Tang Capital

Viikonloppuna otin suunniteltua rentouttavaa aikaa muutaman tunnin verran pienestä kipeilystä huolimatta. Illasta pari tuntia oli sopimus käyttää ulkona syömiseen. Viime kerrasta onkin aikaa liian pitkä aika. Todella pitkään olen jo halunnut testata Lappeenrannan aasialaista ravintolaa Tang Capitalia, joka muutti uuteen kauppakeskus Iso-Kristiinaan viime keväänä. Samalla tiedostaen, että kannattaa nyt käyttää ulkona safkailun mahdollisuus hyödyksi, koska dieetillä ei tietenkää tällasta harrasteta. Tosin, onhan sinne aikaa mutta eipä nyt joka viikko tai edes joka kuukausi tuu käytyä missään muualla syömässä, kun kotona ja koulussa.


"Lautaselle" valikoitui kurkku hosomakeja alkupalaksi. Söin puikolla nämä pyörylät perinteitä kunnioittaen. Se olikin helpompaa kuin muistin. Kun tämmönen perussuomalainen lähtee johkii vähän erikoisempaan paikkaan niin tekisi mieli tietysti testata vähän kaikkea. Päädyin kuitenkin turvallisiin kasvisruokiin, vaikka vähän ehkä jäi harmittamaan oma tylsyys. Oishan listalta saanut aina simpukoista ankeriaaseen. Tosin, en mä noitakaan jaksanut kaikkia syödä, joten ehkä hyvä että pääraaka-aine oli kasvis. Lauantai oli tarjolla myös Grandbuffet, jossa olisi ollut tarjolla monipuolinen valikoima vähän kaikkea. En kuitenkaan halunnut päästää itseäni mättöhommiin.


Pääruuaksi söin munakoisoa yuxiangkastikkeessa. Kastike oli luokiteltu tulisuudeltaan keskituliseksi. Täytyy kyllä sanoa, että sen tulisempaa ei olisi voinut syödäkään. Pääannoksestakaan en valitettavasti kaikkea jaksanut syödä ja ihan hiki tuli tulisuuden vuoksi. Oli kuitenkin todella hyvää!


Annokset oli muutes tosi isoja verrattuna suomalaisiin ravintoloihin. Johonkin Rossoon kun menee niin aika yleisesti on nälkä jäänyt. En varsinaisesti pidä ruokapaikoista, jotka ovat tavallaan osa jotakin kauppakeskusta. Mieluummin menisin paikkaan, jossa ravintola olisi ihan oma erillinen pisteensä niin kuin tämäkin capital oli ennen. Tangi on kuitenkin sen verran erikoinen, että se voittaa sijainnista huolimatta. Oikein viihtyisä ja kaunis paikkana muuten mutta jotenkin häiritsee ne muut ihmiset siinä ympärillä pyörimässä, kun he eivät syömään ole edes tulossa.

Tang Capitaliin halusin ehdottomasti sen takia, että siellä on saatavilla ruokia muistakin aasian kulttuureista kuin vain kiinalaisesta keittiöstä. Toki pidän todella paljon kiinalaisistakin ruuista mutta nyt oli ehdottomasti aika testata jotain aivan uutta. Varmasti menen Tangiin uudestaankin syömään, koska ruoka oli hyvää ja palvelu huomaavaista! 

Muille energistä viikonalkua, itselle ei lähtenyt viikko käyntiin olleskaan niin sujuvasti.. Huomenna jatkuu aikaiset herätykset, kun suuntana Helsinki ja Studia-messut! 

~T