SOS - ensiapupaketti epäonnistuneelle elämäntapamuutokselle

SOS eli "save our souls" tai "save our ship". Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole kyse ihan niin dramaattisesta tilanteesta, vaikka terveys tärkeää onkin.

Joulu ja uusi vuosi - molemmat ovat kuitenkin sitä aikaa, jolloin helposti herkutellaan ja syödään huonosti useampi viikko. Ja sen jälkeen päätetään ryhdistäytyä, tehdä elämäntapamuutos. Kunhan vuosi vaihtuu. Tämä on ihan hyvä asia, mutta se ei oikeuta vetämään vuoden loppua täysin överiksi, kuten monesti saattaa käydä. Vuoden vaihde ei varsinaisesti myöskään ole mikään syy rueta muuttamaan elämäntapoja.

Jokainen päivä on mahdollisuus. Jokainen päivä voi aloittaa muutoksen. Sä päätät itse, millaisia valintoja teet ja milloin. Ennen kaikkea, se on sun päätös, milloin muutos alkaa.

On toki positiivista, jos edes uusi vuosi herättää haluja muutokseen. Negatiivista on se, että se yritetään tehdä liian nopeasti ja vääristä syistä. Kannattaa muutenkin miettiä, miksi haluan muutoksen? Jos ainut syy on, että koska koko vuosi meni napsien herkkuja vaikka kuinka yritti pitää itsensä kurissa, on turha luvata mitään muutosta vain sen takia, että vuosi sattuu vaihtumaan.

Psykologinen valmentaminen on itselle todella mielenkiintoinen aihe ja sitä on päässyt aika hyvin opiskelemaan lisää urheiluravitsemus-opintojen parissa. Se on itse asiassa se avain myöskin tähän elämäntapamuutokseen. Muutos vaatii vain henkistä vahvuutta, mielen tutkiskelua ja pitkäjänteistä työtä. Kolme kovaa ja haasteellista, mutta niin palkitsevaa asiaa.

Eli, jos kävi niin, että alkoholi virtasi, herkut upposi ja liikunnasta ei oltu kuultukaan, lue tämä ensiapupaketti. Toivottavasti pääset sillä eteenpäin - etenkin henkisellä puolella.

Luulet tekeväsi itsellesi palveluksen sättimällä ja haukkumalla itseäsi - ÄLÄ! Sillä tavalla saat aikaan ainoastaan entistä huonomman olon ja vähäisetkin motivaation rippeet kaikkoavat muualle. Yksi kakkupala tai edes yksi kokonainen herkuttelupäivä ei kaada sinua suuntaan eikä toiseen. Kannattaakin mieluummin keskittyä aikaan repsahduksen jälkeen ja valita seuraavalla kerralla paremmin.

Jos ruokavalio on kunnossa ja valinnat ovat 80-prosenttisesti hyviä pitkällä tähtäimellä, voi hyvällä omallatunnolla antaa itselleen luvan ottaa esim. joulun ja uuden vuoden ajan hieman rennommin ruokailujen suhteen. Sen ei pitäisi sen kummemmin aiheuttaa stressiä tai huonoa mieltä. Jos niin käy, tiedät syvällä, että kaikki ei ole ollut kunnossa.

Jos juhlapyhät ovat muutenkin heikko kohtasi, varaudu niihin jo etukäteen. Loppujen lopuksi ne ovat vain päiviä muiden joukossa, eivätkä ne ole mikään syy huonoille valinnoille. Sen takia kannattaa pyrkiä myös ajattelemaan niitä ihan tavallisina päivinä. 

Tasapainoinen ja terveellinen ruoka kannattaa ajoittaa jo aamuun, josta saat virtaa päivään ja sitä kautta parempia valintoja on helpompi tehdä. Nälässä riutuminen ja niukka ruuan saanti ovat myös mustalla listalla, vaikka olisitkin syönyt tavallista enemmän moskaa. ÄLÄ ikinä yritä korvata syömättömyydellä alas painuneiden herkkujen määrää. 

Tärkeää on mennä syvälle itseensä ja miettiä sitä, miksi muutosta haluaa, kuten tuli jo mainittua. Tämä psyykkinen puoli on ihan ensimmäisenä prioriteettina laittaa kuntoon. Pinnalliset motivaation lähteet eivät yleensä jaksa kantaa pitkälle ja kun siivet katkeavat, tiputaan korkealta ja kovaa - pahimmassa tapauksessa suoraan pohjattomaan herkkulaariin.

Tätä psyykkistä puolta kannattaakin hoitaa koko ajan. Kysy jatkuvasti itseltäsi kysymyksiä, pohdi ja punnitse vaihtoehtoja seuraamuksineen. Kysy itseltäsi: onko minulla hyvä olo? Tekniikkaa käyttämällä pääset varmasti pisteeseen, jossa olet henkisesti vahva ja taipumaton. Silloin pystyt tekemään niitä kuuluisia parempia valintoja. Älä siis juokse vain massan mukana, vaan oikeasti tee aivotyötä ja löydä itsellesi sopivat tavat toteuttaa terveellisyyttä. Mikään paperilla lukeva ohje tai pikadieetti ei onnistu, jos et saa mistään oivalluksia, oppeja tai hyvää oloa.

Kokonaisvaltaisen hyvän olotilan ja parempien valintojen tekeminen käsittää niin monta eri osa-aluetta, että kokonaan hyvinvoivan kehon saavuttaminen on todella vaikeaa sekä hidasta puuhaa. Se on kuitenkin ehkä paras sijoitus - oma terveys.  Ja sitä tavoittelen itsekin tänä vuonna entistä hiotummin!

Lisää motivaatiota ja vinkkejä löytyy lähes päivittäin mun Instasta (@tuija.pentti) ainakin storyn muodossa, joten se kannattaa laittaa seurantaan, jos nämä asiat ovat tärkeitä sinullekin.

Energistä alkaneen vuoden jatkoa ja liikunnan iloa!