Joulun loppu

 


Loppiainen, tuo ärsyttävä juhlapyhien pilaaja. Tuntuu, että kaikki ovat niin täynnä pyhiä ja jouluähkyä, niin fyysistä kuin henkistäkin ja odottavat arjen alkua. Mutta, en minä. Olen sen verran jouluihminen, että itken verta, kun joudun luopumaan joulukuusesta. Muut joulukoristeet purkasin jo pois, mutta kuuseen kosken vasta, kun mies tulee töistä ja pakottaa minut siihen. 

 

 

 

 


Joulussa pidän siitä, että voi kerrankin hyvällä omatunnolla vaan olla ja möllöttää. Tosin yleensä aatto saattaa olla aika lentämistä paikasta toiseen, mutta viimeistään tapaninpäivä on sellainen, jolloin ei ole mitään menoa. Uusi vuosi vastaanotettiin kotona hyvässä seurassa hyvin syöden ja pari rakettia poksauttaen. 

 

 

 

 

 



Hihittelin itsekseni, kun etsin koneelta kuvia ja törmäsin tähän lentokentällä otettuun kuvaan. Kiteyttää aika olennaisesti joulunajan meiningin, kovasti syötiin ja kaikkea. :P Nyt kun on uusi vuosi ja kaikki tekevät rikkoutumattomia lupauksiaan uuden upean elämänsä suhteen, päätin etten tee lupauksia. Ihan vaan, ettei tarvitse pettyä itseensä. Joten päätin esittää uudelle vuodelle vain toiveita ja haaveita. Kaipaan henkisesti parempaa tasapainoa ja vahvuutta, niin kuin myös fyysisestikin. Olen jo jonkin aikaa voinut huonosti noilla molemmilla osa-alueilla ja tarvitsen jonkinlaista muutosta. 

Liikkumattomuudelleni tein jo hyvin päätöksen ja ilmoittauduin eräälle kurssille. Tiedän, että sen johdosta alan automaattisesti tekemään enemmän liikunnallisia juttuja, joten siitä on hyvä aloittaa näin pitkän paussin jälkeen. Yritän myös tehdä jotain erakoitumiselleni ja antisosiaalisuudelleni. Viihdyn yksin todella hyvin, mutta joku roti. Jos joudun miettimään, että uskallanko lähteä käymään kyläkaupassa, niin eihän se normaalia ole. Toisaalta en kyllä ikinä ole itseäni kovin normaaliksi väittänytkään. Mutta pienin askelein, kohti huomista. Meinasin jo maanisena hetkenä tehdä yhden liian ison päätöksen tälle vuodelle, mutta onneksi tajusin lyödä jarrut pohjaan ajoissa. Miksi kasata turhaan paljon stressiä ympärilleen, jos ei ole pakko.

 

 

 

 

 

 

Loppiainen menikin tänään töiden parissa. Minua kävi moikkaamassa verstaalla ystäväkollegani, Päähamsteri. Olipa mukava keskustella ja läyrytä yrittäjyyden kompastuskivistä tai lähinnä siitä, että sopivatko luonteemme restaurointialan yrittäjyyteen vai ei. Välillä luomisen tuska, tietynlainen perfektionismi ja itsensä riittämättömäksi tunteminen tuntuvat liiallisilta taakoilta verrattuna yrittäjyyden etuihin. Pitäisi osata olla itselleen armollisempi, eikä ottaa työasioita liian henkilökohtaisesti. En vain tiedä oppiiko siihen ikinä. Hänellä alan yrittäjyyttä tulee täyteen kohta kuusi vuotta ja minulla neljä. Saa nähdä miltä tulevaisuus näyttää ja mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti tiedossa on enemmän hyviä ja tsemppaavia kokemuksia ja sopivasti ahaa-elämyksiä.

 

Noin, tulipahan avauduttua. Mitäs teillä lukijoilla on tiedossa tälle vuodelle ja onko tullut tehtyä lupauksia tai haaveiletteko jostain, jonka haluatte toteuttaa tänä vuonna?