Personal Traineriksi Lappeenrannassa?

Mun valmistuminen Personal traineriksi Trainer4youlta alkaa olla aika lähellä, sillä lisenssikokeet ovat huhtikuussa ja täytyy myöntää, että se jännittää jo. Mulla on alkanut herätä paljon fiiliksiä siitä, että minkälainen tulevaisuus pt:nä mulla mahdollisesti on ja missä muodossa ammattia haluaisin harjoittaa. Lappeenranta on loppujen lopuksi melko pieni paikka, joten täytyisi miettiä miten erottua edukseen.

Haluaisin kuitenkin olla mahdollisimman osaava ja hyvä mutta en usko että sitä voi niin vain olla. Enemmän ajattelen että sellaiseksi kasvetaan matkan aikana. Lisäkoulutusta olen myös miettinyt ja kyllä jonkinlaiset jatko-opinnot polttelee. En vain tiedä haluanko suunnata ammattitaitoni enemmän tähän liikunta-alaan vai lähteä tavoittelemaan uraa tällä markkinointi puolella. Vai kenties sitten ihan jotain muuta? Tiedän kuitenkin että valinta on tehtävä pian, koska suunnitelmat uran tukemiseen täytyy tehdä hyvissä ajoin. Toiminimellä toimiminen toisi ainakin haastetta ja vähän painetta mutta saisi toteuttaa itseään parhaaksi näkemällä tavalla. Olisiko minusta yrittäjäksi näin nuorena? Yksi vaihtoehto olisi tietysti myös liikuntakeskuksessa toimiminen mutta se taas rajoittaisi omaa toimintaa jonkin verran. Mikä mun vaakakupissa painaa eniten? Mihin se lähtee kallistumaan?


Lähden miettimään minkälainen personal trainer haluan olla? Minkälaisia palveluita tarjoan ja kenelle? Miksi? Paljon on kysymyksiä mutta niin vähän vastauksia. Mulla on kuitenkin matkassa noi kisajutut aika tiiviisti syksyyn saakka ja siitä eteenpäin en ole vielä edes kerinnyt miettimään. Tavallaan olen kiinnostunut myös kisavalmennuksista mutta luulen, että eniten annettavaa tällä hetkellä mulla olisi aloittelijoille, laihduttajille ja normi kuntoilijoille. Tiedän, että kuntosaliharjoittelu on se mihin haluan painottaa työskentelyn, muuten kaikki ovet ovat avoinna ja tietysti mahdollisimman monipuoliset asiakkuudet tuovat sopivasti vaihtelua omaankin työhön. Kisavalmennukset puolestaan kiinnostaa ihan omankin kokemuksen puolesta ja kovaa treenaaminen olisi eniten se oma juttu. Kisaajilla on muutenkin ehkä hieman korkeampi motivaatio tehdä hommia, kun taas kuntoilijat helposti kyseenalaistaa vähän kaikkea. Toisaalta kisaamisessa tulee hyvin vahvasti mukaan psykologinen puoli ja vastuu kasvaa. Kisavalmentajaksi ryhtyminen vaatiikin oikeaa sitoutumista hommaan ja rautaista ammattitaitoa! Lisäksi kisavalmennuksessa on aina kyseessä kipailijan terveys suuremalla painotuksella kuin ehkä muissa tapauksissa.

"Toisaalta kisaamisessa tulee hyvin vahvasti mukaan psykologinen puoli"


Olisi varmasti valmentajalle itselleenkin aikamoinen takapakki, jos kisaaja menettäisi terveyttään tai tulisi suurempia ongelmia. Kaikkiin asioihin ei tietysti voi vaikuttaa, eikä vastuu ole pelkästään valmentajalla mutta kyllä valmennuspuolella täytyy olla langat käsissä siinä vaiheessa, jos kilpailija laiminlyö terveyttään. Terveys tulee olla etusijalla sekä valmentajalla että kisaajalla itsellään. Mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että oma valkku tietää milloin lavalle ei oo mitään asiaa ja pystyn häneen luottamaan täysin sekä tiedän että valmennus on turvallista.

Olen ehdottoman intohimoinen ja utelias. Olen helposti lähestyttävä mutta vaativa. Inhoan sitä, että ihmiset kuvittelevat tuloksien syntyvän itsestään. En tiedä mistä sellainen harhakuva saa alkunsa. :D Olen myös monipuolinen ja kuuntelen aidosti. Riittääkö nuo ominaisuudet kuitenkaan? Aina voi kehittyä ja parantaa! Siihen on hyvä pyrkiä.



Oma suhteeni tähän ammattiin tuskin selviää ihan lähiaikoina mutta sen kuitenkin tiedän, että tämän alan parissa haluan tehdä töitä tulevaisuudessa. Ensimmäinen etappi on tietysti sen lisenssin läpäiseminen ja toivon, että se menee hyvin. Itse näyttökokeen laadusta mulla ei oo mitään tietoa, siitä ei olla paljoa kerrottu ja tässä olisi noin kolme viikkoa aikaa tankata pää täyteen ja imeä informaatiot syvälle mielen soluihin. Saas nähdä kuinka muijan käy :D Olen lähdössä huhtikuun lopussa lomamatkalle, joten toivottavasti ei tarvitse lähteä sinne nyrpeillä fiiliksillä.. Mulla olisi vaikka kuinka paljon asiaa kaikista kisajutuista, treeneistä ja ohjelmista mutta ettei tää ihan lähtis lentoon niin tähän on hyvä lopettaa. :) 

Energistä viikkoa!