välillä on vaan p*skaa

Eilen oli paluu kouluun. Uusi vuosi, uusi viikko, treenit taas levon jälkeen ja intoo ja energiaa pitäisi riittää. Niin luulis ja niin luulin minä itsekin mutta toisin kävi.

Treeneissä oli vuorossa viikon eka selkäpäivä ja etukäteen tiesin sen olevan melko rankka. Se vei jo osan jaksamisesta. Pelkkä rankkuuden tiedostaminen. Paljon on kiinni omasta päästä. Anyhow, kotona olin joskus viiden maissa, bussi oli myöhässä ja päänsärky oli alkanut jo aiemmin päivällä, jolloin tiesi että olisi kahvin aika. Lauantaina treenattiin yhdessä tiimin kanssa ja tuntui, ettei maanantaina ollut vieläkään palautunut. Siihen lisättynä vielä kylmyys, pimeys ja talvi ylipäätään. Vitutuskäyrä nousi vain nousemistaan. Mulla on muutenkin aina ollut sellainen ideologia, että treenit tehään aina. Vaikka ruokailut menis vähän joskus päin sitä kuuluisaa niin treeneistä ei ikinä poiketa! Joten vaihtoehtoja jäi taas kaksi; rypeäkö omassa ärsytyksessä vai lähteä treenaa?!

No läksin kuitenkin. Kaikkine toppahousuineni tarpomaan tuonne ulos kylmään, vaikka pian olikin jo hikipäässä niissä kuteissa. Sali oli ihan täynnä porukkaa. Jes.. Sinne vaan hikisten ihmisten joukkoon, yritti jotain saada tehtyä ilman häiriöitä. Välillä kaikki on vaan paskaa. Ei siitä mihinkään pääse. Treenit ei muutenkaan oikein sujunu. Ei ollut pää niin sanotusti mukana hommassa. Mutta sen tiesin jo ennen lähtöä. Tunnen itseäni sen verran hyvin, että jos ei oo fiilistä niin sitä ei totaalisesti sitten ole.

Tämän tarinan opetus on kuitenkin siinä, että tuli lähettyä ja tehtyä vaadittavat asiat. Tämä kertoo hyvin paljon sisäisestä motivaatiosta. Teen tätä itselleni ja tiedän, että itsessäni on vielä paljon kehitettäviä osa-alueita. Niitä ei saavuteta millään muulla kuin kovalla työllä. Ja jos tällaisissa tilanteissa, niin kuin mulla eilen, laiminlyö jatkuvasti niitä tehtäviä joita pitäisi tehdä, on sanomattakin selvää ettei hyvä heilu. Mun mielestä pienet asiat luovat kokonaisuuden ja näistä pienistä asioista koostan oman polkuni tässä kisaprojektissa. Jälkikäteen on turha syyttää muita tai valittaa, jos tietää ettei kaikkeaan oo antanut. Joskus tulevaisuudessa haluan poistua sieltä lavalta niin ettei tarvitse tuntea itseään huonoksi. Ettei tarvitse etsiä vikoja omasta tekemisestä. Jos menestystä ei tule, haluan että se johtuu minusta riippumattomista syistä.

Ja vaikka tää on taas se aika vuodesta, kun porukka kerääntyy saleille treenailee niin yleensä se into lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Uskon, että syy siihen löytyy motivaatiosta. Sitä on ja saattaa olla paljonkin mutta se on vääränlaista. On hienoa, että joka vuosi jaksetaan yrittää tähän samaan aikaan mutta kannattaa myös miettiä sitä, että joka päivä on uusi mahdollisuus - joka päivä voi tehdä täyskäännöksen ja aloittaa terveellisemmät ja paremmat elämäntavat. Älkää tehkö vain siksi "koska muutkin". Tehkää itsenne ja rakkaidenne tähden.

Tällä tekstillä haluan havainnollistaa sitä, että on täysin inhimillistä ettei aina jaksa. Armollisuus itseään kohtaan on suotavaa. On vain opittava mihin vetää se raja. Ja kuten tiedämme laiskuuttakin on monenlaista. ;) Oikeanlainen motivaatio vie aika pitkälle.

Ja jos olisi käynyt niin ikävästi, että olisin päättänyt jäädä kotiin, ei itsensä piiskaaminen ja huonommuuden tunne olisi auttanut pätkääkään. Siinä tilanteessa olisi vain ollut parasta hyvällä omalla tunnolla antaa itselleen se lepo ja tehdä seuraavalla kerralla entistä kovemmin. Turha laittaa itseään siihen oravanpyörään, että pakotetaan urheilemaan hullun lailla ja sitten kun ei huvita/jaksa/kerkeä niin ryvetään omantunnon tuskissa ja laitetaan homma läskiksi jonka jälkeen sitä pyörää on vaikea pysäyttää. Älkää siis päästäkö itseänne liian helpolla - mutta älkää myöskään ruoskiko itseänne turhaan. Virheitä saa tehdä. Kunhan niistä pyrkii ottamaan opikseen!


Energistä alkanutta viikkoa ja motivoitunutta vuotta!;D Mä jatkan urheilugaalan katselua!(:

~T