Angstinen joulukuusi



Nyt se iski, jouluhössötys... Aloitin eilen verstaalta ja laitoin ikkunoihin parit joulutähdet killumaan. Sain myös idean ikijoulukuusesta, joka voisi sopia verstaalle, kun en kuitenkaan saa aikaiseksi raahattua sinne oikeaa joulukuusta. Joten eikun vannesaha soimaan.

Kätevästi kierrättäen, käytin kunnostamieni ovien suojavaneria, joka on ollut särkyneiden ovilasien suojana. Suojavanerit olivat täynnä hienoja angstisia raapusteluita, joita nuoriso on käynyt oveen iltojensa iloiksi taiteilemassa. Löytyi mm. kirkkoveneitä, pössyttelylehtiä ja patoutuneita kirjoituksia, siitä kuinka rööki ja viina on parasta ja paskalakit haisee. :)



Nyt pitäisi vain keksiä minkä väriseksi kuusen maalaisin. Onhan se aika hellyyttävä noinkin. Ajattelin ehkä mustaa sävyä ja jos oksien kärkiin poraisi reiät, niin niihin voisi laittaa pienet koristeet killumaan. Latvaan on pakko tehdä rautalangasta hieno tähti. 

 Kapiaiset, Paskalakit ;)



Kävin myös läpi vanhasta kukkakaupasta dyykkaamiani vanerisia kirjaimia. Yritin keksiä niistä jotain kivaa tekstiä, jonka voisi laittaa kotona vaikka seinälle. Kaikkia kirjaimia on kaksi kappaletta ja A-, S- ja T-kirjaimia on useampia. 
Itse keksin ainakin Koti, Onni, Valo, Alko, Sikli, Olki, Saksi, Tosi Alokas ja jne...
Mitä sinulla tulisi mieleen? :)