Levon rooli osana palautumista

"Kiljahdin. Eikä! Juoksin makuuhuoneeseen kutsumaan nukkuvaa miestäni nimeltä. Hän kysyi unisena: Mitä nyt kultaseni?"

Nuoresta pitäen oon jostain syystä laiminlyönyt unta ja unen tarvetta. Kyllähän se kaikissa oppikirjoissa lukee hyvinkin selvästi, mikä rooli sillä on ihmiskeholle mutta silti. Silti mä olen vienyt kehoa äärirajoille ja tinkinyt aina unesta. 

Pimeän vuodenajan vallatessa Suomen maan, asia korostuu entisestään, sillä pimeys väsyttää. Toiset jopa kärsivät syysmasennuksesta, sillä auringon valoa ei tule yhtä paljon kuin kesäisin ja se vaikuttaa kehon lisäksi mieleen.

Tällä hetkellä, kun perustarve uni, riistetään väkisin tai ainakin rajataan minimiin, alkaa sitä väkisinkin arvostaa ihan eri tavalla. Tekisi mieli nukkua, mutta pieni lapsi menee etusijalle ja nukkua voi silloin, kun hänkin nukkuu.

Nuoruuden kolmen tunnin jatkuvista yöunista ei tulisi nykyisin millään mitään, mutta tällä hetkellä en myöskään asettaisi itseäni sellaiseen asemaan, joka tekee keholleni niin paljon tuhoa. Ihmisethän on siitä hassuja, että jokainen saa energiaa ja lepoa eri tavalla. Mä vihaan esimerkiksi aamusaleja vain sen takia, että se ei anna mulle iltatreenin kaltaista virtapiikkiä. Aamulla tai päivällä tehty treeni väsyttää väkisinkin, mutta toisille se taas sopii. Me kun olemme niin erilaisia. Oma keho syttyy vasta oikeastaan ilta-aikaan ja terveellisen unirytmin saavuttaminen vaatii oikeasti työtä. Siitä kiinni pitäminen on myöskin haasteellista.

Nämä kaikki on kuitenkin sellaisia asioita, joita tiedän tarvitsevani. Unen ja levon merkitys korostui matkamme aikana. Ei sillä, että siellä olisin jotenkin nukkunut enemmän. Olimme todella aktiivisia, vaelsimme pitkiä matkoja paahtavassa kuumuudessa ja sähelsimme paikasta toiseen jatkuvasti. Lepoa sain kuitenkin eri tavalla kuin ennen: heitin stressin roskakoriin ja keskityin ihan eri asioihin, mihin normaalisti keskittyisin. Olin myös päättänyt jättää "loman" ajaksi kaikki erkaumaharjoitteet tekemättä. En erityisemmin miettinyt ruokailuja, en syönyt pelkkää riisiä ja kanaa, enkä vaivannut päätäni pahemmin palautumisprojektista aiheutuneella stressillä.

"Oman jaksamisen tila ei välttämättä aina ole sama asia kuin se, miltä sinusta tuntuu."

Kotiin tullessa, ajattelin taas palata arkeen ja asetuin makaamaan sille samalle olohuoneen matolle, jossa aina tarkistan mun ongelman. Ärsytti jo valmiiksi, koska tiesin, että en ollut tehnyt harjoituksia ja olin valmis taas vastaanottamaan sen kuumottavan pettymysaallon, joka muistuttaisi kehoni olevan rikki. Aloitin tunnustelemaan vatsaa. Kiljahdin. Eikä! Juoksin makuuhuoneeseen kutsumaan nukkuvaa miestäni nimeltä. Hän kysyi unisena: Mitä nyt kultaseni?

Olen ihan varma, että silmäni hohtivat pimeässä huoneessa kuin kielletyt led-valaisimet ja aloin huomaamattani pomppia sänkymme vieressä. Ylös. Alas. Ylös. Alas. Suusta kuului naurun ja ilon sekaisia tunnistamattomia ääniä. Sain ulos yhden lauseen: Tää on parempi! Osoitin vatsaani ja sanoin uudestaan hieman ääntäni madaltaen: Tää on parempi!

Ja niinpä tosiaan olikin tapahtunut, että vatsapalikat navan yläpuolella olivat asettuneet kauniisti ja kiinteästi vierekkäin, täysin samalla tavalla kuin ne ennen raskautta olivat olleet. En edes muistanut, miltä tuntuu normaali vatsa ja nyt olin päässyt askeleen lähemmäs, ihan silmin huomattavalla erolla! 

