Tehovinkit syksyyn!

Täytyy henkilökohtaisesti nyt myöntää, että oon aivan loppu. En tiedä johtuuko se kesän aikana tehdystä suuresta työmäärästä vai mistä mutta suuri suoritus on selviytyä edes koulupäivästä, jokahan on pelkkää istumista. Muutosta puhumattakaan. Toisaalta voihan se väsymys tulla myös takautuvasti ja kyllähän mä oonkin viimeiset viisi vuotta paiskinut hommia ihan liikaa unimäärään ja aikaan nähden.

Omasta olosta inspiroituneena päätinkin kerätä vähän vinkkejä miten jaksaa syksyn yli ja erityisesti sinne talven alkuun, kun illat vaan lyhenee ja pimenee.



1. Riittävä uni
Varmasti monelle ihan itsestäänselvyys mutta itse en ainakaan voisi korostaa liikaa sen tärkeyttä. Vähintään se 7 tuntia mutta suosittelen itse ehdottomasti 8 tunnin yöunia. Ja vielä enemmän ihmiselle, joka treenaa paljon. Tässä itsellä eniten myös parannettavaa, koska en edes muista milloin viimeksi olisin nukkunut enemmän kuin 6h yöunet. Tällä viikolla olenkin sitten nukkunut illat. Eilen esimerkiksi olin puoli viideltä kotona, nukahdin viideltä ja heräsin 8 aikaan.

2. Vitamiinien ja kivennesaineiden riittävä saanti. Vaikuttavat jaksamiseen, aineenvaihduntaan, hormonitoimintaan jne. Itsellä ehdottomasti käytössä magnesium. Tähän voisin laskea myös omega-3, joka myös erittäin tärkeä. Tai itse pidän näitä kahta tärkeimpinä. Loput yritän sitten kerätä normaali aterioista ja superfoodeista. Monivitamiinit on varmasti myös monelle hyvä lisä mutta minä en suosi niitä sen takia ettei hirveästi tulisi päällekkäisyyksiä. Eli yliannostusta niissä, joita elimistö ei pysty poistamaan jos saantisuositus ylittyy kauheasti. Minulla aminohappoja tulee lisäksi myös urheiluvalmisteista, joten sen takia vältän niitä monivitskutuotteita. Toinen tärkeä pointti tässä on se että etsii niitä hyvin imeytyviä laatuja. Itse en suuntais ainakaan ensimmäisenä K-marketin vitamiinihyllylle :D

3. Höttöhiilareiden välttäminen. Eivät ravitsemuksellisesti anna mitään lisäarvoa ja saavat olon väsyneeksi ja turvonneeksi.

4. Ruoka-aikojen säännöllisyys. Säännöllisyydellä jaksaminen on taattua ja siten myös turhat herkkuhimot pysyvät loitolla!

5. Ruoka-aineiden oikeanlainen ajoittaminen. Tämä on hankala juttu siinä mielessä että on kovin yksilöllistä mikä sopii kellekin ja se selviää vain testaamalla. Minulla hyväksi havaittu on seuraavanlainen: aamulla sopivasti sekä hiilaria että protskua, aamupäivällä ja iltapäivällä proteiinipainoitteinen ateria ja sitten illalla/treenien jälkeen enemmän hiilaria mukaan. Tässä täytyy kuitenkin muistaa myös se, että jos kuuluu aamutreenaajiin niin järjestys menee sitten hieman eri tavalla, ainakin toivottavasti.

6. Hyvän mielen liikunta. Käytän tätä termiä sellaiselle liikunnalle, joka ei välttämättä edistä kuntoa, vaan on kevyttä ja nautinnollista. Siitä saa hyvin raikasta ilmaa ja lisäenergiaa. Ja varsinkin raikas ilma on syksyn yksi parhaimpia puolia. Kannattaa etsiä vaikka paikkoja, jotka ovat kauniita tai mielenkiintoisia.

7. Rasittava, HIIT-tyyppinen harjoittelu. Meneekö ristiriitaiseksi? Totuus kuitenkin on, että keho (ja myös mieli) tarvitsee monipuolista rasitusta. Hetkellinen kova rasitus kohottaa kuntoa ja polttaa rasvaa jälkikäteen. HIIT-treeni sopii myös kiireiselle, sillä se vie noin 30 minuuttia päivästä. Ennen treeniä saattaa väsyttää ja olla saamaton olo mutta lupaan, että HIIT:n jälkeen kysyt itseltäsi: Miksi epäilin edes hetken verran? Koska treenin jälkeen olo on aivan mahtava (vähän kuin uudesti syntynyt, haha, :-D) ja se liittyy osaltaan siihen, mitä aivoissa tapahtuu.

8. Rentoutuminen. Välillä pitää antaa itselleen lupa myös "olla vaan". Kroppa tarvitsee myös sitä rentoutusta ja samoin se kiireinen mielikin. Naisille hyviä vinkkejä rentoutumiseen on esimerkiksi kasvohoito tai jooga. Miksei myös miehille :D pointti on kuitenkin, että se voi olla ihan pieni juttu, kunhan sen kokee rentouttavana ja miellyttävänä.


9. Lupa herkutteluun. Välillä on ihan okei käpertyä sohvan nurkkaan sipsipussin kanssa ja katsoa leffaa. Kunhan sitä ei tee liian usein! :-)

10. Asioiden hoitaminen ajoissa. Tässäpä toinen kohta, jossa itsellä parannettavaa paljon. Jätän hyvin monesti asiat viime hetkeen ja äkkiä huomaan, että "juna meni jo". Ajattelumalli "onhan tässä paljon vielä aikaa, kyllä mä kerkeän" pitäisi ehdottomasti vaihtaa "hoidanpa tuon heti niin se ei jää roikkumaan" -modeen. Stressi ja väsymys vaan kasaantuu, jos jättää kaiken tekemisen samalle ajankohdalle ja sitten aivotkin alkaa olla melko mössöä. Tulee myös tehokas ja aikaansaava olo kun hoitaa tärkeät jutut ajoissa!. 

Kuvituksena on Lappeenrannassa oleva "Huokausten silta"(?), johon ihmiset ovat kiinnittäneet rakkauslukkoja niin kuin alkuperäisellä Pont des Arts -sillalla Pariisissa. Ihana idea minusta ja huomasin sen vasta vähän aikaa sitten. Toivottavasti lukkoja ei kuitenkaan ala tulla yhtä paljon kuin siellä Ranskassa, sillä olisi ikävää jos tuo romahtaisi, koska se on minun jokapäiväinen oikoreittini bussipysäkille :-D

P.S. Täytyy ottaa omat vinkkini käyttöön, sillä nukuin tänään pommiin.. :D

~T