Viikonlopun aarteita

Pitkästä aikaa meilläkin oli tiedossa ihan tavallinen ja rauhallinen viikonloppu. Ei "tarvinnut" olla missään tai tehdä mitään. Varmasti toivottiin, että saataisiin vähän myös levätä. Vauva on muutamana yönä pitänyt melkoista öhinää ja pöhinää, joten ollaan valvottu ehkä normaalia enemmän.  Yritettiin siis mahdollisimman paljon pyhittää levolle ja sen takia en myöskään kirjoitellut blogiin mitään. Nyt kun palasin ja minulla oli hyvä aihe, niin tulikin taas kiire, joten se postaus jää jollekin toiselle päivälle. En kuitenkaan halunnut pitää hiljaiseloa pidempään, joten nyt tunnelmia viikonlopulta! :)

Torstaina mies teki työmatkan vuoksi todella pitkän päivän, joten perjantaina hän teki etänä hommia kotoa käsin. Se oli mukavaa, koska kaikki on aina helpompaa kaksistaan.

Eihän sitä unta ja lepoa aivan samalla tavalla saa pienen vauvan kanssa, mutta kyllä minusta tuntuu, että melko hyvin sai levättyä. Perjantaina katsottiin muutama leffa, joka oli itselle mieleen. Nautin hyvästä leffasta lähes yhtä paljon kuin hyvästä kirjasta. Ei sitä voi sanoin kuvailla miten mukavaa on istua sohvalla ja vain nauttia omasta olemisesta, seurasta sekä siitä leffasta.

Lauantaina jatkettiin meidän Harry Potter leffaputkea jo heti aamusta. Minulla oli myös vapaa syöntipäivä, jonka pidän kerran viikossa. Oltiin aiemmin päätetty, että tehdään itse pizzaa. Ja siitähän valmistui omatekoista pizzaa sitten pohjaa myöten!  

Lauantai-illalla suunnattiin vielä ulos. Keli oli kaunis mutta jo melko viileähkö. Käytiin meidän hääpaikan terassilla ihastelemassa jo melkein laskenutta aurinkoa. Toivon, että näistä kuvista välittyy se iloinen ja onnellinen fiilis, joka minulla oli. Ei minkään erityisen syyn takia. Oli vain hyvä olla!

Tässä postauksessa ei ihan hirveästi ollut mitään järkeä tai sitä punaista lankaa, joka minulla yleensä on. Lähinnä halusin kertoa, että joskus se onni ja onnellisuus on juuri siinä - ihan nenän edessä. Ei siihen tarvitse mitään ihmeellistä. 

Pitkästä aikaa pysähdyin nauttimaan hetkestä ja niistä pienistä asioista, joita minulla on. Aurinko, kevät, oma poika, leffat, ruoka, mies. Huomaatteko? Ihan niinkin yksinkertaiset asiat ovat onnea. Kuinka moni muistaa näitä arjen keskellä? Yritetään löytää ne pienet asiat elämässä ja pysytään positiivisena<3

Jokaisen viikosta löytyy varmasti yksi kohokohta. Nimeä se itsellesi. Ota oma aika ja nauti siitä. Mulla se on tänään ehdottomasti, kun Tanssii tähtien kanssa tulee tv:stä. Oon odottanut sitä varmaan koko viikon! :D

Keväistä sunnuntaita just sulle! :)