Puolivuotias aarteeni

Pitkästä aikaa tehdään katsaus vauvan omaan arkeen. Miltä näyttää puolivuotiaan elämä ja mitä kaikkea hän jo osaa? Vauvan täyteinen postaus luvassa, joten jos vauva-asiat ei kiinnosta niin skippaa tämä.. :)

En muista, milloin viimeksi kirjoitin kehityksestä, oliko ehkä jossain kolmen kuukauden paikkeilla ja niistä ajoista ollaan tultu taas hurjan paljon kehityksessä ja muussakin eteenpäin, joten tästä tulee varsin mukava postaus! En ole missään vaiheessa ajatellut kirjoittaa sellaisia kuukausittaisia päivityspostauksia mutta ihmisen kehitys on sen verran mielenkiintoista seurattavaa, että on senkin takia mukava kirjoitella siitä. Hyvä. Aloitetaan.

Julius 3 kuukautta

Julius on elämäniloa täynnä oleva ja hän on selvästi todella kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta tai tapahtuvasta. Ihan pienestä pitäen hän on hakenut katsetta ja siniset silmät loistaen tuijottaa vielä nykyisinkin jokaista, jonka tapaa. Todettuaan, että tämä ihminen on turvallinen, hän räväyttää sellaisen hymyn, että se ulottuu niihin ihaniin, jalokiven lailla kimaltaviin silmiin, ja hurmaa ihan vain olemalla itsensä. Maailman nauravaisin ja iloisin pieni poikanen, jonka hyvä mieli jatkuu aamusta iltaan ja tarttuu myös ympärillä oleviin aikuisiin. Toivon tämän piirteen säilyvän hänen luonteessaan läpi elämän.

Julius puoli vuotta.

Puolivuotiaan poikasen nauru ja muutkin äänet ovat saaneet vielä enemmän lisää sävyjä ja nyt äänet kestävät pidempään sekä muistuttavat jo huomattavasti enemmän puhetta. Pieni poikanen on opetellut myös komentamaan ja murisemaan silloin kun hänen mielestään ruoka ei löydä tarpeeksi nopeasti suuhun.

Kännykät. Ne kiinnostavat aivan hurjan paljon tätä pientä miestä. Missä kännykkä, siellä Julius. Hänellä on oma xcover, jota saa heitellä ja tutkia mielensä mukaan ja se on vielä toistaiseksi kestänyt hyvin. Haha! Sama pätee telkkuun, se kiinnostaa tosi paljon!

Omalla tyylillään hän menee eteenpäin eli ryömimisen taito on löytynyt. Enää ei ole Merlin-koira turvassa pieniltä, limaisilta sormilta, vaan ne hamuavat jatkuvasti vielä vauvaakin pienempää chihuamme. Se tarkoittaa jatkuvaa vahtimista, sillä chihu ei todellakaan ole pienten lasten koirarotu.

Ryömimisen lisäksi mukaan on tullut monia muitakin liikkeitä ja vauhti on jo tässä vaiheessa välillä melko hurjaa. Pyöritään akselin ympäri, laitetaan varpaat suuhun, nostetaan peppua ilmaan ja käännytään vaivatta suunnasta toiseen, ympäri ja ties miten päin. Saa olla tässäkin tarkkana, ettei käy mitään.

Pöö!

Julius osaa myös jo seisoa tukea vasten ja tuettuna, mikä on aika huimaa. Pomputus on tietysti maailman parasta ja sitä pitäisi jaksaa tehdä ihan koko ajan.

Julius ei ole mikään sylivauva mutta hänestä huomaa, että on ihana nukahtaa turvalliseen syliin ja välillä hän viihtyy siinä ihan muuten vain. Hän on silti utelias ja rohkea, eli sellaisesta ujoudesta ei ole kyse.

Pusuttelu on myös hauskaa ja voi sitä riemua, kun pusutellaan kaulaa tai nenää. Sillä keinolla ääneen nauru on taattua sekä lapsella että äidillä.

Koordinaatio, esineisiin tarttuminen ja suulla tutkiminen ovat kehittyneet todella paljon. Nykyisin hän osaa nimittäin jo pitää tuttipulloa itse (tietyssä asennossa), imeskellä vesimelonia tai tarttua mihin tahansa esineeseen. Käytetty voima ja tarttuminen ovat todella voimakkaita, joka on todella hämmästyttävää. Ruuankin laittaminen suuhun onnistuu jo vaivatta.

Hauskan hassua on lentokoneleikki. Hän nostaa jalat ilmaan vatsallaan ollessa ja laittaa kädet päänviereen ilmaan. Sitten potkitaan hirveällä kyydillä ja pyöritetään samalla ranteita ja huudetaan tä-tä-tä-tä! Toinen niin kovin yrittää päästä liikkeelle mutta vielä on tekniikassa hieman hiottavaa :D Se tosin näyttäisi olevan sen verran hauskaa ettei liikkeelle pääsyn puute näytä haittaavan.

Maailman suloisinta on, kun hän itse laittaa tutin suuhun! Sitä voisi katsella aina vain uudestaan. Siinä on jotain todella hellyyttävää.

Sellainen puolivuotias täydellisyys löytyy meidän kotoa<3