Kuntoprojektin tilanne

Tervetuloa tekemään katsaus kuntoprojektiini synnytyksen jälkeen! Tämän hetken kunto on mielestäni ihan hyvä ottaen huomioon kuinka vähän synnytyksestä on aikaa loppujen lopuksi. Mietin välillä, että huomaisiko ulospäin äskettäin tapahtunutta, maailmani mullistanutta synnytystä, jos ei tietäisi sen tapahtuneen. Salitreenejä viikossa on jonkin aikaa kertynyt "vain" neljä. Ensi viikon kevyen viikon jälkeen haluan kuitenkin viikottaisiksi salitreeneiksi viisi treeniä, jotta saan treenattua tiettyjä lihasryhmiä tarpeeksi usein, ja tarpeeksi eristetysti. Käytän sanaa haluan, koska ei minun mikään pakko ole niin tehdä. 

En väitä, että treenaaminen olisi aina kivaa. Ei se aina ole. Koko ajan, joka treenissä, pitäisi pystyä haastamaan itsensä, viemään treeni äärimmilleen, jotta kehittyminen ja nousujohteisuus säilyisi. Valmentajan kanssa sen tyyppiset treenit on helppoja saavuttaa. Todellinen haaste tulee vastaan silloin, kun treenit tapahtuu yksin. Silloin on vain yksi ainut vastustaja, mutta se on se kaikista vaikein - oma mieli. Ei ole ihan yksinkertaista tai helppoa tsempata itseään kaikkia kehon antamia viestejä vastaan. Polttaa, tuntuu ja hengästyy. Ei siihen raskautta tarvita, eikä se kellekään ole helppoa. Silti salilta ei ikinä tarvitse lähteä pahoilla mielin, joka kertoo siitä, että miksi tätä hommaa jaksaa tehdä päivästä seuraavaan.

Aika pieni kokoista tässä vielä ollaan lihaksien puolesta. Kehittyminen ei selvästikään ole yhtä nopeaa kuin alussa, joka on ihan normaali ilmiö. Ei enää riitä, että asiat tehdään vähän sinne tänne huitoen, vaan tarvitaan todellista keskittymistä jokaiseen toistoon ja sarjaan. Sitä jatketaan koko treenin ajan, joten voitte kuvitella ettei salille voi mennä aivot narikassa tai liian väsyneenä. Tunti-pari kovaa ja keskittymistä vaativaa kuntosalitreeniä ei tule itsestään suoritetuksi. Se on vähän kuin kaupunkiajoa, tarvitsee koko ajan olla valppaana. Uusiksi ottaminen treeneissä ei kuitenkaan ole yhtä helppoa, sillä energiaa riittää vain tiettyyn pisteeseen asti. Mieluummin tekee kerran täysin nappiin kuin niin, että tekee monta kertaa vähän sinne päin. 

Jos nykyisin hauiskäännössä väännetään 48 kiloa, kertooko se siitä, että kroppa on palautunut ja valmis taas koviin treeneihin? Se on enemmän kuin koskaan olen edes yrittänyt. Halua ja tahtoa kehittymiseen riittäisi osaksi vaikka muillekin lahjoittaa mutta en halua tehdä mitään oman hyvinvointini kustannuksella. Jos synnytys oikeasti vaatii täydelliseen palautumiseen jopa vuoden, niin mihin kohtaa itse sijoitun? Helposti sokeutuu omalle itselleen, jolloin on hyvä kuunnella muidenkin huomioita.

Tuota sokeutumista omalle keholleen ja tekemiselleen voi yrittää onneksi välttää. Omaa oloa tunnusteleminen ja kehon tarpeisiin vastaaminen ovat huippu korkealla ja kuuntelemisen jalon taidon olen yrittänyt virittää äärimmilleen. Analysoin usein omaa vointiani, mistä mikin asia voisi johtaa viestinsä ja mitä voisin asialle tehdä. Tällaiseen analysointiin tuli herättyä vasta raskauden jälkeen, vaikka se on yhtä tärkeää kelle tahansa.

Miltä esimerkiksi, keskivartaloon painetta luova, treenaajien kuningasliike, kyykky tuntuu? Matalilla toistoilla, vähän kyseenalaisella tekniikalla ja ennen raskautta kyykkytankoon kilahti jopa 90 kilon verran. Synnytyksen jälkeen, paremmalla tekniikalla, 10 toistolla, tankoon olen saanut ladottua 70 kiloa ja enempää on turha ollut edes koittaa. Kyllä sen tuntee, jos tuki keskivartalosta karkaa, vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan. Siinä pisteessä on parempi vain totella ja uskoa, että resurssit eivät yksinkertaisesti riitä ja täysin p*skalla, jopa vaarallisella tekniikalla on turha veivata, kun ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä irtoa. Kyykky sinänsä ei ole ollut mikään ongelma, josta saan tietysti kiittää omaa harjoittelutaustaani mutta kyllä synnytys on tuonut omat tuntemuksensa, jotka nyttemmin ovat selvästi parantuneet.

