan edustaa lajissa, jota myös muut arvostavat. Tieto ja käsitykset eivät vain jostain syystä pääse kohtaamaan. Ja se on harmillista.

Tähän mennessä ainakin oma matka on ollut todella antoisa ja opettavainen, enkä malttaisi odottaa dieetille pääsyä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Silloin kuitenkin laitetaan vaakakuppeihin asiat tärkeysjärjestykseen ja katsotaan mihin musta oikeastaan onkaan. Ja tietty omat tulokset näkyy paremmin kun rasva on poissa tieltä. Kysymys lienee, että kestääkö pää?

Tällä hetkellä mulla on kahden viikon erikoisjakso menossa, jonka aikana treenejä on vain kolme kertaa viikossa. Valmennuspuolella sain ihan itsekin osallistua aika paljonkin tulevaisuuden suunnitteluun ja kai me nyt yhdessä tultiin siihen lopputulokseen että kisoihin ollaan menossa syksyllä 2016. :) Sain paljon kehuja ja töitä on tehty kovasti. Täytyy vain vielä tehdä enemmän niiden poseerauksien kanssa, ne ovat mulle se hankalin osa paketista. Innolla odotan kuitenkin kevättä, dieettiä ja pakko sanoa, että valmentajan näkemisestä jää aina niin hyvä mieli <3

~T