Mä uskon todella, todella vahvasti, että mun koko keho oli jo pitkään ollut vain niin tiukilla kaikesta: kisaprojekti, raskaus, synnytys, jne.. En ollut osannut päästää irti pään sisällä olevasta möröstä ja erkauman aiheuttamasta murheesta, että nyt kun osasin vihdoin hellittää ja antaa armoa itselleni, kehon jännitys vapautui. Nyt se pääsee taas eteenpäin tässä ikuisuudelta tuntuneessa palautumisprojektissa.

Tämä silmiä avaava muistutus levon tärkeydestä tuli tarpeeseen, sillä vaikka tuntuisi, että jaksaa, on energinen ja menee hyvin, niin suosittelen kysymään, onko asia tosiaan näin?

"Ihminen ei pidemmän päälle ole tehty juoksemaan paikasta toiseen, vaikka mieli sen sallisikin"

Tämä sama asia korostuu sekä bikini fitneksessä, että ihan kaikessa arjen elämässä. Jos elämä on liian hektistä koko ajan, keho ei saa sen tarvitsemaa lepoa, vaikka kuinka väittäisit itsellesi niin. Toisilla hermostollinen ylikunto voi tapahtua helpommin ja toiset taas kestää enemmän. Ydin on kuitenkin siinä, että ihmisten olisi hyvä muistaa, että ylirasitus ja ylikunto eivät välttämättä ole pelkästään urheilijoiden ongelmia. Tiedän yhden tytön, joka kärsi pitkään oudoista oireista ja loppujen lopuksi hänen tuomiokseen tuli ylikunto, vaikka hänestä ei mikään tuntunut missään vaiheessa liian rankalta, eikä hän tuntenut itseään väsyneeksi tai rasittuneeksi. Pelottavaa, eikö?

Koska mä itse olen kokenut väsymyksen eri versiot, enkä silti ottanut niistä opikseni silloin, niin jaan teille parhaat vinkit optimaaliseen jaksamiseen! Onneksi kuntosalitreenaamisen myötä laitoin tämän(kin) asian kuntoon.

Ekana haluan sanoa, että kahvi ei korvaa unta. Jos väsyttää, älä juo kahvia, vaan mene nukkumaan. Mulla oli tämä yhdessä vaiheessa todella paha ongelma ja saatoin juoda kokonaisen pannullisen kahvia monta kertaa päivässä, koska ajattelin sen paikkaavan mun unen tarpeen jollakin ihmeen tavalla. Logiikka? En tosiaan tiedä. Tietysti tulee tilanteita, että ei pääse nukkumaan ja joskus sitä vain on väsynyt. Silti kannattaa aina ensin etsiä syitä väsymykseen, eikä sen paikkauskeinoja.

Riittävä uni oikeaan aikaan. Ei siis ole ihan sama milloin nukut, vaan uni pitäisi saada nimenomaan yöllä. Tämä on syy siihen, miksi aion välttää vuorotyötä (yövuoroa) tulevaisuudessa niin hyvin kuin pystyn. Yöllä valvoessa elimistö alkaa välittää stressihormonia, joka sotkee kaiken. Kehoa ei vain ole tarkoitettu valvomaan yöllä. Se on fakta evoluutiossamme. Tutkijat ovat väittäneet, että nukkumassa pitäisi viimeistään olla 22 mennessä, sillä kymmenestä kahteentoista on kriittisin vaihe saada unta jaksamisen kannalta. Kuinka moni pystyy sanomaan, että noudattaa tätä?

Onko arki koko ajan hirveää tivolia, eikä härdelli ole aivan vieras sana? Ota lepohetkiä itsellesi. Se ei ole itsekästä, pelkästään inhimillistä. Pelkkä uni ei siis riitä levoksi. Lepoa on myös rentoutuminen, ihan vain vaikka sängyllä maaten. Tähän liittyy myös mielen lepo. Ota reippaasti omaa aikaa: älä puhu, älä käytä kännykkää, äläkä mieti mitään negatiivista. Täytä mieli ihanilla asioilla tai keskity yksinkertaisesti hengittämiseen. Käytän tässä yhteydessä usein termiä "aktiivinen lepo".

Lepo on tärkeää, mutta jaksamisen ja palautumisen kannalta tärkeää on myös liikkuminen. Ei mikään hikiliikunta, vaan arkiaktiivisuus ja raikas ilma, joista jälkimmäistä ainakin riittää näin syksyllä.

Jäljelle jää vain yksi tehtävä: kysy itseltäsi, kuinka sinä oikeasti voit?

Kehoa kannattaa vaalia ja pitää siitä hyvää huolta, koska ilman sitä olet toimintakyvytön. Se on kultaakin kalliimpi ja voit vaikuttaa jossakin määrin sen hyvinvointiin. :) Rentouttavaa viikonloppua, käyttäkää se oikeasti palautumiseen, mikäli mitenkään voitte! <3