Toinen tapaaminen Lupaus-studiolla

Kävin vähän aikaa sitten toista kertaa äitiysvalmennuksessa tai miksi sitä nyt haluakaan kutsua. Ensimmäisen ja toisen kerran väliin mahtui aikaa reilu kuukausi kesälomista johtuen, mutta se ei oikeastaan haitannut minua yhtään, sillä mitä pidempi aika menee sitä enemmän tuloksia tulee - tai ainakin pitäisi tulla.

Syy-seuraus-suhde kehon lukuisissa ongelmissa

luontokohde
Ryhti, seisoma-asento, jalkojen asento, symmetrisuus..Kaikki ovat tärkeitä tekijöitä siinä, että keho jaksaa olla meidän tukirunkomme pitkälle iälle asti.

Valmentajaani Saraa ei varmaan ihan kauheasti enää yllätä ihmisten kyvyttömyys tai kehojen kremppaisuus, koska hänellä on kokemusta erilaisista tapauksista jo pidemmältä ajalta. Itseäni puolestaan jaksaa hämmästyttää yhä uudelleen, kuinka paljon asioita omassa kehossa on p*rseellään, vaikka näennäisesti kaikki onkin hyvin.

"Se, että jalan holvikaari on pettänyt tai ryhti on painottunut pois luotisuorasta, ovat omiaan aiheuttamaan runsaita ylirasitustiloja eri puolille kehoa."

Se saa minut vähän huolestuneeksi esim. omista vanhemmistani, sillä heillä krempat ovat ihan näkyviäkin. Jälleen kerran täytyy vain todeta, että miten huikeisiin asioihin kehomme pystyvät. Se, että jalan holvikaari on pettänyt tai ryhti on painottunut pois luotisuorasta, ovat omiaan aiheuttamaan runsaita ylirasitustiloja eri puolille kehoa. Näiden kanssa sitten porhalletaan eteenpäin, koska ei välttämättä tiedosteta ongelmaa tai sen seurauksia.

Kaikki nuo yllä olevat asiat (ja monta, monta muutakin) voitaisiin korjata. En tiedä, onko se jokin suomalaiseen kulttuuriin liittyvä juttu mutta tuntuu, että todella moni vain hyväksyy esimerkiksi selkäkivun, koska siitä on tullut jo normaalitila - osa arkea. Hyväksymisen sijaan pitäisi pyrkiä ammattilaisen vastaanotolle. Siinä onkin seuraava pulma, sillä oman kokemukseni mukaan ammattilaisia on todella vähän. Selvennän ihan pian, mitä tarkoitan.

Tavoite määrittelee aina ratkaisun

kehon optimaalisuus

Lääkärit katsovat kehoa lääketieteellisestä näkökulmasta, fysioterapeutit kehon optimaalisen toiminnan kautta, personal trainerit vähän riippuen ja niin edelleen. Sen takia esimerkiksi lääkäri luultavasti kertoisi minun olevan todella hyvässä kunnossa, kun taas fysioterapeutti ei niin tekisi. Tähän liittyy olennaisesti se, että miksi en ole aiemmin saanut tarvitsemaani apua - en ole tavannut tarpeeksi osaavaa ammattilaista erkauman hoitoon.

Fysioterapeutit osaavat hommansa omalla alueellaan ja kuten viimeksi kirjoitin, syvien vatsalihasten ja lantionpohjan toiminta on perusedelletys kuntoutumiselle. Ongelma on vain ollut, että kukaan ei ole osannut ottaa huomioon kokonaisuutta tai sitä seuraavaa askelta - ennen kuin vasta nyt.

Se on äärettömän helpottavaa, että joku tietää ja siihen voi luottaa. Aiemmin minusta tuntui, että mentiin mentaliteetilla "tämä on näin ja se joko toimii tai ei, aika näyttää." Ei ollut siis minkäänlaista lupausta siitä, että edes tulisin kuntoon - ennen kuin vasta nyt.

Minusta on ihan äärettömän hienoa, että joku kertoo minulle, miten eri lihakset ja niiden toiminta vaikuttavat muihin lihaksiin ja mitä siitä voi seurata. Samaa pätee toiseenkin suuntaan, että mitä tapahtuu, jos jokin ei toimikaan normaalisti. Se, että ymmärrän miksi jotain asiaa tehdään, koska se selitetään alusta lähtien auttaa minua itseäni ymmärtämään. Jos en ymmärrä itse, en voi toimia sataprosenttisesti, koska toimintani taakse tarvitsen ymmärryksen.

Joten vaikka kuntoutettava alue on vatsan alueella, treenataan isoja lihasryhmiä ja kehoa monipuolisesti sekä otetaan huomioon muiden lihasryhmien rooli osana keskivartalon toimintaa. Tätä on ammattitaito parhaimmillaan: sovelletaan tietoa minun tilanteeseeni sopivaksi.