Lauluyhtye Piiparinen ja Iitin tytöt

Keväällä tuli puheeksi joogasalilla ohjaajani kanssa kanat ja niiden hankkiminen. Selvisi, että hänellä oli juuri sen rotuisia kanoja, joista olin haaveillut, iittiläiskantaisia maatiaiskanoja. Kysyin häneltä, että mistäköhän niitä voisi saada, niin hän tokaisi, että häneltä. Sovittiin, että kanat voisi hakea sitten kun kanala olisi valmis. Viimein sain sovittua, että hakisin kanat tämän viikon tiistaina, joten auton nokka kohti Kuuksoa. 


Olin suunnitellut ottavani neljä kanaa ja kukon, mutta mukaan lähtikin viisi kanaa ja kukko. Joogaohjaajani kotitila oli mainio, sieltä löytyi iso kasa kanoja, hanhia, ankkoja, pupuja, vuohia, koiria ym. Kotiin päästyämme homma ei mennytkään ihan niinkuin strömsössä. Päästimme kanat ja kukon pahvilaatikoista vapaaksi kanalan lattialle. Ulko-ovi oli jäänyt rakosilleen ja yksi pöllähtänyt kana pääsi pakoon. Kana juoksi pitkin pihaa ja katosi metsikköön. Yritimme etsiä sitä, mutta paikallaan oleva musta kana häviää aluskasvillisuuden sekaan taidokkaasti. Loppu laumasta tepsutteli ulkotarhaan ja kun tulin kulman takaa, ne säikähtivät minua ja kaksi kanoista lennähti aidan yli metsikköön. Tässä vaiheessa tarhan päällä ei siis ollut vielä sitä verkkoa. Olin ajatellut laittavani sen vasta näin juhannuksen aikaan, kun mietin sen olevan lähinnä kanahaukkoja ja muita petoja varten, etteivät ne pääse tarhaan. Mutta nämä peijakkaan iittiläiset olivatkin niin taitavia lentämään, että lensivät helposti pari metrisen aidan yli. 


Siinä vaiheessa en tiennyt juostako karkureiden perään vai heittääkö verkkoa tarhan päälle ettei loputkin karkaa. Vaikka nämä kanat ovat ihmisiin tottuneita, niin eivät ne mitään sylikanoja ainakaan vielä ole, joten olivat alkuun hieman hätääntyneitä ja arkoja. Päädyimme alkaa rakentamaan kattoverkoille tukirakennetta ja kiinnittämään verkkoa. Karkulaiset kuitenkaan tuskin lähtisivät liian kauas. Verkko riitti juuri ja juuri tarhan yli ja nyt sieltä ei kyllä pääse enää karkaamaan.


Nyt tarhassa oli enää kaksi kanaa ja kukko. Kun verkko oli paikallaan, aloimme etsiä kanoja takametsästä. Homma vaikutti aika epätoivoiselta, kanoista ei näkynyt jälkeäkään. Kävin vielä illan ja yön aikana pariin kertaan etsimässä niitä. Toivoin, että routa ajaisi kanat kotiin ja he pikkuhiljaa rauhoituttuaan tepsuttelisivat takaisin tarhan luo etsimään kavereitaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, seuraavana aamuna ja päivällä ei karkulaisista näkynyt jälkeäkään. Iltapäivällä Ihana mies lähti myös etsimään karkureita ja rotikkarouva, Pinja liittyi hänen seuraansa omalta päiväkävelyltään kotiutuessa. Pinja löysi kuin löysikin ensimmäisenä karanneen kanasen kielopuskien alta ja siitä innostuneena lähti jahtaamaan väsynyttä kanaa. Onneksi loiva liikkeinen vanhus ei saanut napattua kuin perssulat kanaselta ja Ihana mies sai napattu kanan kiinni. Pinja löysi sitten toisenkin kanan yhden ison kiven juurelta, mies nappasi koiran kiinni, ettei taas tulisi sulkasatoa ja minä nappasin kanan kainaloon ja vein tarhaan. Tämän jälkeen Pinja olikin niin poikki, että etsinnästä piti pitää tauko.


Kävin myöhemmin hakemassa vielä Halla-noutajan etsintä puuhiin ja pidin sitä liekassa, koska tiesin, että Halla on niin nopea, että siinä ei tulisi kuin kanahakkelusta, jos hän pääsisi vapaasti kanan etsintään. No, Halla ei kuitenkaan hihnan päässä osannut etsintää tehdä, kun sitä ei ole siihen totutettu, joten päästin sen vapaaksi. Halla yhdessä Pinjan kanssa haravoivat koko takametsän läpi, jokaista kannon kulmaa myöden, mutta viimeisestä karkulaisesta ei ollut tietoakaan. Jos kaksi koiraa ja yksi melkein koira (Valma) eivät löydä kanaa pieneltä metsäalueelta, niin pahoin pelkään, että sen on voinut edellisenä yönä kettu viedä. Kukko kuitenkin oli pitänyt sen verran meteliä, että kanat olisivat kyllä osanneet takaisin tarhalle, mutta taisivat olla niin järkyttyneitä etteivät uskaltaneet liikkua. Elättelen vielä toiveita, että yksi kananen vielä ilmaantuisi jostain kannon kolosta. 


Olemme siis takaisin alkuperäisessä suunnitelmassa, neljä kanaa ja kukko. Kukon nimen olen päättänyt jo monta vuotta aiemmin, silloin kun haaveilin kanalasta. Hänestä tuli Ilmari Piiparinen, maalaiskomedian mukaan, jossa kyseinen hahmo oli "hieman" viinaan menevä pappatunturilla ajava kanttori. Yhdestä kanasta piti tietenkin tulla Hellä, joka oli Piiparisen tyttöystävä kyseisessä sarjassa. Ja loput kanat saivat nimet Lempi, Lahja ja Impi.



Joten tästä porukasta tuli siis Laulayhtye Piiparinen ja Iitin tytöt.





Impi on hän, jolta puuttuu nyt puolet perssulista, pahoitteluni hänelle.

Alkufiaskon jälkeen meininki on alkanut tasoittua. Piiparinen pitää omaa konserttia ja vie iltaisin tytöt orrelle nukkumaan. Eilen oli tupsahtanut jo ensimmäiset munatkin, vaikka ajattelin, että alkujärkytyksen vuoksi ei munia vielä vähään aikaan tule. Oli kyllä mahtavaa käydä noutamassa omien kanojen munat kopista. Mietin, että raaskiiko näitä edes syödä. Tänään kuitenkin rohkaistuin ja uhrasin kaksi munaa banaanimunakkaaseen, joka on minun lemppariaamiainen. Ja kyllä oli hyvää. 


Nyt tietokone kiinni ja juhannuksen viettoon odottamaan juhannusvieraita. Luvassa ylensyömistä, saunomista jne. toivottavasti myös hieman talkooremppailua Villelän puolella.