St. Petersburg

Vihdoin aikaa taas kirjoitella hieman. Tosiaan, vietin viime viikon Venäjällä, Pietarissa. Moni asia yllätti mut täysin, positiivisia juttuja mukaan lukien. Päivät siellä meni todella nopeasti ja vaikka lepo oli tarpeen niin eipä siellä paljon loppujen lopuksi kerennyt lepäillä, sillä joka päivä tuli käveltyä lähes 10 kilometriä ja joinakin päivinä jopa 12. Välillä tuntui siis maa jalkojen alla, kirjaimellisesti, kun tuntui että kengistä olisi pohjat kuluneet yhtä lailla loppuun kuin minun koko alaruumis. Käytän sanaa ruumis, koska aikalailla zombie meiningillä joutui välillä etenemään. :-D

Venäjä jakaa monien mielipiteitä ja aika varmasti ennakkoluuloja ko. maasta on paljon, mutta minä totesin että suurin osa turvallisuuteen liittyvistä jutuista on turhaa liet-sontaa ja lähdin tutkimaan kaupunkia ihan itekseni. Moneen otteeseen. Välillä myös pimeällä, vaikka se ei ollutkaan aikomus. Mutta kuten mainittua, aika tahtoi loppua kellosta. Täytyy tunnustaa, että en yhtään tiennyt Pietarin asukasluvun olevan jopa 5 miljoonaa ja se olikin niitä asioita jotka tuli sitten yllätyksenä. Kuitenkin, olin tehnyt muuta taustatutkimusta ja tiesin jo etukäteen mitkä nähtävyydet on pakko katsastaa ja mitä muita mahdollisuuksia kaupungilla on tarjota.

Verikirkko eli Hram Spasa na Krovi, joka suorana käännöksenä merkitsee kirkkoa veren päällä.


Verikirkko on rakennettu uusbysanttilaiseen tyyliin ja itse olen sellainen tyylisuuntahullu vähän joka elämänalueella niin erittäin paljon kiinnostaa erilaiset rakennustyylit. Suomessa kaikki on niin tylsää ja kaikki hienoukset on muualla maailmalla. En oo oikein koskaan erityisemmin ollut kiinnostunut Suomen kulttuurista, koska Egyptissäkin oli Faaraot ja täällä näin vaan jotkin Ilmariset.. Oikeesti. ketä kiinnostaa?


Nimitys on tullut Aleksanteri II takia; hänet murhattiin 1800-luvulla tuolla paikalla. Nykyisinhän rakennus toimii museona, harmi ettei se ollut auki silloin, kun kävin kuvailemassa paikkaa. Päivä oli tosi kaunis ja KUUMA ja tää suomityttö puuskutti menemään toppatakissa, vaikka koko Pietarissa ei ollut mitään lunta ja lämpöäkin varmaan joku 20++. Niin siinä käy, kun olettaa liikaa asioita, joista ei oikeasti tiiä mitään ;-)






Nappailin kuvia vähän joka kulmalta kahdella eri kameralla mutta en siltikään saanut tuon kirkon mahtavuutta välitettyä kuviin asti. Se oli luonnossa niin kaunis ja huokui sellaista tietyntyyppistä uhkaavuutta sekä sitä kirkon mahtia joka on joskus vallinnut. Paikka oli myös tarkoin vartioitu ja mietin aina kaksi kertaa ennenkuin kuvan otin, jottei vaan ykskään "poliisi" kuvaan jäisi. Enkä tietenkään ollut ainoa turisti :-D








Ihan verikirkon vieressä oli todella siisti ja rauhallinen puisto, jossa kävin myös pyörimässä. Nyt en vaan yhtään muista mikä sen nimi oli.. Oli ihana katsella, kun pariskunnat istuskeli kiireettömästi puiston penkeillä ja nauttivat olostaan. Itsellekin tuli todella tyyni olo, vaikka mun matkani jatkuinkin eteenpäin, nimittäin talvipalatsille, "eremitagelle". En jaksa vääntää venkku aakkosia nyt tähän niin kirjoitusasu ei ole korrekti, ehkä saan sen kuitenkin anteeksi. :-D Muutamaan eri postaukseen on varmaan jaettava tää Venäjän reissu mutta yritän pitää paketin minimissään, kun eihän kaikkia kyseinen maa kiinnosta tai matkailu ylipäätään. However, jos satut matkustamaan Pietariin ja nähtävyydet ja/tai historia kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti käydä tuolla!