Maalattuja mansikoita- yritys karkoittaa linnut mansikkamaalta

Mansikka-aika alkaa olla täällä. Myöhässä tosin niinkuin koko kasvukausi tänä kesänä. Kaupoista saa jo suomalaista mansikkaa, mutta ainakin omalla maalla marjat ovat ihan raakileita ja kukkiakin on vielä puskissa. Mietin, että millä saisi linnut pidettyä tänä vuonna kaukana mansikkamaasta. Viime vuonna oli kaikenlaisia vhs-nauha-viritelmiä, joita sai olla korjailemassa vähän väliä ja silti marjoja hävisi hyvään tahtiin lintujen suihin. 

Olin jostain lukenut maalatuista kivi-mansikoista, joilla hämätään lintuja. Kivet laitetaan puskien sekaan ennen kuin mansikat kypsyvät. Linnut luulevat niitä oikeiksi marjoiksi ja käyvät nokkimassa niitä. Sen jälkeen, kun on nokka kipeä, ne tuumaavat, että tänne ei tarvitse enää uudestaan tulla. Kuulosti vähän liian helpolta ratkaisulta, mutta eikun yrittämään.

Keräsin pihalta sopivan kokoisia pikkukiviä ja pesin ne. Nämä olivat aika kulmikkaita, joten jos löydät pyöreämpiä, niin parempi. 

Maalasin kivet pariin kertaan punaisella akryylimaalilla. Kiviä oli niin paljon, etten kaikkia jaksanut kaikkia alkaa koristelemaan, koska siihen mennessä mansikka-aika olisi varmaan mennyt jo ohi. Joten suurimman osan jätin pelkästään punaisiksi ja loput maalasin hieman yksityiskohtaisemmin.

Sitten vain mansikat pitkin mansikkamaata. 

En todellakaan tiedä auttaako tämä yhtään ja olisiko kivimansikat pitänyt laittaa puskien sekaan jo paljon aiemmin, mutta sen näkee sitten, kun marjat alkavat kypsyä. Mutta kivaa puuhaa tämä kyllä oli. Helppoa puuhastella vaikka lastenkin kanssa. 

Olen nyt yrittänyt puuhastella ja askarella kaikennäköistä, ettei ajatukset pyöri koko ajan tuon purkutalon kanssa. Maha ollut kipeänä jo monta viikkoa ja leukaperät kipeänä hampaiden kiristelystä. Mutta kohta se on poissa näkyvistä ja toivottavasti pois myös mielestä. Kirjoittelen siitä vähän myöhemmin. Instaa seuranneet ovatkin jo nähneet kuvan puolittain puretusta talosta. Mutta seuraavaksi kuitenkin lisää askartelua..