Tähän yhtälöön ei mitenkään hyvin sovi myöskään vatsalihaserkauma, joka on tuonut omat haasteensa. Kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, huomasin tai huomattiin, erkauman alkavan lähes suorien vatsojen yläosasta ja jatkuvan lähes kyseisten vatsojen päättymispisteeseen asti. 

Päätin jo silloin, että sellainen ei vetele laisin ja aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota vatsan seutuun sekä treenatessa, että muuallakin. Päättäväisyydellä ja harjoituksilla olen päässyt rankoistakin treeneistä huolimatta aina siihen pisteeseen asti, että erkaumaa on jäljellä parin sentin verran navan seudulla, juuri siinä kohtaa, jossa vatsat ovat joutuneet antamaan periksi eniten. Tässä huomio siinä tosi asiassa, että tämän olen tehnyt ilman ulkopuolista apua!

Olen todella tyytyväinen tilanteeseen ja jään seuraamaan tarvitseeko tietyistä liikkeistä luopua joksikin aikaa. Suorien vatsojen treenauttaminen on kuitenkin ehdoton ei vielä pitkän aikaa. Erkaumaa ei kannata vähätellä, sillä sen parantuminen vaikuttaa liian paljon liian moneen asiaan. 

Lantionpohjalihakset ovat suorien vatsojen lailla todella vahvat (kiitos siitä) mutta sekään ei estänyt erkaumaa syntymästä suureksi, joten etukäteen ei voida ennustaa yhtään mitään. Huomaan kuitenkin vatsanseudun kiristyneen jo todella paljon sitä mukaa, kun erkaumakin on pienentynyt. Lisäksi palautumista huomaa jo siinäkin, että virtsankarkailuongelmia ei ole ollut. Yleensähän nimenomaan pidätysongelma(t), vatsan outo pehmeys ja vatsalihaksien "tunnottomuus" (lue: vaikea hermottaminen/käskyttäminen) viittaavat nimenomaan erkaumaan.

Raskaus jättää aina jonkinlaiset jäljet ja se täytyy vain hyväksyä. Tärkeintä on se, mihin itse voit vaikuttaa, sillä kaikkiin kehonmuutoksiin on mahdoton puuttua. Palautuminen ja kehitys on aina osittain kiinni myös omasta mielestä ja siitä minkälaisia elämäntapoja kuluttaa synnytyksen jälkeen. Itse olen valinnut oman tieni ja olen siihen tyytyväinen. Muiden polut ovat ihan yhtä oikeita, jos he siihen ovat aidosti tyytyväisiä.

"Valehtelisin kuitenkin, jos sanoisin, etten kaipaa ensi viikon kevyttä viikkoa. Se on erittäin tervetullut."

On mahdollista päästä kuntoon nopeastikin synnytyksen jälkeen, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys eikä vaatimus. Jokainen tietää oman palautumisen tasonsa ja siihen sopivat käytänteet. In the end, merkityksellistä on vain se, miltä tuntuu. Ei se, miltä näyttää. Hyvinvointi, kunnossa oleminen ja terveellisyys ovat subjektiivisia, yksilöön sidottuja kokemuksia, eikö niin? Paras tilanne on keskustella ja jakaa kokemuksia muiden kanssa, se saattaa pahimmassakin tilanteessa ainoastaan avartaa maailmaa ;)

Naisten on varmasti hyvin helppo samaistua siihen ajatukseen, että aina voisi näyttää paremmalta. Paranneltavaa löytyy aina, riippuen näkökulmasta. Kyllä sitä läskiä ja paranneltavaa löytyy täältäkin osoitteesta. Kehitystä tarvitaan vielä huimasti. Joskus kuitenkin, täytyy vain tyytyä niihin apuihin, jotka on syntymässä saanut ja kääntää ne todellisiksi voimavaroiksi. Sanonta "kehitys loppuu tyytyväisyyteen" pitää varmasti osittain paikkansa ja tiettyyn pisteeseen asti on ihan okei ajatella puutteita. Itse pidän kuitenkin enemmän asenteesta, jossa ohjakset otetaan omiin käsiin, eikä vain voivotella. If you can dream it, you can have it.

Tällaiset ovat kuulumiset kuntoprojektin osilta tällä hetkellä. Pientä kehittymistä on havaittavissa mutta jotenkin minulla on tunne, että tämä oli vain alkusysäys siihen, mitä on luvassa. Ei ole ihan yksinkertaista palata kehittävien treenien pariin raskauden ja synnytyksen jälkeen. Omasta mielestäni, minä olen onnistunut siinä suhteellisen hyvin - motivaatio on pysynyt yllä. Ruokaakin on lisätty mutta paino on tippunut, joka sekin puoltaa palautumista.

Valehtelisin kuitenkin, jos sanoisin, etten kaipaa ensi viikon kevyttä viikkoa. Se on erittäin tervetullut. Suunnitelmissa on armotonta kehonhuoltoa, urheiluhierontaa ja hieman myös hemmottelua kauneudenhoidon muodossa. Sen jälkeen yritetään etsiä kutosvaihdetta silmään ja hypätä tältä tasolta seuraavalle. Kisakorkkaritkin on etsitty jo varastosta, koska dreams without actions are just wishes.