Mie en pysy perässä

Mummola valmistuu taas sellaista kyytiä etten pysy päivityksissä perässä. Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta, kun kävin maalaamassa kylppärin katon valmiiksi. Tapetoin vessan takaseinän samalla tiilitapetilla, kuin keittiön välitilankin ja kiva tuli. Tiilitapetti on hankittu K-raudasta. Listoitukset ovat kovassa käynnissä. Tämän viikon jälkeen ei taida puuttua enää kuin listat uunin ympäriltä. 

 

 

Tuosta kattopalkista ajateltiin sävyttää hieman tummempi.

 

 

 

 

Valokatkaisijat ja pistorasiat ovat metalliväriset kaikkialla muualla paitsi kodinhoitohuoneessa ja kylppärissä.

 

 

 

 

Nyt näkyy päivänvalossa päämakkarin tapettikin paremmin.

 

 

 

 

 

 

Kuin myös kylppärin laattojen sävytkin näkyvät paremmin.

 

 

 

 

 


Vessasta tuli kyllä hauska. Kalusteet sinne pitäisi vielä valita. Joku saattaa ihmetellä, että mikä tässä kestää, kun mökkeröä on rakennettu jo ikuisuuden. Mutta valmistumispäivää ei missään vaiheessa ollut päätetty. Aluksi mietittiin, että ehkä jouluksi, mutta laatoitustyöt viivästyivät, niin nyt mennään siten miten joudetaan. Ja ei taida vanhemmillanikaan olla kiirettä vielä muuttaa, kun askel voi olla kuviteltua suurempi muuttaa kodista, jossa on asunut jo 30 vuotta. Äskettäin puhuin juuri serkkukullalleni kuinka ihmettelin, että jotkut osaavat suunnitella kaiken jo viimeisiä tapetteja ja listoja myöden valmiiksi, ennenkuin kivijalkaa ollaan edes kasaamassa. Itsestäni on ainakin mukavampi mutustella tilaa valmiimpana, jolloin helpommin hahmottaa, mikä sinne sopii. Ehkä aluksi tarvitsee tuntea talon henki, ennenkuin tekee ratkaisevia päätöksiä. ;)

Tämä pätee varsinkin vanhoissa taloissa. Niissä kannattaisi mielestäni asua ainakin vuosi, ennen kuin tekee mitään suurempia muutoksia. Tietenkin vain, jos talo on siinä kunnossa, että siellä voi sen vuoden aluksi asua tekemättä mitään. Monia on varmasti harmittanut jälkikäteen tyhmät ratkaisut, joita on hätäpäissään muuttaessaan tehnyt. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että silmä tottuu kaikkeen ajan kanssa, mutta moni aluksi hirvittänyt ja epäilyttänyt asia saattaa myöhemmin ollakin juuri se persoonallisin ja ihanin asia kodissa. 


Itsekin olin varannut jo litra kaupalla valkoista maalia muuttaessani mummoni ja vaarini 70-luvun taloon, aikeissa maalata kaikki mäntypaneelikatot valkoisiksi. Onneksi en sitä tehnyt. Katot ovat mielestäni tunnelmallisemmat kuin mitä vitivalkoiset katot olisivat olleet ja ne muistuttavat aikakauden sisustustyylistä. En mene vannomaan, ettenkö joskus saattaisi maalata niitä, mutta ainakin tällä hetkellä ne ovat ihanat. Samaa mietin myös verholautojen kanssa, onko rikos poistaa 70-luvun talosta verholaudat. Joten siellä ovat vielä pysyneet. 
Vaikka 70-luku on monelle sisustuksellisesti ja arkkitehtuurisesti kauhistus, niin pitäisikö sen ajan taloja kuitenkaan sättiä ja tuhota. Käykö siinä huomaamatta sama kuin esim. jugendille, jonka jyräsi modernimpi funkkis. Nykyään ihastellaan ihania jugendhuviloita, jotka aikaisemmin ne olivat liian koristeellisia ja vanhanaikaisia, joten kumoon vaan. Koko ajan puhutaan vanhan säästämisestä ja vaalimisesta, mutta entäs lähimenneisyys. Kyllähän siitäkin tulee joskus sitä "vanhaa".