Vihdoin vauvauutisia!

Moni varmaan tiesikin jo, että vauva tosiaan syntyi ja loput sen saattoi arvata. En ole kirjoitellut blogiin mitään, koska asiat menivät todella paljon siten, kuten ei oltu suunniteltu. Ja kuten kukaan vanhempi ei toivoisi! Viime päiviin on mahtunut paljon surua, murhetta ja epätietoisuutta. Aikaa olisi ollut kyllä kirjoittaa mutta mieli ei ole ollut mukana ennen kuin nyt. Tästä ei siis tule mitään tarkkaa synnytystarinaa vaan sen aika on myöhemmin. Tarvitsen itse hieman aikaa jäsennellä omia ajatuksiani. Tunteet ovat melkoista vuoristorataa nyt - välillä itkettää, välillä on onnesta sekaisin ja toisinaan taas iskee kiukku. Näihin ei ole selkeää syytä, luultavasti menevät täysin hormonien syyksi. Väsymys on aivan valtavaa mutta silti kummasti jaksaa olla aktiivinen.

rankin vielä edessä..

Jotain kuulumisia haluan tännekin päivittää, joten jääköön tämä lyhyehköksi tiivistelmän kaltaiseksi kirjoitukseksi.

Vauvamme tosiaan syntyi viikoilla 42+0, eli 22 helmikuuta. 

Synnytystä ei tarvinnut käynnistää.

Meille syntyi poika, ihan kuten minusta oli tuntunutkin heti alkumetreiltä lähtien. Vahva tunne poikavauvasta tuli jossain ensimmäisen ultran aikoihin ja se pysyi loppuun saakka, sillä vaikka kuinka halusimme, sukupuoli ei selvinnyt ennen kuin lapsi oli masun tällä puolen. 

Poika painoi loppujen lopuksi 3906 grammaa ja oli 51cm pitkä, eli paljon paljon suurempi kuin olin kuvitellut. Painoarvio lasketulle ajalle (8.2) oli vain kolme kiloa ja yliaikaiskontrollissa maanantaina (20.2) arvioksi saatiin noin 3,6 kg. En olisi ikinä uskonut, että pieni pirpana olisikin melkein nelikiloinen jötkäle :D Hän kun oli pitkään keskivertoa pienempi. 

Yliaikaiskontrollissa todettiin lapsiveden vähäinen määrä. Toimenpiteitä ei silti tehty.

<3

Synnytyksen aikana pieneltä vauvaltamme murtui solisluu.

Synnytyksen helpoin ja kivuttomin osuus oli ponnistusvaihe.

Olin sairaalassa yhtä jaksoisesti maaantaista perjantaihin 20.2-24.2. Se aika tuntui todella pitkältä. Mieheni oli kanssani siellä lähes koko ajan, joka helpotti paljon. 

Koko synnytysprosessi oli yllättävän luonnollinen tapahtuma. En ole vieläkään täysin sisäistänyt tapahtunutta ja se herättää edelleen melkoisen kasan tunteita ja ajatuksia. Sen takia siitä on myös erittäin vaikea kirjoittaa tässä vaiheessa. Se ei kuitenkaan ollut mitään sellaista mitä olin ajatellut sen olevan. 

Lisäksi synnytys oli henkisesti sekä fyysisesti erittäin rankka. Ajallisesti aivan liian pitkä.

Tämä kuva. Tämä hetki. Niin paljon tunteita, että ei ole edes sanoja.

Vauva oli syntymän jälkeen rinnallani lähes tunnin. Sen jälkeen hänet vietiin pois. Jäin epätietoisena ja tunteet sekaisin synnytyssaliin. Se oli aivan hirveää ja kaikesta kivusta huolimatta ehdottomasti rankin osuus. 

Kotiuduin perjantaina, koska itse halusin. Olin aivan onnettomassa kunnossa ja juuri ja juuri pystyin seisomaan omin jaloin. En olisi voinut kuvitellakaan ottavani vauvaa syliin seistessä. 

Minä lähdin kotiin mutta vauva jäi sairaalaan. Kaiken kivun, tuskan ja kovan työn jälkeen koin epäonnistuneeni. Vauva ei ollut terve. Se oli kipeä ja hädissään. 

Seuraavan kerran näin vastasyntyneen pienokaisen erilaisissa piuhoissa, letkuissa ja laitteissa. Se oli aivan hirveää. En ymmärtänyt yhtään mistä on kyse. Katselin vain hiljaa, tuossa on meidän pieni. Miten tässä kävikin näin? Teinkö jotain väärin? Miten ihmeellä kaikki menivät sillä kaavalla, jota olin pelännyt.

Nämä kuvat saavat minut edelleen kyyneliin. Ei tällaisia hetkiä ja tunteita voi edes sanoin kertoa. Ne on pakko kokea. Ei synnytystä ja vauvan saamista voi kuvailla. Se ei ole mahdollista, koska ei sitä ymmärrä ennen kuin sen kokee. En olisi ikinä osannut ajatella sen olevan näin.. voimakasta. Tunteikasta. Erilaista.

Kokemus oli mullistava. Katselen maailmaa ihan eri tavalla kuin ennen. Silti minulle jää traumoja - olen varma siitä. 

Tänään on onnellinen päivä. Pieni, ihana, suloinen ja vahva poikamme pääsi kotiin! Kaiken jälkeen se tuntuu melkoisen helpottavalta.

Silti olen vielä täysin tunteiden vietävissä. On paljon ihmetystä. On paljon rakkautta. Mutta niin on myös huolta ja murhetta.

Voi kun osaisin teille kertoa, kuinka ihanalta kuulostaa pikku vauvani ainutlaatuinen söpö tuhina, omassa kodissani, omalla sängylläni ja omassa kainalossani.

Hän on kauneinta maailmassa. <3

Synnytykseen liittyen kirjoittelen vielä varmasti useampaan kertaan, sillä siitä riittää kirjoitettavaa. Nyt haluan kuitenkin antaa taas kaiken huomioni nukkuvalle pienelle aarteelleni!